Kustavilainen aika

Ruotsin kustavilainen aikakausi alkoi Kustaa III:n vallankaappauksesta vuonna 1772. Samalla päättyi valtakunnassa viisikymmentä vuotta kestänyt säätyvallan aika. Suomenlinnan historian kannalta etenkin kustavilaisen ajan ensivaiheet olivat merkittäviä. Viaporin linnoitus toimi osaltaan kuninkaan vallankaappauksen näyttämönä loppukesällä 1772, ja vain hiukan myöhemmin samana vuonna Viaporin linnoitustöiden keskeisin hahmo Augustin Ehrensvärd kuoli.

Vallankaappaus

Suuren Pohjan sodan päättymisen (1721) aikoihin Ruotsin valtakunnassa tapahtui suuria perustuslaillisia muutoksia, korkeinta valtaa siirrettiin kuninkaalta säädyille. Isänsä Aadolf Fredrikin kuoleman jälkeen kruunattu Kustaa III pyrki palauttamaan kuninkaalle Kustaa II Aadolfin aikaisen rajoitetun itsevaltiuden. Perustan tuoreen kuninkaan vallankaappaukselle loi aatelittomien ja aatelisten säätyjen kiista edellisten etuoikeuksista. Aatelisto koki asemansa uhatuksi, mikä sai jotkut aatelisista hattupuolueen edustajista liittoutumaan kuninkaan kanssa ja myöntymään kuninkaan vallan lisäämiseen. Tämä tavoite ei kuitenkaan toteutunut valtiopäivien kautta aatelittomien vastustettua hanketta yhtenäisesti, joten kuningas turvautui vallankaappaukseen.

Jo ennen uuden kuninkaan kruunajaisia hattuihin kuulunut Jacob Magnus Sprengtporten oli esittänyt Kustaalle vallankaappaussuunnitelman. Vallassa olleet myssyt saivat aikeet tietoonsa hyvissä ajoin ennen kaappausta, joten he lähettivät Sprengtportenin Suomeen tehdäkseen miehen vaarattomaksi. Tämä sopi Sprengtportenille, joka aikoi käynnistää toimet Suomessa. Hän piti Viaporin sotaväen tukea tärkeänä hankkeen onnistumisen kannalta.

Sprengtportenin kaappaus käynnistyi Porvoosta, mistä hän purjehti yhdessä veljensä Georg Magnus Sprengtportenin johtamien rakuunoiden kanssa Viaporiin. Siellä Jacob Magnus taivutti linnoituksen päällystön kaappauksen taakse. Elokuun 16. päivä suunnitelma oli Viaporin osalta täytetty ja Sprengtportenin tarkoituksena oli suunnata Tukholmaan, mutta matka viivästyi sääolosuhteiden vuoksi. Kun hän syyskuun alussa pääsi perille, oli Kustaa III jo suorittanut vallankaappauksen. Käynnistynyt kustavilainen aika tarkoitti kuninkaanvallan huomattavaa lisäystä säätyjen kustannuksella.

Viapori Ehrensvärdin jälkeen

Armeijan laivaston päällikkö Augustin Ehrensvärd, joka oli toiminut kolmeen otteeseen Viaporin linnoitustöiden johtajana, asettui myös kannattamaan vallan uudelleenjärjestelyä. Uusi kuningas nimitti hänet pian elokuisen vallankaappauksen jälkeen Suomen ylipäälliköksi ja myöhemmin sotamarsalkaksi. Vain puolitoista kuukautta myöhemmin Ehrensvärd kuoli sairastettuaan pitkään. Kustaa III määräsi teetettäväksi Ehrensvärdin kunniaksi haudan ja muistomerkin Susisaaren suurelle linnanpihalle.

Vallankaappauksen suunnittelija Sprengtporten nimitettiin uudeksi Viaporin töiden johtajaksi jatkamaan Ehrensvärdin työtä. Hänen kautensa loppui jo keväällä 1774, sillä hän riitaantui kuninkaan kanssa ja sai potkut. Sprengtporten kerkesi kuitenkin yhdellä teollaan vaikuttaa kauaskantoisesti Viaporin tulevaisuuteen. Hänen ehdotuksestaan mitätöitiin lopullisesti suunnitelma Helsingin linnoittamisesta. Viapori jäisi itsenäiseksi linnoitukseksi, joten se piti varustaa myös mantereen puolelta. Tämä selkeytti linnoitustöiden tulevaisuutta. Sprengtporten ehti aloittaa merilinnoituksen lopullisen rakennussuunnitelman laatimisen ennen erottamistaan.

Kustaa III:n sota

Venäjän ylivoima suhteessa Ruotsiin näkyi selkeimmin maa-armeijoiden koossa. Tästä syystä Ruotsi keskittyi laivastonsa kehittämiseen 1750-luvulta lähtien ja saavutti ylivoiman vesillä jo seuraavalla vuosikymmenellä. Kuningas uudisti 1780-luvulla Ruotsin merisodankäynnin strategiaa. Hyökkäyksillä Tanskaan ja Venäjälle pyrittiin aluelaajennuksiin. Keväällä 1788 käynnistyi Kustaa III:n sota, kun Ruotsi hyökkäsi itäiseen naapuriinsa. 

Sota ei suoranaisesti koskettanut Viaporia, mutta sen aikana linnoitus palveli laivaston tukikohtana. Viaporiin sijoitetut hyökkäysalukset ja uusi telakka tekivät linnoituksesta sopivan juuri tähän tarkoitukseen, vaikka Viapori oli edelleen keskeneräinen ja sen merkitys Ruotsin sotapolitiikassa pienentynyt. Ruotsin laivasto koki tappion Venäjälle taistelussa Suursaaren lähettyvillä heinäkuussa 1788. Laivasto purjehti tappion runtelemana Viaporin suojaan varustautumaan uudelleen. Venäläiset laivat hätyyttelivät muutamaan kertaan linnoitusta, mutta yhtään laukausta ei ammuttu. Kärsineet ruotsalaiset laivat miehistöineen eivät voineet lähteä liikkeelle niin kauan kuin venäläiset odottivat lähistöllä. Talven lähestyessä tilanne kuitenkin laukesi, kun laivat poistuivat. Pahimmillaan meri olisi ehtinyt jäätyä ja miehistö olisi joutunut majoittautumaan Viaporiin ja Helsinkiin talveksi.

Tappio toistui seuraavana vuonna Ruotsinsalmessa. Tälläkin kertaa Viapori pelasti Ruotsin laivaston toimimalla laivastotukikohtana. Tämä myös mahdollisti kääntämään sodan tappiollisen kulun voitoksi kesällä 1790 Ruotsinsalmen uusintataistelussa. Viaporilla oli tärkeä osuus Ruotsin selviytymisessä sodasta. Myös kuningas teki tämän tiettäväksi vierailemalla kolmeen kertaan linnoituksessa sodan aikana. Syksyllä Värälässä maiden välille solmittiin rauha, jonka tuloksena rajat pysyivät ennallaan. Kuningas ei ollut onnistunut pyrkimyksissään laajentaa valtakuntaansa, mutta sopimuksessa kumottiin Uudenkaupungin rauhan seitsemäs pykälä, jonka nojalla Venäjä oli voinut puuttua Ruotsin sisäpolitiikkaan.

Vuosisata vaihtuu

Kustaa III murhattiin vuonna 1792 ja hänen poikansa Kustaa IV Aadolf peri kruunun. Samoihin aikoihin Viaporin rakennus- ja kunnostustyöt hiipuivat, koska rakennuspäällikkö Nils Mannerskantz ei ollut vuonna 1791 virasta erottuaan saanut seuraajaa. Linnoitus oli vajonnut huonoon kuntoon. Joulukuussa 1801 Viapori sai uuden komendantin, kun kuningas nimitti virkaan Carl Olof Cronstedtin, joka oli kunnostautunut johtamalla Ruotsin laivastoa voitokkaassa Ruotsinsalmen taistelussa. Saavuttuaan työpaikalleen ja nähtyään kaaoksen Cronstedt vakuuttui, että linnoitusta piti kiireesti ryhtyä varustamaan. Nimitystä seuranneena kesänä Viaporissa vieraillut kuningas Kustaa IV Aadolf lupasi ylimääräisiä varoja tarvittaviin töihin.

Uuden vuosisadan alkuvuosina Viapori koki jonkinlaisen kohennuksen, kun vanhoja linnoituslaitteita kunnostettiin ja myös uusia saatiin aikaiseksi. Kehitys oli merkittävää ottaen huomioon, etteivät lupaukset määrärahoista olleet täysin pitäviä. Valmiuden jouduttaminen liittyi osaltaan Ruotsin ja Venäjän suhteiden kiristymiseen vuonna 1803. Tilanne kuitenkin rauhoittui ja Viaporin töissä alettiin taas noudattaa säästökuuria. Muutaman vuoden päästä Ruotsi ajautui jälleen sotaan Venäjän kanssa.

Ranskan painostuksesta Venäjä oli luopunut liitostaan Englannin kanssa ja suostui pakottamaan myös Ruotsin Englannin vastaiseen kauppasaartoon. Kustaa IV Aadolf pysyi kuitenkin Englannin rinnalla ja niin Venäjä hyökkäsi kevättalvella 1808. Sodan alkaessa Viaporin tila oli erittäin huolestuttava.

Lähteet:

Eerikäinen, Liisa: Suomenlinna puolustuksen ja linnoitusteorioiden näkökulmasta. Teoksessa Viaporista Suomenlinnaksi. Toim. Eerikäinen, Liisa. Jyväskylä 2006

Gardberg, C.J  & Palsila, Kari: Viapori, Suomenlinna. Keuruu 1998.

Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809 – 2006. Helsinki 2006.   

Karonen, Petri: Pohjoinen suurvalta: Ruotsi ja Suomi 1521 – 1809. Juva 2008.

Lindqvist, Herman: A History of Sweden. Värnamo 2006.

Nygård, Toivo: Kustaa III: Vallanomaava mutta alamaisilleen armollinen kuningas. Vammala 2005.

Rannikkotykistön upseeriyhdistys. Toim. Silvast, P & Perkki, J & Myllyniemi, U: Suomenlinna: Sveaborg – Viapori. Helsinki 1968.