Suomenlinna
Palaute
Media
Yhteystiedot
Suurenna Pienennä

Augustin Ehrensvärd (1710-1772)

Augustin Ehrensvärd, Nationalmuseet, StockholmSuomenlinnan historian keskeisin hahmo on Augustin Ehrensvärd, joka toimi kolmena kautena linnoitustöiden johtajana. Hän oli paitsi pätevä sotilas, myös taiteellisesti lahjakas maalari ja piirtäjä, jonka käden jälki näkyy monin tavoin Suomenlinnan ympäristössä.

Ehrensvärd johti Viaporin linnoitustöitä niiden käynnistymisestä (1748) lähtien. Osakseen saaman kiitoksen lisäksi häntä arvosteltiin muun muassa omaperäisistä linnoitusteknisistä ratkaisuistaan. Kritiikki oli osittain seurausta Ehrensvärdin itsenäisestä asemasta tehtävässään. Linnoitusviraston syrjäyttäminen Viaporia koskevissa päätöksissä synnytti paljon katkeruutta.

Valtiopäivillä 1755 – 1756 Ehrensvärd onnistui viemään läpi ehdotuksensa laivastoyksiköstä, jonka tukikohta perustettaisiin Viaporiin. Ehrensvärd nimettiin tukikohdan päälliköksi ja sotakollegion jäseneksi. Hänen ensimmäinen kautensa Viaporissa päättyi, kun seitsemänvuotinen Pommerin sota alkoi vuonna 1756. Ehrensvärd palasi Viaporin tehtäväänsä vuonna 1762, mutta toinen kausi katkesi jo kolmen vuoden päästä alkamisestaan, kun myssypuolue nousi valtaan ja käytännössä lakkautti linnoitustyöt. Sodassa syntynyt vamma alkoi heikentää Ehrensvärdin kuntoa.

Ehrensvärd aloitti vielä kolmannen kauden Viaporin töiden johdossa vuonna 1770, kun hatut olivat palanneet valtaan. Hänen terveytensä kuitenkin heikkeni entisestään ja kesällä 1771 hän pyysi eroa tehtävistään, minkä jälkeen hän jatkoi vielä laivaston johdossa linnoitustöiden vastuun jäätyä muille.

Kreivi Augustin Ehrensvärd kuoli 4. lokakuuta 1772. Muutama viikko aiemmin hänet oli ylennetty sotamarsalkaksi. Kuningas Kustaa III:n päätöksestä Ehrensvärdille rakennutettiin Viaporin Susisaareen hautamonumentti. Kuningas myös osallistui monumentin suunnitteluun.