Bastionilinnoitus kuudella saarella

Linnoituslaitteet rakennettiin kuudelle saarelle, joista Susisaareen tehtiin päälinnoitus. Viereisen susiluodon linnoitus nimettiin vuonna 1749 Kustaanmiekaksi kruununperillisen mukaan. Pienempiin saariin lukeutuvat Pikku Mustasaari, Länsi-Mustasaari sekä Särkkä. Saarista suurin on Iso Mustasaari.

Ainoastaan Susisaaren, Kustaanmiekan ja Särkän linnoitusten voidaan katsoa suurin piirtein valmistuneen Ehrensvärdin elinaikana. Linnoitustöiden alkuvuosina merenpuoleisten saarien linnoittaminen oli ensi sijalla, sillä sodan Venäjää vastaan pelättiin voivan syttyä milloin tahansa, ja näin tapahtuessa vihollisen odotettiin tulevan mereltä. Tästä syystä Helsingin-puoleisen Ison Mustasaaren varustaminen jäi pitkäksi aikaa puolitiehen eikä sitä koskaan saatettu loppuun.

Epäsäännöllinen bastionilinnoitus

Viaporista luotiin epäsäännöllinen bastionilinnoitus, jonka varustukset tehtiin erikokoisiksi ja -muotoisiksi. Linnoitteet rakennettiin suunnitelman mukaan paikallisia olosuhteita myötäillen, mikä tarkoitti useimmiten varustusten louhimista kallioon.

Linnoitukset jaettiin Viaporin rakentamisen aikoihin säännöllisiin ja epäsäännöllisiin. Säännöllisessä linnoituksessa kulmat, sivut ja bastionit sekä yleensä kaikki linnoituksen varustukset olivat samanlaisia. Epäsäännöllisessä linnoituksessa ne olivat taas erisuuruisia ja -muotoisia aivan kuten Suomenlinnassa.

Bastionijärjestelmästä tarkemmin

Linnoitustaidolla oli sodankäynnissä erityinen merkitys sillä aseiden tuhovoima oli vielä suhteellisen vaatimaton. Italiassa oli syntynyt 1500-luvun puolivälissä linnoitustekniikka, niin sanottu yksinkertainen bastionirintama.

Se käsitti varsinaisen muurin, jonka edessä oli kaivanto. Puolustuksen vahventamiseksi sijoitettiin ensisijaisesti muurin kulmiin pieniä viisikulmaisia bastioneja tykin kantaman päähän toisistaan sivustatulta antamaan. Uuden ajan tunnetuin linnoitusten rakentaja oli Sebastien Le Prestre de Vauban.

Ruotsalainen linnoitustaito seurasi kiinteästi ulkomaalaisia esikuvia, ja usein päädyttiin noudattamaan Vaubanin tapaan kulloinkin paikallisiin olosuhteisiin soveltuvaa itsenäistä järjestelmää.

Linnoitteet louhitaan kallioon

Augustin Ehrensvärdin Viaporissa soveltama bastionijärjestelmä sisälsi heikkouksia ja puutteita: pieni koko, pomminkestävien tykkikasemattien vähäisyys, useiden tykkiaukkojen mataluus ja ennen kaikkea riittävän rynnäkkörauhan puuttuminen, mikä johtui heikosta sivustatulimahdollisuudesta.

Ehrensvärdin tekemän suunnitelman mukaan bastionit ja linnoitusrakenteet sijoitettiin kustannussyistä kallioiden ja mäkien mukaan niin, että suurin osa linnoitteista louhittaisiin kallioon. Suunnitelmassa oli myös esitetty linnoitusrakenteille vaatimukset koskien kestävyyttä, sijoitusta ja rakentamista.

Vähemmän tärkeät, merenkulullisesti huonot sisääntuloväylät Kruunuvuoren selälle oli suojattava upotuksilla, kun taas tärkeitä sisääntuloväyliä piti hallita linnoituksen tulella.

Viaporin bastionirintamien edestä pääosin puuttuivat kaivannot, katvetiet, liuskat ja esteet sekä raveliinit tai tenaljit kurtiinien edessä. Merilinnoituksissa noudatettiin noihin aikoihin menetelmää, jossa loivan liuskan, esteiden ja katvetien asemesta rakennettiin rantaa seuraavia jyrkkiä, usein kivilaatoilla katettuja valleja tai muureja.