Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Suomenlinnan pimeät ja suljetut sopukat avautuvat Viaporin Kekrissä pyhäinpäivänä

Viime vuonna suuren suosion saavuttanut Viaporin Kekri -tapahtuma järjestetään jälleen pyhäinpäivänä 5.11. Suomenlinnassa. Viime vuonna Suomenlinnaan luotiin kekriperinteitä ensimmäistä kertaa, ja nyt ne herätetään henkiin uudelleen. Lisämausteensa tapahtumaan tuo marraskuun pimeys, joka tekee Suomenlinnan miljööstä erityisen jännittävän.

Tapahtumassa pääsee vierailemaan monessa paikassa, jotka tavallisesti ovat yleisöltä suljettuja. Luvassa on muun muassa musiikkia, performansseja, taidetta ja hyvää ruokaa ja juomaa. Tapahtuman ruoka-, juoma- ja ohjelmatarjontaan on otettu vaikutteita linnoituksen ruotsalaiselta kaudelta 1700-luvulta.

Tapahtumassa pääsee muun muassa kuulemaan Kohtalona Suomenlinna -kirjan tarinoita asukkaiden oudoista kohtaamisista kummitusten kanssa sekä tutkimaan linnoituksen pimeyttä Happy Guide Helsingin ainoastaan Viaporin Kekriä varten luomalla Kauhujen kävelyllä. Luvassa on myös esimerkiksi Recover Laboratoryn audiovisuaalinen installaatio ja taideperformanssi sekä HIT Helsingin näytelmiä.

– Viime vuoden palautteen perusteella tapahtumaan on lisätty paljon ohjelmaa lapsille ja perheille. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä perhetapahtuma. Suuri osa ohjelmasta on vain aikuisille suunnattua, kuten pienpanimoiden järjestämä Tenalji von Fersenin olutfestivaali, jossa Suomenlinnan oma panimokin on mukana, kertoo tapahtumaa Suomenlinnan hoitokunnassa koordinoiva Maria Mänttäri.

– Viime vuonna Kekrin kävijämäärä ylitti kaikki odotuksemme. On hienoa, että pääkaupunkiseutulaisetkin löytävät Suomenlinnan nykyään myös kesäkauden ulkopuolella. Linnoituksen tunnelma on syyspimeällä aivan toisenlainen, ja se selvästi kiehtoo kävijöitä, Mänttäri pohtii.

Viaporin Kekri kokoaa yhteen Suomenlinnan ja mantereen ravintola-, matkailu- ja tapahtumatoimijoita. Tapahtuman tuottavat Haaga-Helia ammattikorkeakoulun Hospitality, Tourism & Experience Management -koulutusohjelman opiskelijat yhteistyössä Suomenlinnan hoitokunnan kanssa.

Lisätietoja:

Kaikki uutiset