Venäläinen kausi

Pian sen jälkeen, kun ruotsalaiset olivat luovuttaneet Viaporin venäläisille vuonna 1808, toinen Susisaarella sijainneista ruutivarastoista räjähti. Räjähdystä seurasi useita tulipaloja ja telakan suojakatokset sekä Thunbergin padon päällä ollut varastorakennus tuhoutuivat. Telakassa talvehtineet, venäläisille sotasaaliiksi jääneet alukset oli kuitenkin ehditty jo vetää ulos ennen tulipaloa.

Telakka ennen muutostöitä. Vanha suuaukko näkyy kuvan etualalla.

Ilmeisesti telakka jäi tämän jälkeen käyttämättömäksi vuoteen 1832, jolloin sulku vahvistettiin. Tästä muutaman vuoden kuluttua yksi suluista kuitenkin murtui ja kaikki kolme allasta täyttyivät vedellä. Uusi yritys telakoiden kuivaamiseksi tehtiin vuosikymmenten vaihteessa, mutta tälläkään kertaa ei onnistuttu, sillä vettä tihkui telakkaan Thunbergin padon läpi. Altaat saatiin kuivatuksi vihdoin vuonna 1845 ja telakalla korjattiin joitakin pienempiä aluksia. Myrskyn seurauksena altaat täyttyivät kuitenkin jälleen vedellä vuonna 1848. Ne tyhjennettiin vielä kerran, mutta Krimin sodan pommitus elokuussa 1855 aiheutti niin paljon vahinkoa, ettei korjaukseen enää ryhdytty. Laivasto siirtyi pois Viaporista Katajanokalle, Helsinkiin ja sille kuuluneet rakennukset siirrettiin maajoukkojen hallintaan.

Telakka-alue toimi tämän jälkeen pääasiassa varasto- ja työpaja-alueena. Inventaariokamarin ylin kerros tuhoutui Krimin sodan pommituksessa ja se madallettiin kaksikerroksiseksi ja muutettiin muonavarastoksi. Pyöröpuuvajaosa tuhoutui lopullisesti toisessa maailmansodassa.

Kauppias Dementjev rakennutti Thunbergin padon päälle saunan Viaporin varuskuntaa varten vuonna 1877. Bastioni Taube oli moninaisessa käytössä ennen kuin se vuosisadan lopulla sisustettiin kulkutautisairaalaksi. Vuosisadan loppupuolella telakka-alueelle pystytettiin lukuisia puisia varastoja eri joukko-osastojen käyttöön. Krimin sodassa vaurioituneet bastioinit Stiernstedt ja Adlerfelt purettiin.

Suuri uudelleenrakennustyö 1916 – 1917

Ensimmäinen maailmansota sai sotilasviranomaiset vihdoin kiinnostumaan mahdollisuudesta saattaa Viaporin telakka jälleen käyttökuntoon. Jo Venäjän – Japanin sodan (1904 -1905) katastrofaalinen lopputulos, Venäjän laivaston täydellinen tuhoutuminen, oli käynnistänyt laajamittaisen rannikkopuolustusjärjestelmän uudistuksen. Suomenlahden rannikolla rakennettiin kiivaasti niin sanottua Pietari Suuren merilinnoitusketjua, johon myös Viapori kuului. Linnoitusta alettiin jälleen kehittää laivastotukikohdaksi ja sotasatamaksi. Viaporin sotasatamaan kuului myös Katajanokan satama ja telakka.

Telakka-altaan työmaa vuonna 1916.

Vuoden 1915 lopussa laadittiin kustannusarviot Viaporin telakan miinalaivatelakaksi muuttamista varten. Rakennustyöt käynnistyivät heti seuraavana vuonna ja ne saatiin valmiiksi hämmästyttävän nopeasti vuoden 1917 aikana, juuri ennen Viaporin siirtymistä Suomen hallintaan. Muutostyössä telakan itäinen suuaukko ja korjaustelakka täytettiin entisen kaleerialtaan syventämisestä syntyneellä louhekivellä ja maalla. Väliseinä altaiden väliltä purettiin. Täytetyn korjausaltaan päälle rakennettiin tiilirakennus, johon sijoitettiin telakan uusi pumppuhuone, kattilahuone, paineilmalaitteistot sekä suuri rakennushalli ja työpajaosasto.

Valmis telakka-allas vuonna 1917.

Telakan länsiosan rakennustyö jäi osittain viimeistelemättä, mutta sekä altaiden väliportti että telakan uloin porttiaukko rakennettiin samanlaisiksi siten, että Pietarissa vuonna 1862 rakennetulla uivalla portilla telakka voitiin sulkea kummankin portin kohdalla. Tiedossa ei ole, oliko venäläisten tarkoituksena rakennuttaa toinen samanlainen portti vai käyttää ainoastaan tätä yhtä. Uudistetusta telakasta käytettiin Itämeren laivaston komentajan mukaan nimitystä ”Amiraali Essenin telakka”.

Suomalaisen kauden alkaessa telakka oli lähes käyttökunnossa, pumppulaitteetkin oli jo hankittu, mutta niitä ei ollut vielä asennettu paikoilleen. Ennen lähtöään venäläiset päästivät kuitenkin altaat täyttymään vedellä.

Helena Rosén