Suomenlinna
Sivukartta
Media
Yhteystiedot
Suurenna Pienennä

Koti Suomenlinnassa

Suomenlinna on UNESCOn maailmanperintökohde ja suosittu matkailunähtävyys, mutta se on myös noin 850 asukkaan ympärivuotinen koti. Suomenlinnassa luonto ja meri sekä matkailusesonkien vaihtelu leimaavat suomenlinnalaisten elämää. Talvella linnoitus hiljenee, mutta kesällä aurinkoiset päivät houkuttelevat Suomenlinnaan lukuisia kävijöitä.

Pappila

Suurin osa Suomenlinnan asukkaista asuu valtion vuokra-asunnoissa, joiden vuokraamisesta vastaa Suomenlinnan hoitokunta. Koska Suomenlinnaan pääsee vain lautalla, kuuluu lauttamatka monen asukkaan päivään. Suomenlinnan asukkaiden käytössä ovat saaren peruspalvelut, kuten ala-asteen koulu, päiväkoti, kirkko, kirjasto, ruokakauppa ja kioski. Pelastuslaitos toimii saaressa ainoastaan kesäisin.

Linnoituksen asukkaat arvostavat luonnon ja historian vaikutusta kotisaarellaan.Pikku-Mustasaaren silta Suomenlinna on kylämäinen kaupunginosa, jossa asukkaat tuntevat toisensa. Uudenmaan liitto valitsikin Suomenlinnan vuoden uusimaalaiseksi kyläksi vuonna 1998. Vuodesta 1945 Suomenlinnassa asunut rouva luonnehtii kotisaartaan näin: ”Tämä on mukava kyläyhteisö. Täällä ovat surut ja ilot yhteisiä. Suomenlinnassa voi olla yksin, mutta yksinäisyyttä ei tarvitse tuntea. Suomenlinnassa on aina toiminut ystävä- ja naapuriapu. Turistien häiriköinnistä puhutaan. Nuoriso aikaisemmin luuli, että meillä on joka viikonloppu vappu. Kyllä se meilläkin on kerran vuodessa. Yhteistä tämä meille kaikille on.” (HS 15.12.1998)


Tulosta tämä sivu
Lähetä linkki


Tiesitkö että...

Jotkut Suomenlinnan saarista ja rakennuksista tunnetaan suomenlinnalaisten parissa omilla nimillään. 'Sairaalasaari' tai 'Postitalo' viittaavat saaren tai rakennuksen vanhaan käyttötarkoitukseen. Jotkut paikalliset nimet, kuten 'Nooakin Arkki' tai 'Käärmetalo' viittaavat puolestaan rakennuksen ulkonäköön.

Joidenkin suomenlinnalaisten nimien, kuten 'Pirunkirkko' tai 'Kultaranta' varma alkuperä jää arvailujen varaan.