Järjestyssäännöt ja luvat
Suomenlinna on kansallinen muistomerkki ja Unescon maailmanperintökohde. Alueella vierailee vuosittain noin 700 000 matkailijaa. Linnoitus on myös 850 asukkaan kaupunginosa. Suomenlinnan maa- ja vesialue kuuluu valtiolle, ja sitä hallinnoi opetus- ja kulttuuriministeriön alainen Suomenlinnan hoitokunta.
Suomenlinna on suojeltu laeilla ja asetuksilla. Maailmanperintösopimuksen mukaan valtio on sitoutunut säilyttämään Suomenlinnan osana maailman yhteistä kulttuuriperintöä. Suomenlinnan järjestyssäännössä on määräyksiä muinaismuistolaista, järjestyslaista ja luonnonsuojeluasetuksesta sekä määräyksiä, jotka Suomenlinnan hoitokunta on alueen hallinnasta vastaavana viranomaisena maanomistajan ominaisuudessa ollut oikeutettu ja velvollinen antamaan.
Suomenlinnassa ei voi järjestää tilaisuuksia tai tapahtumia tai
pystyttää katoksia, rakenteita tai tehtävärasteja ilman maanomistajan
lupaa. Suomenlinnan hoitokunta on julkaissut erillisen ohjeen tapahtumajärjestäjille ja kuvausryhmille sekä ohjeen ulkoalueen käyttöluvan hakemisesta.
Turvallisuus
Kävijät liikkuvat Suomenlinnassa omalla vastuullaan. Suomenlinnassa on vaarallisia, pääosin aitaamattomia jyrkänteitä. Vilkas meriliikenne aiheuttaa paikoin vaarallisen korkeita aaltoja ja virtauksia rannoille. Vanhempia kehotetaan valvomaan lapsiaan.
Pääsy on kielletty rakennustyömaille ja suljetuille alueille. Kaikki yleisön turvallisuutta uhkaava tai vapaata liikkumista rajoittava toiminta on kielletty. Asukkaiden ja saarella vierailevien rauhaa ei saa häiritä aiheuttamalla melua. Melua aiheuttava toiminta on kielletty kello 22-07.
Rakennusten ja linnoituslaitteiden suojelu
Suomenlinnan rakennukset ja linnoituslaitteet on suojeltu muinaismuistolailla. Rakennusten, linnoituslaitteiden ja tykkien vahingoittaminen ja töhriminen on kielletty. Mainosten ja opasteiden kiinnittäminen on kielletty.
Avotuli ja grillaaminen
Avotulen teko ja grillaaminen myös
kertakäyttögrillillä on kielletty koko Suomenlinnan alueella.
Asukkailla on oikeus grillata piha-alueillaan ja vuokratuilla
puutarhapalstoillaan.
Katusoitto ja kaupustelu
Katusoitto ja kaupustelu on kielletty ilman maanomistajan lupaa.
Päihdyttävät aineet
Päihdyttävien aineiden nauttiminen on kielletty järjestyslaissa yleisellä paikalla taajamassa ja julkisessa liikenteessä olevassa kulkuneuvossa. Alkoholijuoman nauttiminen ja siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen ei lain mukaan saa estää tai kohtuuttomasti vaikeuttaa muiden oikeutta käyttää paikkaa varsinaiseen tarkoitukseensa. Alkoholijuomien nauttiminen Suomenlinnassa on kielletty teillä ja teiden varsilla, rakennetuilla aukioilla, nähtävyysalueilla, julkisilla laiturialueilla, leikkipuistoissa, urheilukentillä, uimarannalla ja asuintalojen läheisyydessä.
Leiriytyminen, katokset ja rakenteet
Leiriytyminen, katosten, telttojen tai muiden rakenteiden pystyttämien maastoon tai alueen rajaaminen omaan käyttöön on kielletty. Yöpyminen on mahdollista ainoastaan Hostel Suomenlinnassa. Asuinrakennusten pihoilla oleskelu ja leiriytyminen on kielletty.Moottoriajoneuvot ja polkupyörät
Moottoriajoneuvojen käyttö ja pysäköinti on rajoitettua. Suomenlinnaa kehitetään autottomana alueena. Suomenlinnan nopeusrajoitus on 20 km/t. Susisaaren ja Kustaanmiekan alueella on ainoastaan huoltoajo sallittua. Pyöräily on sallittu ainoastaan ajoteillä. Vallit ovat suojeltuja linnoitusrakenteita, joiden päällä pyöräily on ehdottomasti kielletty.
Veneily
Suomenlinnan vesialueella on 10 km/t nopeusrajoitus ja aaltojenaiheuttamiskielto. Suomenlinnaan voi tulla omalla veneellä, mutta rantautua voi vain vierassatamaan. Muut laiturit ovat julkisen liikenteen, Puolustusvoimien, rajavartiolaitoksen tai asukkaiden käytössä. Veneiden kiinnittäminen muualle Suomenlinnaan on kiellettyä vilkkaan meriliikenteen aiheuttaman aallokon vuoksi.
Eläimet ja kasvisto
Kotieläimet on pidettävä kytkettyinä ja poissa lasten leikkipaikoilta ja uimarannoilta. Eläimestä vastuussa olevan on kerättävä lemmikkinsä ulosteet. Lintuja, niiden pesiä ja villieläimiä ei saa häiritä tai vahingoittaa.
Suomenlinnassa on paljon harvinaisia ja rauhoitettuja kasveja, puita ja pensaita. Niitä ei saa kerätä eikä vahingoittaa. Sireenien oksia ei saa kerätä. Kasviston suojelemiseksi suosittelemme liikkumista karttaan merkityillä kulkureiteillä.
Sääntöjen valvonta ja seuraamukset
Nämä säännöt on toimitettu poliisille ja saarten viranomaisille sekä asukkaille. Yleisen järjestyksen noudattamista valvoo poliisi. Myös Suomenlinnan hoitokunta sekä sen valtuuttamat vartiointiyritykset valvovat sääntöjen noudattamista. Rikkomukset Suomenlinnan järjestyssääntöä vastaan rangaistaan sen mukaan, mitä kussakin laissa tai asetuksessa, jonka piiriin rikkomus kuuluu, on siitä säädetty.














suomenlinna.fi