Venäjän vallan aika

Viapori antautui vuonna 1808 venäläisille ja linnoitus siirtyi Venäjän keisarikunnan haltuun. Seuraavana vuonna Suomesta tuli Venäjän alainen autonominen suuriruhtinaskunta, mutta Viapori pysyi venäläisenä sotilaskohteena.

Venäläiset arvostivat Viaporin linnoitusta ja sen varalle tehtiin suuria suunnitelmia. Linnoitusvyöhyke laajeni muun muassa Santahaminaan, Kuningassaareen ja Vallisaareen. Suomen autonomian aikana Viaporista tuli kuitenkin lähinnä varuskuntakaupunki ja sen sotilaallinen merkitys laski 1800-luvun myötä. Linnoitukseen rakennettiin isoja kasarmeja sotilaille. Sen sijaan linnoituslaitteiden huolto ja uusiminen lyötiin laimin rahan puutteessa ja Viapori ajautui huonoon kuntoon.

Linnoituksen tilaan ruvettiin todella kiinnittämään huomiota vasta Krimin sodan (1853 – 1856) kynnyksellä. Sota alkoi Venäjän ja Turkin välisenä, mutta pian Venäjä sai vastaansa myös Englannin ja Ranskan. Länsivaltojen laivastot pommittivat Viaporia kaksi päivää elokuussa 1855. Tässä vaiheessa linnoituksen kunnostus oli vielä pahasti kesken. Viapori kärsi kaksi päivää kestäneessä pommituksessa pahoja vaurioita.

1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa Viaporin varustuksia kohennettiin. Viaporin merkitys laski kuitenkin entisestään, pian se oli enää yksi linnoitus muiden venäläisten linnoitusten joukossa.

Kesällä 1906 Viaporissa syttyi sotilaskapina, joka oli osa Venäjän vallankumousliikettä. Kapinalliset sotilaat pyrkivät saamaan linnoituksen haltuunsa ja osittain onnistuivatkin siinä. Kapina kuitenkin kukistettiin neljän päivän kuluttua alkamisestaan.

Ensimmäisessä maailmansodassa (1914 – 1918) Viapori toimi osana niin sanottua Pietari Suuren merilinnoitusta, jonka tehtävänä oli suojella pääkaupunki Pietaria. Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen myötä Viapori siirtyi Suomelle vuonna 1918 ja linnoituksen nimi muutettiin Suomenlinnaksi.