Krimin sota

Bastionijärjestelmään perustuva linnoitustekniikka tuli 1800-luvun aikana tiensä päähän.

Aseteknologian kehityksen vuoksi taistelut oli siirrettävä kauemmaksi linnoitusten ytimistä. Uusien linnoitusoppien mukaan tykistöä oli sijoitettava runsaasti useampikerroksisiin tykkitorneihin ja -kasematteihin. Holvattujen varustusten rakentaminen oli kuitenkin kallista ja vei paljon aikaa, minkä takia Venäjällä päädyttiin usein rakentamaan avonaisia tykkipattereita keskuslinnoituksia ympäröiville saarille.

Viapori toimi venäläisten joukkojen kokoontumispaikkana. Katsottiin, että mikäli se sodan aikana menetettäisiin, voisi vihollinen helposti siirtää joukkoja Suomen mantereelle. Viaporin tehtävänä oli myös edelleen toimia sotasatamana ja suojata Kruunuvuoren selällä sijaitsevaa hyvää ankkuripaikkaa. 

Viaporin puolustuksen kehittämiseksi tehtiin 1800-luvun alkupuolella useita suunnitelmia, joissa nähtiin välttämättömäksi linnoituksen itäpuolisen, suurikokoisen Vallisaaren linnoittaminen. Viapori oli määritelty ensimmäisen luokan linnoitukseksi, mutta sen uudistustöitä hidasti Venäjän muut mittavat linnoitushankkeet.

Viapori Krimin sodan aikana

Linnoitustyöt käynnistyivät Vallisaaressa ja Viaporin itäpuolella vasta Venäjän ja Turkin välisen Krimin sodan sytyttyä 1853. Vuonna 1854 sota laajeni koskettamaan myös Viaporia, kun Turkin liittolaisten, Englannin ja Ranskan laivasto-osastot saapuivat linnoituksen vesille. Suurin taistelu, nk. Viaporin pommitus käytiin elokuussa 1855.

Kesällä 1855 ennen pommitusta Viaporin linnoitus oli laajentunut niin, että tykkipattereita oli rakennettu Helsingin edustalle 10 km pitkälle linjalle. Kustaanmiekan rantakallioille oli noussut uusia pattereita ja Susisaareen rakennettiin kiireellä rantapatteria. Keskuslinnoituksen ja sotasataman idän puoleista kylkeä suojasivat Vallisaareen, Kuninkaansaareen ja Santahaminaan rakennetut tykkipatterit. Kruunuvuoren selälle Hevossalmesta johtavaa väylää varmisti lisäksi Laajasalon kaakkoisnurkalla sijaitsevan Matosaaren tykit. Santahaminan ja Kuninkaansaaren välistä salmea valvoi puolestaan Nuottasaaren patteri. Katajanokalle rakennettu kuuden tykin patteri vartioi Eteläsataman edustaa.

Keskuslinnoituksen läntisin saari Särkkä oli vahvasti aseistettu. Sen viereiselle Harakan saarelle rakennettiin kivestä muurattu patteri. Kaivopuistoon rakennettiin useita pattereita, joista yhden kivestä muurattu rintasuoja on vielä nykyäänkin näkyvissä, varustuksen päällä sijaitsee Ursan tähtitorni. Pattereita rakennettiin myös nykyisen Merisataman alueelle sekä Punavuoreen, Lapinlahteen ja Hietalahteen. Läntisin tykkipatteri sijaitsi Jätkäsaarella, mutta se on kadonnut Länsisataman alle.

Suurin osa Viaporin uusista tykkipattereista oli rakennettu maasta ja puusta, joten ne olivat tilapäisiä. Tyypillisen patterin rintasuojan muodosti maavalli, johon oli tehty ampuma-aukkoja tykkejä varten. Rintasuojaa ja ampuma-aukkoja oli tuettu puurakentein. Osa pattereista rakennettiin kestävämmiksi siten, että rintasuojat ja ampuma-aukot muurattiin kivistä. Pattereiden läheisyydessä sijaitsivat myös muuratut ammusten hehkutusuunit, joiden rauta-arinalla kuumennettiin tykeissä käytettäviä umpirautakuulia. Osuessaan esimerkiksi laivaan ja pirstoessaan puurakenteita, hehkuva rautakuula pystyi samalla sytyttämään tulipalon.

Sodan aikana vanhoja sulutteita paranneltiin upottamalla salmiin vanhoja laivoja ja pienempiä aluksia. Venäläiset paransivat Viaporin puolustusta myös sijoittamalla vanhoja sotalaivoja uiviksi pattereiksi tärkeimpiin salmiin. Venäjän oma laivasto oli niin heikko, ettei sillä voitu hyökätä ylivoimaista vihollista vastaan. Särkän salmessa oli kaksikantinen linjalaiva Hesekiel, jossa oli 74 tykkiä Kustaanmiekan salmessa kolmikantinen, 120-tykkinen linjalaiva Rossija ja Kuninkaansalmessa fregatti Tsesarevitš, jossa oli 44 tykkiä.

Vihollislaivasto tykistöineen oli sen sijaan maailman uudenaikaisin. Sen alukset oli varustettu purjeiden lisäksi höyrykoneilla ja siihen kuului 27 suurta sotalaivaa, 22 tykkivenettä, 21 mörssärialusta, kaksi sairaalalaivaa ja kolme kuljetusalusta. Tykkitulen lisäksi Viaporiin ammuttiin niin sanottuja Congreve-raketteja, joilla oli ilmeisesti tarkoitus sytyttää tulipaloja.

Uusi sotateknologia

Viaporissa otettiin käyttöön myös merimiina, joka edusti uusinta sodankäynnin teknologiaa. Miinoja laskettiin noin kahden metrin syvyyteen merialueelle Lauttasaaresta Pihlajasaaren kautta Matalaharalle ja siitä Santahaminan kaakkoispuolelle. Viaporissa oli käytössä kaksi erilaista miinatyyppiä. Toinen oli varustettu kemiallisella sytyttimellä, joka laukesi mikäli alus törmäsi miinaan. Toinen taas oli yhdistetty kaapelilla maihin, josta se voitiin räjäyttää sähkövirralla sopivalla hetkellä.

Tiedonvälitystä oli parannettu rakentamalla 1854 optinen lennätinlinja Suomen rannikkoa pitkin Pietarista Hankoon. Asema oli pienikokoinen puinen rakennus, jonka katolle pystytetyssä viestimastossa olevia mustia levyjä pystyttiin kääntämään näkyville viestikoodia vastaavassa järjestyksessä. Seuraavalta asemalta luettiin edellisen aseman viesti ja se välitettiin eteenpäin. Hyvissä olosuhteissa viestin kulku tällä välillä kesti 15 minuuttia, mutta järjestelmä oli arka sään aiheuttamalle huonolle näkyvyydelle. Etelärannikolle valmistuikin vain vuotta myöhemmin uusi sähkölennätinlinja, joka yhdistettiin myös Viaporin linnoitukseen. 

Taistelun jälkeen

Länsivallat pommittivat Viaporia vuonna 1855 kahden päivän ajan. Suurimmat vauriot tulivat Viaporin keskuslinnoituksen saarille. Niihin oli kohdistunut noin 20.000 laukausta. Linnoituksessa oli riehunut useita tulipaloja ja joukko Ruotsin vallan aikaisia varustuksia oli vaurioitunut niin pahasti, että ne piti purkaa. Linnoituksen puolustuskykyä ryhdyttiin parantamaan uuden hyökkäyksen pelossa. Uusia pattereita rakennettiin Munkkiniemeen, Lehtisaareen, Karhusaareen ja Lauttasaareen.

Myös keskuslinnoituksessa alkoi korjaustöiden ohella uusien linnoitteiden rakentaminen. Ruotsin vallan aikaisissa varustuksissakin tehtiin vahvistuksia ja uusia rantapattereita laajennettiin ja lisättiin Kustaanmiekalla ja Susisaaressa. Kustaanmiekan salmi suunniteltiin miinoitettavaksi sähköllä laukaistavilla yhdyskaapelimiinoilla.

Lyhennetty John Lagerstedtin artikkelista.

Lähteet:

Aaltonen, R. 1969. Hangon vanha linnoitus. Hanko: Hangon kaupunki.

Elomaa, V., Tommila, P. & Hult, H. 2005. Krenatööreistä Rämäpäihin: Lauttasaaren linnoittamisen vaiheet Krimin sodasta toiseen maailmansotaan. Helsinki: Lauttasaari-Seura.

Halen, H. 2009. Viaporin pommitus 1855 ja sen uhrit: sekä Santahaminan miinaräjähdyksessä 1905 kuolleet. Unholan aitta 29. Helsinki: tekijä.

Nieminen, M. 2008. Santahamina: Viaporin linnoituksen itäinen lukko. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulun Sotahistorian laitos.

Talvio, P. 1978. Viaporin linnoitus ja sen tykistö vuosina 1808-1855. Sotahistoriallinen seura ja sotamuseo, vuosikirja X. Helsinki: Sotahistoriallinen seura, 99 - 138.

Paulaharju, J. 1992. Vanhat tykit, Rautaruukusta Helvigiin. Helsinki: Sotamuseo.

Viaporista Suomenlinnaksi. 2006. Toim. Liisa Eerikäinen. Helsinki: Multikustannus.