Kasvillisuus

Suomenlinna on kasvistoltaan poikkeuksellisen rikas. Erilaiset elinympäristöt takaavat lajien runsauden, jollaista on vaikea löytää vastaavan kokoiselta alueelta muualta Suomesta. Saarilla kasvaa kuutisensataa kasvilajia, joista parisataa on viljelykasveja. Runsas kasvilajisto, johon kuuluu erilaisia tulokaslajeja, on seurausta ihmisten toiminnasta.

Syreeni

Ruotsin vallan aikaisista kasveista tunnetuin lienee syreeni, joka vastoin yleistä luuloa ei ole tullut maahan Suomenlinnan kautta; sen tiedetään kasvaneen Turussa niinkin varhain kuin 1720-luvulla. Kuitenkin Suomenlinna on yksi syreenin leviämiskeskuksista.

Tulokaskasvit

Historian vaiheet ovat vaikuttaneet Suomenlinnan kasvistoon. Alkuperäinen saaristoluonto oli karua, mutta ihmisten mukana saarille tuli uusia lajeja. Osa on tuotu aikoinaan tarkoituksella, kun taas osa on tullut perille ikään kuin salamatkustajana esimerkiksi huoltokuljetusten mukaan. Rakennuksista maaperään liuennut kalkki on taannut kasveille ravinteikkaan kasvualustan. Kun puiden ja kasvien taimet puskevat esiin muurinkoloista, muureilta karisee laastia, joka puolestaan auttaa uusia kasveja kasvamaan.

Sotaväen mukana tulleita kasveja nimitetään linnoituskasveiksi eli polemokoreiksi. Suomenlinnassa on runsaasti venäläistulokkaiksi kutsuttuja kasveja, joista yleisimpiin kuuluvat harmio ja ukonpalko. Muita venäläistulokkaita ovat esimerkiksi idänhierakka, karvahorsma, kenttätyräkki, terhi, rohtopernaruoho, idänsara, idänkattara ja kyläsirkunjyvä. Osa venäläistulokkaista on mantereen puolella harvinaisia; esimerkiksi kyläsirkunjyvä kasvaa Helsingin alueella pysyväisluonteisesti vain Suomenlinnassa.

Rakennus- ja restaurointitöiden myötä maaperästä paljastuu siemenpankkeja. Kun maata kaivetaan ja käännellään, unohtuneet yksi- ja kaksivuotiset kasvit alkavat putkahdella esiin ja muodostavat uuden kannan. Tällä tavoin esimerkiksi vanha rohdoskasvi hullukaali intoutuu kasvamaan yhtäällä, kukkii aikansa ja katoaa, mutta nousee jälleen pintaan toisaalla.

Suomenlinnan kasvillisuutta pyritään suojelemaan ulkopuolisilta vaikutteilta. Vaikka monet saarille harhautuneet kasvit ovat onnistuneet hankkimaan itselleen pysyvän jalansijan ja muuttuneet osaksi Suomenlinnan luontoa, vieraita lajeja ei tuoda alueella tarkoituksella. Uudet elinvoimaiset lajit saattavat vallata herkkien ja harvinaistuvien kasvien elintilan, mikä uhkaa luonnon monimuotoisuutta.

Ukonpalko (Bunias orientalis)

Keltakukkainen ukonpalko voi kasvaa yli metrin mittaiseksi. Se kasvaa tiheinä kasvustoina ja työntää juurensa jopa puolentoista metrin syvyyteen. Ukonpalon alkuperäistä kotiseutua ovat Kaakkois-Eurooppa ja Länsi-Aasia, mutta meillä se on jo täysin vakiintunut kasvi.

Ukonpalko on venäläistulokas ja kasvaa erityisen runsaana alueilla, joissa venäläinen sotaväki on aikoinaan liikkunut. Se pitää kuivasta ja lämpimästä kasvualustasta. Suomenlinnassa ukonpalot valloittavat valliniityt ja loistavat alkukesästä rannoilla kirkkaankeltaisina laikkuina. Keski-Euroopassa kasvia pidetään ongelmallisena rikkaruohona, mutta Suomenlinnassa se nähdään osana linnoituksen kulttuurihistoriaa.

Harmio (Berteroa incana)

Harmio ei nimestään huolimatta aiheuta harmeja, vaan nimi viittaa kasvin harmahtavanvihreisiin lehtiin. Venäläisen sotaväen myötä Suomeen levinnyttä harmiota on kutsuttu kansan keskuudessa myös kasakan jalanjäljeksi.

Harmion korkeus on 20–50 cm. Kukat ovat valkoisia ja lehdet kasvavat varren alaosassa. Harmio kasvaa samankaltaisilla paikoilla kuin ukonpalko, joten se esiintyy runsaana Suomenlinnassa.

Hullukaali (Hyoscyamus niger)

Hullukaali on vähintään puoli metriä korkea tanakkavartinen koisokasvi, jonka lehdet ovat suuret ja nahkeapintaiset. Sen kellomaiset kukat ovat väriltään kellertäviä ja tummanviolettien juovien peittämiä. Hullukaali on helppo tunnistaa, mutta sitä ei kannata poimia, sillä se on erittäin myrkyllinen. Kasvin koskettaminen voi aiheuttaa ihottumaa ja sen osien syöminen pahimmassa tapauksessa kuoleman.

Hullukaalilla on pitkä historia lääke- ja taikakasvina. Sitä käytettiin jo muinaisessa Babyloniassa ja Egyptissä, ja antiikin Kreikassa Delfoin pappien kerrotaan tuottaneen sen avulla itselleen hallusinaatioita. Suomeen hullukaali lienee tullut viimeistään viikinkiajalla. Meillä sen on uskottu parantavan esimerkiksi luuvaloa eli reumatismia ja lievittävän kipuja.

Elias Lönnrot kuvaa hullukaalin käyttöä näin: Lehdistä keitetään sakennusta, joka on monessa viassa hyvin tehoisa lääke, mutta liiaksi nautittuna huumaava, myrkyllinen ja kuolettavaki. Sitä käytetään vetotaudin, jäsenkolotuksen, virman, emätaudin, hammastaudin, kuivain yskän, reväisimen ja monen muun vian paranteeksi hyvin pienissä annoissa. Ulkonaisesti hauteina lehdet lievittävät ja vaimentavat kolotuksia.

Nyt kun hullukaalin ajat lääkekasvina ovat ohi, sitä näkee harvemmin kuin ennen. Helsingissä kasvin ydinaluetta on Suomenlinna. Hullukaalin siemenet säilyvät vuosisatoja itämiskykyisinä maan alla. Suomenlinnan hullukaali on todennäköisesti peräisin linnoituksen alkuajoilta 1700-luvulta, jolloin se on saattanut omalta osaltaan täydentää saarten asukkaiden lääkekaappia.

Lähteet: Elias Lönnrot ja Th. Saelan 1866 Flora fennica. Suomen kasvio. www.arkeo.net/kasvisivut/hullukaali.htm

Morsinko (Isatis tinctoria)

Morsinko on kaksivuotinen ristikukkaiskasvi, joka kasvaa metrin mittaiseksi ja kukkii kesäkuussa. Kasvin kukat ovat keltaiset, mutta sen lehdistä saadaan kirkkaansinistä väriainetta, jota on käytetty vuosituhansien ajan kankaiden, lankojen ja jopa ihon värjäämiseen.

Morsinko kasvaa luonnonvaraisena läntisessä Aasiassa, pohjoisessa Afrikassa ja Islantia lukuun ottamatta koko Euroopassa. Eri kansat ovat osanneet hyödyntää morsinkoa värikasvina; Britanniassa asuneet piktit esimerkiksi maalasivat sillä kasvonsa ennen taistelua, jotta vihollinen pelkäisi heitä. Vanhin tunnettu värjäysresepti sijoittuu vuoden 200 jKr. tienoille, ja Skandinaviassa morsingon käytöstä löytyy viitteitä 900-luvulta. Morsingolla on uskottu olleen myös lääkinnällisiä ominaisuuksia.

Suomessa morsinkoa viljeltiin 1800-luvulle asti. Nykyään se on käynyt harvinaiseksi ja kasvaa lähinnä Lounais-Suomessa. Helsingissä morsinkoa löytää parhaiten rannoilta ja saarilta. Suomenlinnassa sitä näkee vaihtelevasti eri paikoilla, sillä muiden yksi- ja kaksivuotisten kasvien tapaan se tulee esiin siellä missä maata on viimeksi käännetty.

Lähteet: www.arkeo.net/kasvisivut/morsinko.htm www.coloria.net/varjays/isatis.htm
Bo Nylén 1993 Suomen ja Pohjolan kasvit. Helsinki: WSOY.