Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Suomenlinnan hoitokunta solmi esisopimuksen Lonnan saaren käyttöoikeudesta

Suomenlinnan hoitokunta on solminut esisopimuksen hallussaan olevan Lonnan saaren käyttöoikeudesta. Fregatin, Tres Bonesin ja Sherpa Groupin yhteenliittymästä muodostuvat uudet toimijat aikovat avata saaren yleisölle keväällä 2014.

– Olemme iloisia, että kaikki pääsevät nauttimaan Lonnasta. Saarelle tarvitaan toimintaa; käyttö on parasta kunnostusta, sanoo Suomenlinnan hoitokunnan johtaja Maire Mattinen.

Saaren avoimuus oli tärkeä tekijä toimijaa valitessa. Valinta aloitettiin kehittämishankkeella vuonna 2012, jolloin saarelle järjestettiin näytöt 116 kutsutulle toimijalle. Lisäksi 15 tahoa ilmaisi kiinnostuksensa, muttei vieraillut saaressa. Kirjallisia tarjouksia saatiin elokuun 2012 loppuun mennessä kuusi, ja jatkokeskusteluihin valittiin neljä toimijaa. Tavoitteena oli löytää saarelle toimija, joka käyttäisi saaren historiallisia rakennuksia ja tarjoaisi yleisölle avoimia matkailu-, kokous- ja kulttuuripalveluita.

– Perusteluna valinnalle oli toimijoiden valmius kokonaisvaltaiseen konseptiin. Lonnaa käytetään paikan historiaan ja henkeen sopivalla tavalla, Mattinen kertoo.

Lonnan saari siirtyi Suomenlinnan hoitokunnan hallintaan Puolustusvoimilta vuonna 1999, jonka jälkeen saarella on tehty restaurointitöitä, mm. rakennettu infrastruktuuria, vaihdettu pilaantuneita maita sekä kunnostettu muuria ja kaksi saaren seitsemästä rakennuksesta. Saarta kunnostetaan asteittain. Tavoitteena on, että kunnostustyöt ovat valmiina vuonna 2016.

Lonna sijaitsee Suomenlinnan ja Helsingin Kauppatorin välillä noin puolen kilometrin päässä Suomenlinnasta. Liikennöinti saarelle pyritään aloittamaan keväällä 2014.

Lisätietoja:

Suomenlinnan hoitokunnan viestintäsuunnittelija Laura Klefbohm, puh. 0295 338 391

Lisätietoja uudesta toimijasta ja heidän suunnitelmistaan Fregatin Ville Wäänäseltä, puh. 040 530 2783

Kaikki uutiset