Asuinpaikka läpi historiansa

Merilinnoitus on aina ollut pienen yhteisön koti. Siviilien määrä on vaihdellut eri aikakausina varuskunnan koon mukaan. Varuskuntayhteisössä on eletty vilkasta seura- ja kulttuurielämää. Matkailupalveluiden kehittyminen alkoi 1960-luvulla, ja pian perinteinen varuskuntasaari alettiin mieltää myös matkailukohteeksi.

Lue alta, millainen asuinpaikka Suomenlinna on ollut vuosisatojensa aikana.

Ruotsalainen kausi 1748–1808

Viaporin linnoituksen rakennustyöt käynnistyivät vuonna 1748, ja tästä alkaen linnoitussaarilla oli käynnissä valtava rakennustyömaa. Rakennustöihin osallistuneet sotilaat ja työmiehet asuivat ahtaasti, ja arki linnoitustöissä oli raskasta.

Linnoituksessa asui tuolloin noin 6000 henkeä, joista suurin osa oli linnoituksessa rakennuksilla työskennelleitä sotilaita. Siviiliväestön osuus oli pieni.

Viaporiin asettui sotaväen perheiden lisäksi virkamiehiä ja kauppiaita. Upseerit toivat perheitään linnoitukseen vasta, kun asumisolosuhteet kohenivat; moni asettui perheineen Helsingin porvaristaloihin tai lähiseudun kartanoihin. Noakin arkin nimellä tunnettu rakennus rakennettiin vuosina 1764–1771 Suomenlinnan upseeriperheille, ja se oli Suomen ensimmäisiä asuinkerrostaloja.

kuvitus_noakin_arkki_talo

Noakin arkki nykypäivänä

Augustin Ehrensvärdin rakennussuunnitelmaan kuului kurtiinitalojen rakentaminen, joka osaltaan auttoi ratkaisemaan asuntopulaa. Nämä linnoitteet olivat sekä asuin- että hyötykäytössä. Viaporiin rakennettiin myös puutaloja.

Kulkutaudit vierailivat linnoituksessa usein. Yleisimpiä sairauksia olivat heikon ravinnon seurauksena keripukki sekä punatauti, malaria ja erilaiset ”kenttäkuumeet”. Linnoituksen välskärit pyrkivät lääkitsemään sairauksia parhaansa mukaan esimerkiksi suonta iskemällä tai terveysvesiä tarjoamalla. Augustin Ehrensvärd antoi erilaisia hygieniaa ja sotilaiden ravintoa koskevia ohjeita, joilla tauteja pyrittiin torjumaan.

Ruotsalaisella kaudella Viapori oli kulttuurikeskus, jossa upseerit elivät vilkasta seuraelämää. Tanssiaiset ja kortinpeluuillat keskittyivät upseerien koteihin tai Helsingin seudun kartanoihin. Upseerit ylläpitivät ranskan kieleen ja hovitapoihin perustunutta kulttuuria.

Augustin Ehrensvärd oli taitava taidemaalari, ja linnoituksessa harrastettiin musiikkia ja kirjallisuutta sekä Ehrensvärdin toimesta perustettiin taidekoulu. 1760-luvulla Viaporissa toimi myös laivapoikakoulu, jossa opiskeli pääosin suomalaisten sotilaiden lapsia.

Karua elämää

Erityisesti talvikaudella elämä hyisessä linnoituksessa oli karua, ja jäätä pitkin linnoitukseen vaelsi jopa susia.

Asumisolot olivat vielä kaukana nykyisistä. Asumismukavuutta parantamaan Suomenlinnan rakennuksiin muurattiin kaakeliuuneja. Uuni hormeineen toimi sekä lämmitys- että ilmanvaihtolaitteena: lämmitettäessä se imi huoneesta ilmaa, jonka tilalle virtasi raikasta ilmaa ikkunoiden, ovien ja seinien raoista.

1700-luvun taloissa ei ollut viemäriä eikä juoksevaa vettä. Vesi kannettiin kaivosta, lämmintä vettä sai padassa keittämällä. Tarpeilla käytiin ulkohuusseissa, yöllä käytettiin yöastiaa.

Venäläinen kausi 1808–1918
kuvitus_kirkkohistoriallinen

Ortodoksikirkko n. 1900-luvun alussa

Venäläisellä kaudella linnoitukseen valmistui uusia kasarmeja ja kirkko. 1800-luvun alussa linnoituksen väkiluku oli suurempi kuin Helsingin. Venäläisellä kaudella Viaporiin rakennettiin uusia kasarmeja, sairaala sekä kirkko. Vankeja ja sotilaita oli tuolloin yhteensä 3000 henkeä. Siviiliväestön määrä oli alhaisimmillaan alle tuhat.

Viaporissa toimivat ortodoksinen ja luterilainen seurakunta. Venäläisessä sotaväessä palveli myös Puolan katolisia, juutalaisia sotilaita ja muutamia muslimeja, joten 1800-luvun varuskuntayhteisö oli varsin monimuotoinen.

Yhteisölle oli tarjolla monenlaisia palveluita: kauppahuoneita, apteekki ja eri seurakuntien ylläpitämiä kouluja. Nikolai Sinebrychoff aloitti panimotoimintansa Länsi-Mustasaarella 1800-luvun alkupuolella.

Sotamiehet asuivat hyvin ahtaissa kasarmeissa. Sen sijaan upseerit perheineen asuivat tilavissa asunnoissaan ja joskus jopa omissa puuhuviloissaan. 1800-luvun Viaporissa oli kymmenittäin pieniä puurakennuksia ja puutarhoja. Puurakennukset ovat lähes tyystin tuhoutuneet, joten tämä tiheästi rakennettu linnoitusmaisema täytyy nykykävijän kuvitella mielessään.

Linnoituksessa tehtiin mittavia rakennustöitä, kun suuret kasarmirakennukset valmistuivat Isolle Mustasaarelle. Ortodoksikirkko valmistui vuonna 1854. Rantakasarmi valmistui vuosina 1868–70, ja siitä tuli uusi komea pääsisäänkäynti linnoitukseen.

Linnoitukseen valmistuivat myös uusitut sairaalarakennukset 1840-luvulla. Pelätty kolera saapui Helsinkiin 1830-luvun alussa, ja Viaporin kolerahautausmaa perustettiin Santahaminaan 1847.

Itsenäistymisen jälkeen 1918–

Itsenäistymisen jälkeen linnoituksessa eli suomalainen varuskuntayhteisö. Venäläinen varuskunta poistui Viaporista keväällä 1918, ja linnoitus tyhjentyi. Suomenlinnan väestön määrä oli korkeimmillaan vuosina 1918–1920, sillä linnoituksessa toimi sisällissodan seurauksena sotavankileiri. Täyteen ahdetuissa vankikasarmeissa asui jopa 800 vankia, mikä johti suureen tragediaan.

Suomalainen varuskunta asettui linnoitukseen keväällä 1918. Sisällissodan jälkeen Helsingissä oli ankara asuntopula, ja 1920-luvulla Suomenlinnassakin asui väkeä Kustaanmiekalle perustetuissa hätäasunnoissa.

Suomenlinna oli sotilasaluetta, joten asukkailla tuli aina olla käytössään komendantin toimiston myöntämä kulkulupa. Asuinrakennusten heikko kunto sekä hankaluudet kaupungin ja Suomenlinnan välisessä liikkumisessa aiheuttivat tyytymättömyyttä asukkaissa.

Suomenlinnan kansakoulu n. 1930.

Suomenlinnan kansakoulu n. 1930.

Erilaisia kauppaliikkeitä, koulu ja lastentarha oli toiminut linnoituksessa jo 1800-luvulla. Saarten peruspalvelut syntyivät itsenäistymisen jälkeen. Kansakoulu perustettiin Suomenlinnaan vuonna 1921, ja lastentarha aloitti toimintansa 1924. Edelleen toimiva kirjasto avasi ovensa 1950-luvulla.

Vailla mukavuuksia

Sotavuosien jälkeen linnoituksen rakennusten kunto oli huono, ja puolustushallinnon tavoitteena oli luopua huonokuntoisista kiinteistöistä. Akateeminen-lehti kuvaili asumista Suomenlinnassa vuonna 1964 näin: ”Puolet asunnoista on vailla kaikkia mukavuuksia. Vesijohtoa ei ole, viemäreitä ei ole, keskuslämmitystä ei ole. Käymälä voi sijaita 200 metrin päässä asunnosta, puuvaja toisella suunnalla samoin 200 metrin päässä. Suomenlinnassa asutaan jopa Ehrensvärdin aikaisissa kivimuureissa, joita pitää kesälläkin lämmittää päivittäin kosteuden vuoksi. Vesi tuodaan hevosella ja kantamalla.” (Akateeminen 29.4.1964)

Pahimmillaan asunnoista saattoi pudota katto tai seinät homehtua. Näistä puutteista huolimatta asukkaille oli tärkeää saada asua linnoituksen rauhassa ja lähellä luontoa.

Laivateollisuus oli tärkeä osa sotakorvausten maksamista, ja Suomenlinnassa toimineella Valmetin telakalla valmistettiin useita sotakorvauslaivoja. Telakan työntekijöille kunnostettiin asuntoja Länsi-Mustasaaren asuinrakennuksiin. Siviiliväestön määrä oli korkeimmillaan vuonna 1952, jolloin Suomenlinnassa asui 1649 asukasta.

Passipakko poistui vuonna 1948, jonka jälkeen saareen tulijoilta perittiin muutaman vuoden ajan pääsymaksua. Matkailijoiden kiinnostus linnoitusta kohtaan heräsi, ja uuden lautan aloitettua liikennöimisen vuonna 1952 linnoitus alkoi kehittyä matkailukohteena.

Käyttösuunnitelma laaditaan

Valtio asetti vuonna 1969 työryhmän pohtimaan Suomenlinnan kehittämistä. Työryhmä piti tärkeänä, että Suomenlinnan historiallisesti arvokas kokonaisuus säilyisi ja saataisiin hyvään käyttöön. Tulevaisuuden ideoimiseksi järjestettiin arkkitehtuurikilpailu. Työryhmä esitti myös, että Merisotakoulu jäisi Suomenlinnaan historiallisista syistä.

Vuosina 1973–1974 laadittiin Suomenlinnan käyttösuunnitelma, ehdotus saarten kehittämisen pääperiaatteista. Suunnitelmassa esitettiin useiden kulttuuri- ja tutkimuslaitosten sijoittamista Suomenlinnaan ja saarten pitämistä elävinä myös asukaslukua kasvattamalla. Ehdotettiin sekä vanhojen rakennusten kunnostamista että uusien rakentamista.

Suunnitelmassa korostettiin myös, että Suomenlinna on kokonaisuudessaan arvokas, historiallinen monumentti.

Nykyaika

Vuosina 1973–1974 laaditun käyttösuunnitelman kaikki ideat eivät ole toteutuneet. Siinä esitetyt pääperiaatteet ovat kuitenkin monilta osin edelleen vuonna 1973 perustetun Suomenlinnan hoitokunnan työn pohjana. Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen valtion virasto Suomenlinnan hoitokunta hallinnoi pääasiassa linnoituksen aluetta ja kiinteistöjä ja vastaa alueen kehittämisestä.

2014-05-24-[9005-6866]-asuinalue

Suomenlinnassa asuu nykyään noin 800 ihmistä. Suomenlinnassa on yli 350 asuntoa, joista pääosaa isännöi Suomenlinnan hoitokunta. Armeijan yksiköistä saaressa toimii vielä Merisotakoulu, jossa opiskelee vuosittain noin 250 sotilasta. Asukkaita palvelevat kirjasto, ala-aste ja päiväkoti sekä päivittäistavarakauppa.

Vuodenaikojen vaihtelut näkyvät asukkaiden arjessa: maamme suosituimpiin kuuluvan käyntikohteen kesäkausi on ruuhkainen, mutta talvella linnoituksen arki taas rauhoittuu.