Eläimistö

Suomenlinnassa elää laaja lintu- ja eläinkanta. Linnoituksessa tavataan runsaasti eri lintulajeja ja erityisesti kevät- ja syysmuuttojen aikana Suomenlinna on hyvä paikka lintujen tarkkailuun. Susisaarella on tavattu ainakin kahta lepakkolajia: pohjanlepakkoa ja vesisiippaa. Myös aivan ruohonjuuritasolla elää monia eläinlajeja, esimerkiksi rauhoitettu rupikonna on Suomenlinnassa yleinen.

Nisäkkäät

Suomenlinnassa tapaa lähinnä pieniä nisäkkäitä, kuten jyrsijöitä. Jänis lienee ryytimaiden viljelijöiden mielestä jo liiankin yleinen. Myyrät ja hiiret ovat Suomenlinnan vakituisia asukkaita, mutta joskus saarille on eksynyt harvinaisempiakin vieraita, kuten minkkejä.

Lepakko

Suomenlinnassa Susisaarella on tavattu ainakin kahta lepakkolajia: pohjanlepakkoa ja vesisiippaa. Ne viihtyvät alueella suojaisten saalistuspaikkojen ja piilojen vuoksi. Susisaari luokitellaan paikallisesti arvokkaaksi lepakkoalueeksi. Lepakkoja on kuitenkin niukasti, eikä talvehtivia lepakkoja ole havaittu kuin yksi.

Suomenlinnassa oleileva pohjanlepakko on maailman pohjoisin lepakkolaji. Se on Suomen lepakoista yleisin, mutta Keski-Euroopassa sitä pidetään harvinaisuutena. Laji menestyy hyvin kaupungissa, sillä se on oppinut hyödyntämään ympäristöään. Se saalistaa mielellään esimerkiksi katulamppujen luona, jonne valon lumoamat hyönteiset kerääntyvät iltaisin. Pohjanlepakon voi tunnistaa tummasta väristä ja selkäkarvojen kullanvärisistä kärjistä.

Vesisiippa on toinen Suomenlinnassa esiintyvistä lepakkolajeista. Se saalistaa kaarrellen veden yllä. Vesisiippa ei tarvitse itselleen suurta saalistusaluetta, mutta rantojen ruovikoituminen tekee sille hallaa, sillä vesikasvillisuus häiritsee vesisiipan kaikuluotausta tuomalla siihen ylimääräisiä kaikuja. Venesatamissa vesisiipat sen sijaan viihtyvät.

Hyönteiset

Linnoitussaarten monipuolinen kasvillisuus takaa hyvät elinolosuhteet myös hyönteisille. Varsinkin perhosharrastajille Suomenlinna on kiinnostava kohde. Koleina päivinä perhoset lymyävät muurinkoloissa, mutta auringonpaiste houkuttelee ne esiin.

Jotkut Suomenlinnaan kotiutuneista perhosista ovat harvinaisia mantereella. Yksi tällainen erikoisuus on loistokaapuyökkönen, joka liikkuu öisin. Kesäöinä muutkin yökköset ja kiitäjät kokoontuvat kukkaniityille ruokailemaan. Elo-syyskuussa on joinakin vuosina mahdollista nähdä runsaasti vaeltavia amiraaleja ja ohdakeperhosia.

Linnut

Suomenlinnassa on nelisenkymmentä pesimälintulajia, ja muuttoaikoina keväällä ja syksyllä alueella havaittavien lintujen määrä moninkertaistuu. Suomenlinna on loistava paikka muuton seuraamiseen, sillä sen saaret ovat ainoita Helsingin edustan saaria, joille pääsee julkisilla kulkuvälineillä. Syyskuun loppupuolella ja lokakuun alussa lintuja on erityisen paljon, kun hippiäiset ja punarinnat täyttävät Suomenlinnan puistikot. Nämä yömuuttajat käyttävät saaria keitainaan raskaan muuton keskellä. Lintuja voi olla tuolloin satamäärin.

Myös kevät ja varsinkin toukokuun loppupuoli on kiinnostavaa aikaa, sillä silloin on mahdollista seurata arktikaa eli arktisten vesilintujen muuttoa. Miljoonat linnut lähtevät liikkeelle Viron rannikolta ja lentävät Suomenlahtea pitkin kohti pesimäseutujaan Jäämeren rantoja. Muutto kestää vain muutaman päivän ja sen ajoittumiseen vaikuttaa säätila: esimerkiksi voimakas pohjoistuuli saa linnut siirtämään lähtöä myöhemmäksi. Monet lintuharrastajat suuntaavat arktikan aikana Suomenlinnaan, sillä se osuu massamuuton reitin varrelle.

Keväällä tervapääskyt ja räystäspääskyt palaavat muureille varpusten seuraksi. Muurinkoloissa pesivät myös västäräkit ja kivitaskut. Kaupungeissa harvinaiseksi käyneen kottaraisen laulua voi kuulla Suomenlinnassa keväällä ja alkukesällä.

Suomenlinnan ja mantereen väliin jäävät luodot ovat tiirojen, valkoposkihanhien ja uhanalaisten selkälokkien ydinaluetta. Erityisesti selkälokeille alue on tärkeä. Lintuja voi seurata ohikulkevista lautoista häiritsemättä niiden pesimärauhaa. Lauttamatkan aikana tarkkasilmäinen matkustaja saattaa saada näkyviinsä useita muitakin lintulajeja, jotka viihtyvät rauhoitetuilla luodoilla. Suomenlinnan edustalla puolestaan pesii runsaasti haahkoja ja joitakin räyskiä.

Talvella valleilta voi löytyä vuorihemppoja ja jopa tunturikiuruja. Kirkon edustalla varpuset kansoittavat orapihlaja-aitoja ja tervehtivät ohikulkijoita sirkutuksellaan. Myös tiaiset ja viherpeipot piristävät Suomenlinnan talvipäiviä. Muita talvilintuja ovat isokoskelot, allit ja toisinaan allihaahkat.

Hyvinä myyrävuosina Suomenlinnassa tavataan pöllöjä, haukkoja ja muita petolintuja. Pikkujyrsijät liikkuvat avoimilla rantavalleilla, mikä houkuttelee paikalle muun muassa hiiri- ja tuulihaukkoja.

Valkoposkihanhi

Alun perin arktisilla alueilla pesivä valkoposkihanhi on vasta parina viime vuosikymmenenä vakiintunut Suomen pesimälintulajistoon. Ensimmäiset parit pesivät rannikkoseudulla 1980-luvulla. Korkeasaaresta vapautetut valkoposkihanhet muodostivat perustan nykyiselle kannalle. Kantaa ovat täydentäneet Suomen kautta pohjoista kohti muuttaneet yksilöt, jotka ovat lyöttäytyneet yhteen täkäläisten hanhien kanssa. Laji leviää voimakkaasti rannikolla, ja sisämaassakin sitä tavataan.

Valkoposkihanhi tekee pesänsä luodoille ja kalliosaarille. Suomenlinnan ja mantereen väliin jäävät saaret ovat Helsingin seudun valkoposkihanhien tärkeimpiä pesimäalueita. Kun poikaset oppivat lentämään, hanhet lähtevät parvina liikkeelle ja etsivät sopivia ruokailupaikkoja.

Valkoposkihanhi syö pääasiassa ruohoa, minkä vuoksi se viihtyy nurmikentillä. Hanhet oleilevat mielellään veden läheisyydessä, joten niitä näkee usein uimarannoilla. Valkoposkihanhien piknikseurueista ei ole muuta haittaa kuin jätökset, joita ne jättävät merilinnoituksen viheralueille. Yleensä hanhet väistävät ihmistä, vaikkakin poikasiaan tai pesäänsä puolustaessaan ne saattavat käyttäytyä aggressiivisesti.

Valkoposkihanhi sekoitetaan toisinaan kanadanhanheen, joka myös on vakiintunut suomalaiseen linnustoon. Lajit on kuitenkin helppo erottaa toisistaan varsinkin rinnakkain tarkasteltuna, sillä kanadanhanhi on selvästi suurempi. Lisäksi sen ruumis on väriltään ruskea ja poskien valkoinen alue on pienempi kuin valkoposkihanhella. Kanadanhanhi ei väistä ihmistä yhtä herkästi kuin valkoposkihanhi, vaan se saattaa hyökkäillä poikasten häiritsijää kohti samaan tapaan kuin esimerkiksi kyhmyjoutsen.

Varpushaukka

Varpushaukka on suomalaisista päiväpetolinnuista yleisin. Koko maassa pesii arviolta 13 000 paria ja Helsingissä noin kymmenen. Varpushaukka elää tavallisimmin tiheissä metsissä, joten kaupunkiympäristö ei ole sen luontaisinta aluetta. Kuitenkin se sietää ihmisen läheisyyttä paremmin kuin muut petolinnut.

Haukoilla naaras on tyypillisesti koirasta suurempi, minkä vuoksi varpushaukkanaaras saatetaan sekoittaa kanahaukkakoiraaseen. Lajit muistuttavat toisiaan, mutta kanahaukka on suurikokoisempi. Yleissääntönä voidaan sanoa, että varpushaukka on varista pienempi ja kanahaukka suurempi.

Kesällä varpushaukkoja näkee harvoin, koska koiras saalistaa metsässä ja naaras pysyttelee pesän lähellä, mutta talvella ne liikkuvat aktiivisemmin ihmisasutuksen lähellä. Osa varpushaukoista muuttaa talveksi Länsi- ja Keski-Eurooppaan, mutta osa jää Suomeen talvehtimaan. Suomenlinnassakin varpushaukan tapaa todennäköisimmin talvella. Se saalistaa varpusia ja muita pikkulintuja, joita linnoitussaarilla on runsaasti.

Rupikonna

Rupikonna on Suomen ainoa konnalaji. Sen tunnistaa ihoa peittävistä nystyröistä ja tanakasta olemuksesta. Se liikkuu useimmiten kävellen toisin kuin sammakot, jotka etenevät loikkimalla. Rupikonna kelpuuttaa asuinpaikakseen kuivatkin alueet, kunhan lähistöllä on kostea ja varjoinen kolo, jossa pääasiassa hämärään aikaan liikkuva konna voi viettää päivänsä.

Rupikonnaa tavataan kaikkialla maassa. Se kestää kohtalaisesti suolavettä, joten se on levinnyt myös rannikoille ja saaristoon. Suomenlinnassa rupikonna on yleinen. Laji on rauhoitettu. Häirittynä konna yrittää näyttää todellista kokoaan suuremmalta ja erittää ihonsa pinnalle lievästi myrkyllistä nestettä.