Suomenlinna
Palaute
Media
Yhteystiedot
Suurenna Pienennä



Kuninkaanportti

Monumentaalinen Kuninkaanportti on Suomenlinnan tunnusmerkki. Se rakennettiin linnoituksen edustusportiksi vuosina 1753-54.

Kuninkaanportti

KuninkaanporttiKuninkaanportti on rakennettu paikalle, jossa linnoituksen perustajaa Ruotsin kuningas Adolf Fredrikiä kuljettanut alus ankkuroitiin hänen käydessään tutustumassa linnoituksen rakennustöihin vuonna 1752.

Kuninkaanportti on kaksikerroksinen, julkisivu on sisäänpäin kaareva, ja sen keskellä on rustikoitu, marmorikivien kehystämä portti. 1770-luvulla linnoitusportti muunnettiin kaksiosaiseksi laskusillaksi ja sen eteen rakennettiin laituri ja Kuninkaanportaat Tukholman lähistöltä tuodusta hiekkakivestä.

Portin koristeaiheet muodostuvat kerroslistoista, soikeista ja pyöreistä kivääriaukoista ja muistotauluista.

Krimin sodan pommitukset tuhosivat Kuninkaanportin laiturin ja osan portaita. Kuninkaanportti kunnostettiin ensimmäisen kerran suomalaisella kaudella vuodeksi 1925 Ruotsin kuningasparin vierailua varten. Sen jälkeen porttia on kunnostettu kolmeen otteeseen. Viimeinen restaurointityö valmistui Suomenlinnan 250-vuotisjuhlavuodeksi 1998.

Komea näky

Silja Kustaanmiekan salmessaKuninkaanportilla näet Kustaanmiekan salmen läpi lipuvat komeat ruotsinlaivat - Silja Linen ja Viking Linen alukset.

Laivat lähtevät Eteläsatamasta aina 17-17.30 aikoihin ja ohittavat paikan aamuisin 9-10 välillä. Myös kansainväliset risteilyalukset sekä osa Tallinnan-laivoista ajaa salmesta säännöllisesti. Katso You Tubesta, kun Viking Line ohittaa Kustaanmiekan.

Saapuminen

Vesibussi pysähtyy kesäisin Kuninkaanportilla. HSL:n lautta liikennöi ympäri vuoden päälaiturille, josta on matkaa 1,5 km.


Marmoritaulu

Tiesitkö, että...

Linnoituksen suunnittelija Augustin Ehrensvärd on hakkauttanut portin yhteen marmoritauluun Suomen kansalle tarkoittamansa kuuluisan tekstin.

Teksti kuuluu suomeksi käännettynä: ”Jälkimaailma seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraan apuun.”