Suomenlinna
Palaute
Media
Yhteystiedot
Suurenna Pienennä

Daniel af Thunberg (1712 – 1788)

Daniel af ThunbergDaniel Thunberg pääsi vuonna 1745 Christoffer Polhemin avustajaksi. Polhem oli aikansa suurin mekaniikan taitaja Ruotsissa. Thunbergistä kehittyikin ajan myötä alansa merkittävä tekijä. Polhemin opissa olivat myös Viaporin linnoitustöiden johtaja Augustin Ehrensvärd ja arkkitehti Carl Hårleman.

Kun muutaman vuoden päästä Viaporin ja Degerbyn linnoitustyöt alkoivat, Ehrensvärd pyysi ystäväänsä Thunbergia mukaan toteuttamaan linnoitusta koskevaa suunnitelmaa. Thunberg työskenteli ensin Degerbyssä, kunnes vuonna 1749 siirtyi Viaporin palvelukseen. Töiden alkuvuosina hän toimi Ehrensvärdin apuna. Linnoituksen telakan pohjoispuolisen padon seinämään on kiinnitetty taulu, jossa lukee ”Ilman Thunbergia ei Ehrensvärd olisi rakentanut tätä patoa”.

Thunberg suunnitteli Viaporin kaleeritelakan patoineen, pumppulaitteineen ja sulkuineen. Toinen merkittävä luomus oli tuulimylly, joka yhtäaikaisesti pumppasi vettä telakasta, jauhoi viljaa ja sahasi lautoja. Lisäksi Thunberg suunnitteli myös työkoneita ja koulutti sotilaita valmistamaan kottikärryjä, nostolaitteita, pyöriä, palkeita ja ämpäreitä.

Suomessa ollessaan Thunberg matkusti laajasti, kartoitti maan vesivaroja ja laati koskenperkaus- ja kanavointisuunnitelmia. Vuodesta 1755 lähtien Thunberg johti Karlskronassa telakan rakennustöitä ja siellä hän myös kuoli vuonna 1788 af Thunbergiksi aateloituna.