Ruotsin vallan aika

Ruotsi menetti suurvalta-asemansa ja merkittävimmät itäiset linnoituksensa 1700-luvun alkupuoliskolla. Maan johdossa katsottiin välttämättömäksi parantaa Suomen puolustusta. Vuoden 1747 valtiopäivillä syntyi päätös rakentaa keskuslinnoitus laivastotukikohtineen Helsinkiin ja rajalinnoitus Loviisan edustalle Degerbyhyn.

Linnoitustyöt alkoivat seuraavana vuonna Helsingissä ja sen edustan Susiluodoilla, joille nykyinen Suomenlinna rakentui. Muutamassa vuodessa linnoitussuunnitelma supistui ja resurssit keskitettiin merilinnoitukseen. Vuonna 1750 se sai nimekseen Sveaborg, mikä suomenkielellä kääntyi Viaporiksi. Pian linnoitukseen ryhdyttiin rakentamaan myös kuivatelakkaa, jossa tehtiin sotalaivoja saaristolaivastolle.

Viaporin linnoitustöiden aktiivinen vaihe päättyi reilun neljänkymmenen vuoden päästä alkamisestaan. Linnoitus ei koskaan täysin valmistunut, vaikka ensimmäisten suunnitelmien mukaan töiden piti olla ohi neljässä vuodessa. Tuon neljänkymmenen vuoden aikana työt seisahtuivat kahteen otteeseen. Pommerin sota (1756 – 1763) keskeytti linnoituksen rakentamisen. Myöhemmin myssypuolueen valtaannousun aiheuttama poliittinen suunnanmuutos jäädytti linnoitustyöt 1760-luvun jälkipuoliskolla.

Sota ei ulottunut Viaporiin 1700-luvun aikana. Merilinnoitus kylläkin toimi ansiokkaasti laivastotukikohtana Kustaa III:n sodassa (1788 – 1790), mutta varsinaisia taisteluita sen alueella ei käyty.

Vuonna 1808 Viapori joutui Suomen sodassa venäläisten piirittämäksi. Vähäisten taisteluiden jälkeen linnoituksen komendantti C. O. Cronstedt päätti antautua. Merilinnoitus siirtyi venäläisten haltuun ja Viaporissa alkoi uusi aikakausi.