Ajankohtaisia kunnostustöitä
Suomenlinnan restauroinnin päämääränä on säilyttää historiallisia rakenteita ja linnoitusmaisemaa. Rakennusten uudet käyttötarkoitukset valitaan huolellisesti niin, että uusi käyttö ei ole ristiriidassa monumentin säilymisen kanssa. Restaurointityöt rahoitetaan julkisin varoin.
Sinisen pääreitin varrella olevat kunnostustyöt lautalta ja päälaiturilta alkaen
Lonnan kunnostustyöt
Lonna sijaitsee Suomenlinnan pohjoispuolella, Suomenlinnaan tultaessa lautalta katsoen vasemmalla eli väylän itäpuolella. Saaren rakennuksia kunnostetaan mm. kokoustiloiksi. Ensimmäiset rakennukset valmistuvat käyttöön vuonna 2012. Työn toteuttaa Suomenlinnan vankila ja Suomenlinnan hoitokunta.
Iso Mustasaaren rantamuurin kunnostustyö
Rantamuurin työmaa sijaitsee lauttarannan vieressä. Muurin korjaus toteutetaan kesällä ja syksyllä 2011.
Suomenlinnan hoitokunnan toimiston (C 40) ullakkoprojekti
Pääreitin varrella kirkon jälkeen oikealla puolella sijaitsevan kruunulinna Ehrensvärdin itäisen siipirakennuksen ylin kerros tuhoutui Oolannin sodan pommituksessa vuonna 1855. Raunioasussa oleva ullakkotila kunnostetaan Suomenlinnan hoitokunnan toimistotilaksi. Työt valmistuvat vuoden 2012 aikana ja ne toteuttaa hoitokunta.
Bastioni Hyveen (B 46) muurien kunnostus
Susisaaren sillalta katsoen vasemmalla. Talvityössä kunnostetaan rapautuneita muureja. Työn rakennuttajana on hoitokunta ja sen toteuttaa Suomenlinnan vankila.
Bastioni Hårlemanin (B 31) muurien kunnostus
Suomenlinnan vankila kunnostaa Bastioni Hårlemanin rapautuneita kivimuureja kesällä 2011.
Kustaanmiekan ja Susisaaren vallitusten suoja-aitojen rakentaminen
Eri puolilla Kustaanmiekkaa ja Susisaarta rakennetaan aitauksia suojaamaan maisemarakenteita eroosiolta sekä estämään yleisön pääsyä muurien päälle. Osa aitauksista on tilapäisiä, osa muutetaan pysyviksi.
Bastioni Zanderin (A 7) kunnostustyö
Bastioni Zander sijaitsee Kustaanmiekalla. Kunnostustyössä korjataan rapautuneita muureja, vesieristyksiä ja turvetusta. Työn rakennuttajana on hoitokunta ja sen toteuttaa Suomenlinnan vankila.
Vallien turvetusten kunnostustyöt
Kustaanmiekalla on kasvillisuuden elvyttämistä varten aidattu alueita kävijöiden kulutukselta suojaan. Kunnostettavat alueet avataan, kun kasvillisuus on kunnolla juurtunut 3-4 kasvukauden jälkeen. Työn toteuttaa hoitokunnan puutarhatiimi.
Siniseltä reitiltä eivät näy seuraavat kunnostuskohteet
Kustaanmiekan makeavesialtaan reunamuurien kunnostustyö
Tenalji Casimir Wreden kunnostus Susisaaren urheilukentän kohdalla rannassa
Länsi-Mustasaaren yleisö-WC














suomenlinna.fi