Suomenlinna
Sivukartta
Media
Yhteystiedot
Suurenna Pienennä

Luonto

Suomenlinna on kulttuuriympäristönä omaleimainen kokonaisuus, jossa ihmisen muovaama maisema ja alkuperäinen saaristoluonto yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla. Linnoitus perustettiin lähes puuttomille Susiluodoille, mutta nykypäivän Suomenlinnan luonto on monimuotoinen.

Piperin lampi

Vanhoista rakennuksista liuennut kalkki on tehnyt kallioisesta maaperästä hedelmällisen, joten monenlaisilla kasveilla ja eläimillä on mahdollisuus elää Suomenlinnassa. Maisemassa on sekä ihmisen rakentamia että luonnostaan muodostuneita viheralueita: puistoja, pihapiirejä, ryytimaita, luonnonmukaista rantaa ja niittyä sekä täyttömaalla rakennettuja valleja. Meren ympäröimiä saaria reunustavat rantakalliot ja vallit.

Vuodenajat

Sääolot ja vuodenaikojen vaihtelu vaikuttavat voimakkaasti Suomenlinnan maisemaan. Meren läheisyys tekee ilmasta kostean ja tuulisen. Kesä on kuitenkin vähäsateinen, eivätkä kuurosateet usein yllä saarille asti. Meren läheisyydessä auringonpaiste on voimakas. Kasvisto ja eläimistö ovat kesäaikaan rikkaimmillaan, mutta muulloinkin Suomenlinna kuhisee elämää.

Kevät tulee linnoitussaarille noin viikkoa myöhemmin kuin mantereelle. Syksy puolestaan on pitkä ja lämmin. Keväällä ja syksyllä lukemattomat muuttolintujen parvet lentävät saarten yli. Talvella saarten elämä rauhoittuu ja luonto lepää. Osa linnuista jää alueelle talvehtimaan, sillä ne saavat ravintoa talventörröttäjistä ja lintulaudoilta. Kostea meri-ilmasto saattaa sulattaa lumen, mutta toisaalta valkeat hanget pysyvät maassa paremmin kuin mantereella, koska moottoriajoneuvoliikennettä on vähän.

Kävijöille

Suomenlinnassa käy paljon niin kotimaisia kuin ulkomaisiakin matkailijoita. Suosioon sisältyy uhka, sillä satojen tuhansien vierailijoiden askeleet edistävät eroosioita eli maaperän kulumista, mikä puolestaan johtaa luonnon monimuotoisuuden häviämiseen. Saarten herkkää luontoa voi suojella pysyttelemällä vakiintuneilla reiteillä ja antamalla kasvien kasvaa rauhassa. Lisäohjeita antavat järjestyssäännöt.

Tulosta tämä sivu
Lähetä linkki


Alli Sarrola kuvailee Suomenlinnaa teoksessa Linnoituksen iloiset lapset:

"Lyhyesti ei voi kirjoittaa lapsuudesta Suomenlinnassa. Se oli paratiisi. Taivas, meri ja ihana luonto. Kauniit puut, pensaat ja kukat. Mitään ei tarvinnut pelätä, ei ollut rikottuja kaljapulloja rannoilla, joka rannassa voi uida. Tunnelit, pensaat ja syksyisin lehtikasat olivat leikkipaikkoja."