Suomenlinnan kirkko
Kirkko rakennettiin ortodoksiseksi varuskuntakirkoksi vuonna 1854. Tuolloin rakennuksessa oli viisi tornia sipulikupoleineen. Suomalaisen ajan alussa Helsingin eteläistä horisonttia hallitsevan rakennuksen ulkonäköä muutettiin 1920-luvulla ja siitä tehtiin luterilainen kirkko.


Muutostöissä pääkupolin sipuli poistettiin, torni rakennettiin ulkoa nelikulmaiseksi siten, että sisämuoto säilyi pyöreänä. Pikkukupolien kannat jätettiin vesikaton alle. Seinistä poistettiin kokosnikit ja muu ortodoksikirkon ornamentiikka ja ne rapattiin sileiksi.
Kirkon tornissa toimii yhä sekä lento- että laivaliikennettä palveleva majakka. Majakkalyhdyn viesti on neljä peräkkäistä väläystä eli morseaakkosten H-kirjain Helsingin merkiksi.
Muut palvelut

Suomenlinnan kirkko on suosittu hääkirkko. Paikkoja kirkossa on 400. Suomenlinnan kirkkopiiri kuuluu Helsingin tuomiokirkkoseurakuntaan.
Salissa järjestetään vuosittain useita tapahtumia ja konsertteja. Joulun aikaan kirkossa on esillä viehättävä jouluseimiasetelma. Linnoitukseen sijoitettu keraaminen seimi on suomenlinnalaisen taiteilijan käsialaa.
Kryptaa vuokrataan pienimuotoisiin juhlatilaisuuksiin ja sinne voi tilata tarjoiluja. Tilaan mahtuu noin 60 henkeä. Juhlia järjestävän on hyvä muistaa, että kryptan alkoholitarjoilu on rajattu yhteen lasilliseen.Saapuminen
HKL:n lautta liikennöi ympäri vuoden päälaiturillle, josta on matkaa 200 m. Vesibussi pysähtyy kesäisin Suomenlinnakeskuksen laituriin, josta on matkaa 300 m.
Saavutettavuus
Reitti päälaiturilta kirkolle noudattelee pyörätuolireittiä. Kirkon pääsisäänkäynnille johtava tie on jyrkkä (kaltevuus n. 14 %) ja reitillä on portaita. Kulku kirkon pihalle ja pääsisäänkäynnin edustalle on loivempi Paraatikentän puolelta.
Kirkon sisäänkäynnillä on portaikko. Irralliset, kourumaiset, luiskat saa paikalle vahtimestarilta pyydettäessä. Luiskat ovat kuitenkin erittäin jyrkät ja toimivat lähinnä lastenvaunuille. Pääovelta kirkkosaliin kuljettaessa reitillä on kynnyksiä. Alttarille johtavat portaat. Kirkkosalissa ei ole pyörätuolinkäyttäjälle varattuja paikkoja; ainoa vapaa tila on käytävällä tai ensimmäisen penkkirivin edessä.
Seurakuntasali ja leikkihuone sijaitsevat kellarikerroksessa. Lähin esteetön wc on Rantakasarmissa sijaitsevan Suomenlinnan kioskin yhteydessä.
Puh. (09) 2340 6126














suomenlinna.fi