Suomenlinna
Sivukartta
Media
Yhteystiedot
Suurenna Pienennä

Telakka

Daniel Thunbergin suunnittelemaa Viaporin telakkaa ryhdyttiin rakentamaan vuonna 1750. Paikaksi valittiin Susisaaren pohjoisosa.

Telakka

Suuri kaleeriallas oli vuonna 1756 lähes valmis. Seuraavaksi altaan länsipuolelle alettiin rakentaa laivatelakkaa. Samana vuonna perustettiin saaristolaivasto, jonka johtoon tuli Viaporin linnoitustöiden johtaja Augustin Ehrensvärd. Fredrik Henrik af Chapman suunnitteli laivaston käyttöön uudenlaisia aluksia, joita oli pian tarkoitus rakentaa Viaporin telakalla.

Laivanrakennustyö pääsi kunnolla vauhtiin vasta Kustaa III:n sodan aikana 1780-luvun lopulla. Sodan ratkaiseva taistelu Ruotsinsalmella kääntyi Ruotsin voitoksi Viaporista purjehtineen laivaston ansiosta.

Vuonna 1808 alkoi venäläinen valtakausi Viaporissa. Telakkaa ei juurikaan käytetty ja se päästettiin rappeutumaan.Krimin sodan aikainen pommitus vuonna 1855 vaurioitti telakkaa huomattavasti. Sodan jälkeen laivasto siirrettiin Katajanokalle. Telakka-alueesta tuli pitkäksi aikaa varasto- ja työpaja-alue. Vasta ensimmäisen maailmansodan aikana venäläiset alkoivat kunnostaa telakkaa käyttökuntoon. Työt valmistuivat vuonna 1917, vain vähän ennen kuin Viapori siirtyi itsenäisen Suomen haltuun ja linnoituksen nimi muutettiin Suomenlinnaksi.

Suomen itsenäisyyden aikana telakalla oli monta käyttäjää. Valtion lentokonetehdas kokosi 1920-luvulla lentokoneita telakan korjaushallissa. Vuonna 1930 telakka siirtyi Valtion laivatelakan haltuun ja samana vuonna siitä tuli myös sukellusvenelaivaston tukikohta.

Toisen maailmansodan jälkeen Suomenlinnan telakalla alkoi vilkas laivanrakennuskausi, kun siellä alettiin rakentaa rauhansopimuksen edellyttämiä sotakorvausaluksia. Kun Valmet Oy poistui 1980-luvun puolivälissä Suomenlinnasta, telakka-alue siirtyi Suomenlinnan hoitokunnan hallintaan. Vuodesta 1988 lähtien telakka on ollut vuokrattuna Viaporin telakka ry:lle.


Tulosta tämä sivu
Lähetä linkki

 

Telakka nykyisin

Suuri osa telakka-alueesta ja rakennuksista on nykyisin vuokrattu Viaporin Telakka ry:lle, joka käyttää isoa telakka-allasta talvisin korjaustelakkana. Pieni allas on vuokrattu edelleen käytettäväksi kaupallisena korjaustelakkana.

Telakka-alueella toimii myös muun muassa seppä, veneveistämö ja purjeneulomo.

Telakan työntekijöitä