Suomenlinna
Palaute
Media
Yhteystiedot
Suurenna Pienennä

Jacob Magnus Sprengtporten
(1721-1786)

Jacob Magnus SprengtportenJ.M. Sprengtporten osallistui linnoitustöiden johtamiseen Viaporissa jo 1750-luvulla. Kenraaliluutnantiksi ylennetystä Sprengtportenista tuli Augustin Ehrensvärdin seuraaja 1770-luvun alussa. Vain noin puolentoista vuoden pituisella kaudellaan hän teki merkittävän päätöksen Helsingin puoleisten linnoitustöiden lopullisesta lakkauttamisesta. Uuden linnoitussuunnitelman mukaisesti Viaporia täytyi alkaa varustaa myös pohjoispuolelta, sillä hyökkäys voisi tulla myös mantereelta päin.

Vuonna 1772 J.M. Sprengtporten kokosi Viaporissa linnoitusupseereista ja sotilaista koostuvan joukon, joka purjehti Tukholmaan antaakseen kuningas Kustaa III:lle tukea vallankaappauksessa. Kustaan oli tarkoitus pakottaa säädyt luopumaan vallasta kuninkaan hyväksi. Kuningas oli kuitenkin jo ehtinyt tehdä vallankaappauksen ennen kuin syysmyrskyn viivästyttämä alus ehti perille. Tehtävä Ehrensvärdin työn jatkajana oli ilmeisesti Kustaan palkkio Sprengtportenille uskollisesta avusta vallankaappauksessa.

Jacob Magnus oli Suomen suuriruhtinaskunnan ensimmäisen kenraalikuvernöörin, Georg Magnus Sprengtportenin velipuoli.