Miksi Viapori rakennettiin?

Nykyään Suomenlinnan nimellä tunnetun linnoituksen rakentamisen syyt liittyvät Ruotsin 1700-luvulla kokemiin sotilaallisiin tappioihin ja maan suurvalta-aseman menettämiseen. Ruotsi oli noussut suurvallaksi 1600-luvun mittaan, kun se valtasi huomattavia alueita Pohjois-Euroopassa ja Itämeren ympäristössä. Valtakunnan sotaonni kuitenkin kääntyi vuosisadan vaihtuessa.

Ruotsin suurvalta-aika päättyy

Venäjän keisari Pietari Suuri pyrki laajentamaan valtakuntaansa ja valtaamaan mahdollisimman laajoja alueita Suomen rannikolta. Vuonna 1700 käynnistyi suuri Pohjan sota, joka kesti vuoteen 1721. Tuolloin Uudessakaupungissa solmitussa rauhassa Ruotsi menetti kaikki Suomenlahden etelän puoleiset maakuntansa ja huomattavia osia itäiseltä rajaltaan. Samalla se menetti kaikki Venäjän vastaisen rajansa linnoitukset. Uudenkaupungin rauhan jälkeen Ruotsin suurvalta-aika oli lopullisesti päättynyt.

Parikymmentä vuotta suuren Pohjan sodan jälkeen Ruotsi pyrki valloittamaan takaisin menettämiään alueita vuosina 1741–1743 käydyssä ”hattujen sodassa”. Tuloksena oli, että Venäjä miehitti Suomen alueen uudestaan. Rajansiirtojen seurauksena Ruotsi oli nyt menettänyt merkittävän osan puolustuslinnoituksistaan Venäjälle. Uudelleen rajatulla Suomen alueella oli enää kolme linnaa, jotka olivat sotateknisesti vanhentuneita. Rannikko oli avoin hyökkäyksille, sillä suojana ei ollut yhtään sotilaallista satamaa. Venäjä puolestaan oli perustanut Tallinnan ja Kronstadtin laivastotukikohdat, joista jälkimmäinen suojasi uutta pääkaupunkia, Pietaria. Venäjästä oli kasvanut suuri sotilasmahti, jonka armeija ja sotakoneisto olivat ylivoimaisia Ruotsin sotilaalliseen kapasiteettiin verrattuna.

Päätös Viaporin linnoittamisesta

Ensimmäinen linnoitussuunnitelma puolustuksen turvaamiseksi esiteltiin Tukholman valtiopäivillä jo vuonna 1723. Suunnitelmasta vastannut Axel von Löwen painotti, että Suomeen tuli rakentaa kaksi linnoitusta. Kysymystä Suomen linnoittamisesta käsiteltiin Ruotsin valtiopäivillä useaan otteeseen 1700-luvun alkupuoliskolla, mutta hanketta siirrettiin pitkään sen kalleuden vuoksi. Hallitsevan hattupuolueen mukaan hattujen sodan päättänyt venäläinen miehitys kuitenkin teki linnoittamisen välttämättömäksi.

Vuonna 1747 Ruotsin kruununperillinen Aadolf Fredrik hyväksyi suunnitelman, jonka mukaan Helsinki edussaarineen ja Degerby (myöhemmin Loviisa) linnoitettaisiin. Helsinkiin oli tarkoitus rakentaa place d`armes eli keskuslinnoitus ja Degerbyhyn rajalinnoitus. Uudistetun suunnitelman oli laatinut hattupuolueen edustaja Augustin Ehrensvärd. Tässä suunnitelmavaiheessa Viaporin tuleva linnoitus oli siis ainoastaan osa Helsinkiin kaavaillusta rakennelmasta. Linnoituskaupungin tuli suunnitelman mukaan muodostua mantereen linnoitusketjusta yhdessä merilinnoituksen kanssa. Kokonaisuus olisi muodostanut tukikohdan sekä laivastolle että armeijalle.

Linnoitustyöt alkoivat vuonna 1748 siinä toivossa, että Suomeen luotava puolustusjärjestelmä suojelisi Ruotsin valtakuntaa hyökkäyksiltä. Vahvan linnoituksen suunnitteleminen sai kuitenkin osakseen myös arvostelua. Monet olivat sitä mieltä, että Ruotsin olisi vahvistettava armeijaa voimakkaan linnoittamisen sijaan, yleistyvän liikkuvan sodankäynnin opin mukaisesti. Tämä vaihtoehto olisi tullut myös halvemmaksi. Jopa kruununperijä Aadolf Fredrik painotti liikkuvaa armeijaa puolustuksen kulmakivenä, mutta Ehrensvärd sai hänetkin lopulta suunnitelmansa taakse.

Venäjälle menetettyjen alueiden takaisin valtaamista hyökkäyssodalla pidettiin tavoiteltavana vallassa olevassa hattupuolueessa. Hatut korostivat Venäjän aiheuttamaa uhkaa ja puolustuksen turvaamisen tärkeyttä linnoittamisen virallisina syinä. On kuitenkin syytä muistaa, että hattujen sodan jälkeen seuraava Ruotsin ja Venäjän välinen sota (1788 – 1790) käynnistyi juuri Ruotsin aloittamana.

Ranskan kanssa solmittu taloudellinen sopimus vauhditti omalta osaltaan päätöstä. Taloudellinen ja sotilaallinen yhteistyö velvoitti Ruotsia varustautumaan mahdollisimman hyvin. Linnoitusten rakentamiseen vaikutti myös tietoisuus suomalaisten huonoista kokemuksista Ruotsin ja Venäjän välisissä sodissa. Ennen hattujen sotaa Suomesta oli viestitty Tukholmaan, että toipuminen edellisestä sodasta oli kesken, eikä täällä oltu valmiita uuteen. Seuraavan sodan syttyessä suomalaiset eivät välttämättä osallistuisi uskollisesti sotatoimiin ja samalla koko valtakunnan yhtenäisyys olisi vaarassa.

Lähteet:

Cordes, Outi: Ehrensvärd ja Helsingin mantereenpuolen linnoittaminen. Teoksessa Eerikäinen, Liisa (toim.): Viaporista Suomenlinnaksi. Jyväskylä 2006.

Eerikäinen, Liisa: Suomenlinna puolustuksen ja linnoitusteorioiden näkökulmasta. Teoksessa Eerikäinen, Liisa (toim.): Viaporista Suomenlinnaksi. Jyväskylä 2006.

Gardberg, C.J  & Palsila, Kari: Viapori, Suomenlinna. Keuruu 1998.

af Hällström, Olof: Sveaborg, Viapori, Suomenlinna, The Island Fortress off Helsinki. Rungsted 1986.

Jussila, Osmo & Hentilä, Seppo & Nevakivi, Jukka: Suomen poliittinen historia 1809 – 2006. Helsinki 2006. 

Karonen, Petri. Pohjoinen suurvalta: Ruotsi ja Suomi 1521 - 1809. Juva 2008.

Lindqvist, Herman: A History of Sweden. Värnamo 2006.

Rannikkotykistön upseeriyhdistys, Silvast, P & Perkki, J & Myllyniemi, U (toim.): Suomenlinna: Sveaborg – Viapori. Helsinki 1968.