Matkailukohde kautta aikain

Kun Viaporin linnoituksen rakentaminen Helsingin edustalle alkoi vuonna 1748, matkailijoiden kiinnostus Helsinkiin oli hyvin vähäistä. Tuon ajan matkakirjoissa Suomi esiteltiin läpikulkukohteena Lappiin tai Venäjälle, mutta Viaporin linnoituksen maine kiiri pian Ruotsin rajojen ulkopuolelle. Painokuvat jylhistä muureista levisivät ympäri Eurooppaa. 1800-luvulla Viaporin linnoitus mainittiinkin jo useissa matkaoppaissa.

1900-luvulla sodan jälkeen matkailupalveluita alettiin kehittää toden teolla, ja 2000-luvulla Suomenlinnan merilinnoitus on yksi Suomen suosituimmista käyntikohteista. Lue alla olevien otsikoiden takaa, millainen matkakohde linnoitus on ollut 1700-luvulta alkaen.

Viaporin linnoituksen rakentaminen toi vaurautta Helsinkiin

Viaporin linnoituksen rakentamistyö Helsingin edustan karuille Susiluodoille aloitettiin vuonna 1748. Tuon ajan Helsinki oli kooltaan hyvin pieni ja rakennuskannaltaan vaatimaton kaupunki. Helsinki sijaitsi otollisessa paikassa, sinne oli mahdollista saapua Kuninkaantietä myöden, ja myös kaupungin satama sai kiitosta.

Pienen kaupungin sijainti oli suotuisa matkailua ajatellen. Linnoitustyömaa aloitti piskuisessa Helsingissä uuden aikakauden ja rakennustyö toi vaurautta Helsinkiin. Kaupunkiin perustettiin nopeasti manufaktuureja, tiiliruukkeja ja sahoja, ja Helsinkiin virtasi työvoimaa eri puolilta valtakuntaa.

Matkailukohteena kiinnostus Helsinkiin oli hyvin vähäistä. Palvelut Helsingissä olivat tasoltaan hyvin vaatimattomia, joten moni kävijä majoittui yksityiskodeissa. Helsinki oli puutalokaupunki, jossa oli vain muutama kivitalo ja tuhatkunta asukasta. Kaupungin kaduilla kävijä saattoi törmätä vastaantulijoiden joukossa lehmiin. Vierailijoiden silmissä Helsinki jäikin vastaperustetun Viaporin linnoituksen varjoon.

1700-luvulla sivistyneistö kiinnostui matkailusta ja erityisesti yläluokan nuorten herrojen sivistykseen kuului Grand Tour, suuri Euroopan-kierros. Matkat suuntautuivat eteläiseen Eurooppaan ja Italiaan, ja kaukainen Pohjola oli eurooppalaisten silmissä eksoottinen ja villi erämaa. Tieto- ja matkakirjallisuuden kasvu herätti kiinnostuksen vieraisiin maihin ja kulttuureihin.

Tuon ajan matkakirjoissa Suomi esiteltiin läpikulkukohteena Lappiin tai Venäjälle, mutta Viaporin linnoituksen maine kiiri pian Ruotsin rajojen ulkopuolelle.

Maalaukset ja piirrokset uudesta linnoituksesta kuvasivat sen voimaa ja uudenaikaista tekniikkaa. Painokuvat jylhistä muureista levisivät ympäri Eurooppaa, ja William Coxe nimitti linnoituksen vuonna 1784 Pohjolan Gibraltariksi. Viaporin linnoitus mainittiin useissa matkakirjoissa, ja sitä pidettiin ainoana nähtävyytenä matkalla Pietaria kohden.

1700-luvulla kävijät ihastelivat ja kauhistelivat

Kävijöiden tiedot tarkastettiin etukäteen, sillä linnoitustyötä haluttiin suojella vakoojilta. Jos matkailija todettiin kunnialliseksi, otettiin hänet Viaporissa ystävällisesti vastaan.

Edvard Daniel Clarke, Cambridgen yliopiston opettaja ja tutkimusmatkailija, tutustui linnoitukseen vuonna 1800. Muurit ja tykit tekivät häneen suuren vaikutuksen kuten myös mantereelta linnoitukseen kulkenut jäätie. Linnoituksessa Clarke tutustui upseerien vilkkaaseen seuraelämään, jota hän kehui innokkaasti. ”Viaporin upseerit asuvat varsin mukavasti, ja kaikki ovat tuoneet perheensä mukanaan. Linnoituksen seuraelämä on vilkasta. Tanssiaisissa ja kutsuilla nähdään yli neljäkymmentäkin naista, ja monet heistä ovat todellisia kaunottaria”.

Olosuhteet linnoituksessa olivat erityisesti talvisin karut. Talvella 1781 paikallismajuri Abraham de Frese raportoi siitä, kuinka kaksi tai kolme sutta uhkaili hänen lemmikkikarhujaan ja suuri osa linnoituksen kissoista ja koirista päätyi susien suuhun.

Jotkut vierailijat kokivat linnoituksen uhkaavana ja synkkänä. Johan Bonsdorff kuvaili Viaporia vuonna 1799 kauhistuttavaksi paikaksi, josta luonnon vehreys on hävitetty täysin ja jonka kalliot ja muurit vain lisäävät sen synkkyyttä.

Venäläinen aika Viaporissa

Suomen sota päättyi Suomen liittämiseen Venäjään ja Viaporin linnoitus antautui venäläisille vuonna 1808. Venäläinen aikakausi aloitti uuden ajanjakson, jonka aikana Viapori toimi varuskuntana sekä Venäjän laivaston sotasatamana.

1800-luvulla kiinnostus matkailuun kasvoi edelleen. Vaurastuva keskiluokka matkaili aiempaa enemmän, ja uudet kulkuvälineet kuten höyrylaivat ja rautatie nopeuttivat matkantekoa.

Viaporin linnoitus mainittiinkin jo useissa matkaoppaissa. Höyrylaivaliikenne toi kaupunkiin kävijöitä Turusta ja Tallinnasta, ja erityisesti vuonna 1834 avattu Kaivopuiston kylpylä terveysvesineen houkutteli Helsinkiin venäläisiä turisteja.

Faddei Bulgarin hämmästelee

Venäläinen lehtimies Faddei Bulgarin vieraili Helsingissä yliopiston riemujuhlassa kesällä 1840. Kaupunki oli hänelle entuudestaan tuttu, sillä hän oli taistellut Suomen sodassa 1808–09.

Bulgarin korosti kirjoituksissaan venäläisen kulttuurin edistystä ja saavutuksia. Pääsy Viaporiin edellytti edelleen oikeita suhteita, mutta Bulgarinin vierailuun kuului myös käynti linnoituksessa. Jyhkeä linnoitus, kivimassat, puutarhat ja pienet puutalot tekivät häneen suuren vaikutuksen.

”Katselin Viaporia yksinomaan runollisesta näkökulmasta. Jotta muuten ymmärtäisi täysin Viaporin linnoituksen rakenteen, ei riitä, että vilkaisee vain itse varustuksia. Linnoitusta pitäisi tutkia ja siellä olisi asuttava kauan, mutta siihen en tunne pienintäkään vetoa”, Bulgarin kirjoittaa.

Hän tarkasteli linnoituksen rakennustöitä ja vesialtaita. Insinöörikapteeni Nybäckin kotia hän kuvailee seuraavasti: ”Kunnianarvoisan N.I. Nybäckin asunto on aivan ihmeellisellä paikalla! Se on pieni puutalo meren rannalla. Ikkunoiden alla, muutaman askeleen päässä, on pieni kasvimaa kalliolla, jota vastaan aallot lyövät. Myrskyllä roiskeet varmasti lentävät talon ikkunoihin asti. Ikkunoista merelle ja saarille avautuva näkymä on vertaansa vailla”.

Itsenäistymisen aika ja Suomenlinnan kehittäminen

Suomen itsenäistyttyä Viaporin linnoituksen nimi muutettiin Suomenlinnaksi. Mennyt aikakausi haluttiin pyyhkiä pois monin tavoin: linnoituksen nimi suomennettiin ja ortodoksikirkon kupolit purettiin pois. Kustaanmiekan lippukukkulalle nousi Suomen lippu 12.5.1918.

Pian alettiin tehdä suunnitelmia Suomenlinnan kehittämiseksi. Suomenlinnalle pyrittiin luomaan käyttösuunnitelma, mutta tavoitteet olivat ristiriitaisia jakaantuen armeijan, teollisuuden ja monumentaalisten arvojen kesken. Puolustusvoimilla oli hyvin vähän kiinnostusta alueen ja sen matkailupalveluiden kehittämiseen, ja yhteistyö Muinaistieteellisen toimikunnan kanssa takkusi. Yleisesti myönnettiin, että alueen matkailupalveluja tulisi kehittää, mutta mikään taho ei kyennyt kantamaan päävastuuta tästä työstä.

Vuonna 1921 perustettiin yhä toimiva Ehrensvärd-seura, jonka tehtävä oli Suomenlinnan tunnetuksi tekeminen. Seura avasi Komendantintaloon Ehrensvärd-museon sekä ylläpiti huvimajakahvilaa Piperin puistossa.

Vierailijoiden kannalta suuri ongelma oli laivaliikenteen jähmeys, sillä liikenne oli edelleen Puolustusvoimien vastuulla ja se oli suunnattu pääasiassa armeijan kuljetusten tarpeisiin. 1930-luvulla linnoituksen liikennettä ja matkailureittejä pyrittiin kohentamaan ja uusittu Ehrensvärd-museo avautui vuonna 1939.

Muinaistieteellinen toimikunta keskittyi suojelemaan linnoitusta ja sen muureja. 1930-luvulla Suomen kotimainen matkailu kasvoi, mikä näkyi myös kiinnostuksena Suomenlinnaa kohtaan. Matkailijamäärä kasvoi 1930-luvun aikana yli 60 000 kävijään. Matkailupalveluiden kehittämiselle oli siis suuri tarve.

Sodan jälkeen

Sotavuodet lamauttivat matkailun täysin. Linnoitus toimi sodan aikana ilmatorjuntapatterin sijoituspaikkana ja sukellusveneiden tukikohtana. Sodan jälkeen matkailupalveluja alettiin kehittää nopeasti erityisesti linnoituksen 200-vuotisjuhlaa ja vuoden 1952 olympialaisia ajatellen.

Merkittävä helpotus saatiin aikaiseksi, kun maihinnousulupien kirjoittamisesta luovuttiin vuonna 1948. Samana vuonna Suomen Matkailijayhdistys otti vastuulleen opastamisen Suomenlinnassa sekä kuljetusten järjestäminen. Alueen merkitys matkailukohteena ja erityisesti helsinkiläisten virkistyskohteena kasvoi.

Linnoituksen mainetta erityisesti matkailukohteena pyrittiin parantamaan. Vuonna 1946 Ehrensvärd-seura teki aloitteen linnoituksen kehittämisestä. Saarille pyrittiin luomaan uusia palveluja, ja vesiliikennettä haluttiin kehittää. Vierailijoilta kerättiin lauttalipun lisäksi pääsymaksua Kustaanmiekalle vievälle museoalueelle. Olympialaisia enteillen palveluja lisättiin, kun ravintola Walhalla avattiin vuonna 1950.

1950-luvulla linnoitus alettiin mieltää ensisijaisesti matkailukohteena. Suomenlinnaan liitettiin suomalaisen kauden ajan voimakkaita mielikuvia, esimerkiksi postikorttien kuva-aiheilla tai sen nähtävyyksien pyhittämisellä.

Suomen Matkailuyhdistyksen toimet eivät kasvattaneet matkailijoiden määrää, ja matkailun kehittäminen vaati uudelleenjärjestelyjä Ehrensvärd-seuran, Suomen Matkailuyhdistyksen ja Puolustusvoimien välillä. Tämän seurauksena Ehrensvärd-seura otti vastuun opastuksista, ja opaskierrokset alkoivat vuonna 1963. Samalla luovuttiin pääsymaksujen keräämisestä. Suomen Matkailijayhdistys jäi pois saaren toimijoista. Uudistus johti kävijämäärien kasvuun.

2000-luvun kävijälle Suomenlinnasta on moneksi

Suomenlinna siirtyi siviilihallintoon vuonna 1973. Linnoituksen hallinnointia ja kehittämistä varten perustettiin opetus- ja kulttuuriministeriön alainen Suomenlinnan hoitokunta. Vuonna 1974 Suomenlinnalle laadittiin käyttösuunnitelma, jonka mukaisesti sitä on pyritty kehittämään myös matkailukohteena. Lähtökohtana on ollut Suomenlinnan kulttuuriperinnön säilyttäminen ja sen kehittäminen asuinalueena ja monumenttina yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.

Suomenlinna liitettiin Unescon maailmanperintökohteiden listalle vuonna 1991. Vuonna 1998 juhlittiin linnoituksen 250:tä vuotta, ja juhlavuoden kunniaksi avautui kävijöitä ympärivuotisesti palveleva Suomenlinnakeskus.

Suomenlinnan kävijämäärä on jatkanut kasvuaan yltäen vuosittain jo noin miljoonaan henkilöön, ja merilinnoitus on yksi Suomen suosituimmista käyntikohteista. Suomenlinnassa vieraillaan kotimaasta ja ulkomailta sekä tutustumassa historialliseen maailmanperintökohteeseen että virkistymässä. Moni kävijä vierailee saarella kesäisin, mutta talvikauden matkailijamäärät kasvavat jatkuvasti.

2000-luvun kävijälle Suomenlinna on helppo matkakohde, jonne pääsee helposti ympäri vuoden HSL:n lautan kertalipulla. Kulkulupia tai pääsymaksuja ei enää kysytä.