Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Suomenlinna kiehtoo matkailijoita ja kaupunkilaisia kaikkina vuodenaikoina

Tiedote

Suomenlinna houkutteli vuonna 2014 jälleen ennätysmäärän kävijöitä. Linnoituksessa vieraili vuoden aikana yhteensä 858 000 kävijää. Kokonaiskävijämäärä kasvoi 30 000:lla edellisestä ennätysvuodesta 2013. Noin puolet vierailijoista on ulkomaalaisia.

Kävijöistä yhä useampi tulee Suomenlinnaan myös talvikaudella. Etenkin ulkomaalaiset haluavat sisällyttää Helsingin-vierailuunsa käynnin Unescon maailmanperintökohteessa vuodenajasta riippumatta. Ulkomaalaisten ohella ovat pääkaupunkiseutulaisetkin alkaneet löytää Suomenlinnan myös kesäsesongin ulkopuolella. Kävijämäärät kasvoivat etenkin sydäntalvella tammi- ja joulukuussa sekä huhtikuussa.

– Talvikauden palvelumme paranivat viime vuonna huomattavasti, kun linnoitukseen avattiin kaksi uutta ympäri vuoden avoinna olevaa kahvilaa, kertoo Suomenlinnan hoitokunnan kehittämiskoordinaattori Milla Öystilä. – Syksyn ja talven hitti etenkin kaupunkilaisten keskuudessa on ollut Ehrensvärd-seuran uusi ”Kurja Viapori” –kierros,  joka tutustuttaa Suomenlinnan historian synkimpiin tarinoihin illan pimeydessä. Kierrokset ovat olleet lähes joka kerta loppuunmyytyjä.

Suomenlinnassa riittää nähtävää historian ja kulttuurin ystäville. Opastettujen kierrosten lisäksi linnoituksessa on myös kuusi museota ja taidegalleria. Lähes kaikkien kävijämäärät ovat olleet nousussa.

Yksi vuoden 2014 uutuuksista oli Suomenlinnaan kuuluva Lonnan saari, joka avattiin toukokuussa yleisölle. Lonnassa vieraili touko-syyskuun aikana lähes 20 000 kävijää. Suomenlinnan hoitokunnan kunnostustyöt saarella jatkuvat edelleen, ja tavoitteena on, että ne saadaan kokonaan valmiiksi vuonna 2016.

Suomenlinnassa asuu pysyvästi 800 asukasta. – Loppuvuodesta 2014 tehdyn asukastyytyväisyyskyselyn mukaan asukkaat ovat kokeneet kävijöistä aiheutuneen vähemmän häiriötä kuin aiemmin, vaikka kävijämäärät ovat viime vuosina olleet kasvussa, Öystilä kertoo. – On tärkeää, että kävijät ja asukkaat tulevat hyvin toimeen keskenään. Yksi Suomenlinnan ainutlaatuisista ja monia ulkomaalaisia hämmästyttävistä piirteistä on se, että linnoitus ei ole museo, vaan vireä Helsingin kaupunginosa, jossa asutaan ja käydään töissä vuoden ympäri, Öystilä toteaa.

 

Lisätietoja: kehittämiskoordinaattori Milla Öystilä, Suomenlinnan hoitokunta: milla.oystila@suomenlinna.fi tai puh. 0295 338 372

Kuvia Suomenlinnasta

Kaikki uutiset