Suomenlinna
Palaute
Media
Yhteystiedot
Suurenna Pienennä



Suomenlinna huomenna

HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu, Suomenlinnan hoitokunta ja Helsingin kaupungin matkailu- ja kongressitoimisto ovat käynnistivät vuonna 2010  Suomenlinna huomenna -projektin, jonka päätavoitteena on rakentaa Suomenlinnan maailmanperintökohteen arvon mukainen tavoitemielikuva eli brändi. Toisena tavoitteena on tuottaa kohteen esittelyyn ja kävijähallintaan liittyviä osia Suomenlinnan maailmanperintökohteen hoitosuunnitelmaan. Tässä tapauksessa kävijähallinnalla tarkoitetaan matkailijavirtojen ohjaamista niin, että matkailu aiheuttaa saaristoluonnolle ja asukkaille mahdollisimman vähän häiriötä.

Suomenlinna huomenna -projekti jakautui vuosille 2010 - 2011. Ohjausryhmään kuuluvat projektin käynnistäjät sekä Suomenlinnan asukasyhdistyksen ja Ehrensvärd-seuran edustajat.

UNESCOn maailmanperintökohde Suomenlinna on sekä matkailijamäärältään että kulttuurihistorialliselta merkitykseltään ainutlaatuinen kohde Suomessa. Suomenlinnassa vierailee vuosittain noin 700 000 kävijää, joista 75 prosenttia käy kohteessa touko-syyskuussa. Projektissa luodaan keinoja, joilla voidaan ehkäistä matkailukäytön aiheuttamaa luonnon ja rakennetun ympäristön kulumista sekä asukkaille aiheutuvaa häiriötä. Samalla luodaan yrityksille mahdollisuuksia ympärivuotiseen toimintaan.

Projektin päättyessä keväällä 2012 raporttiin kirjattiin tutkimuksen ja brändityöpajojen tuotoksena syntyneet Suomenlinnan ydinarvot, jotka noudattelivat pitkälle Unescon maailmanperintökomitean kohteen vahvistamia universaaleja arvoja. Työpajojen ja kyselyiden perusteella kirjatut ydinarvot ja brändi-identiteetti liittyy aitouteen, osaamiseen, ja merellisyyteen, joiden ilmentämiseksi kaivattiin elävöittäviä tarinoita kaikilta aikakausilta.

Suomenlinna-toimijoiden yhteisen tavoitejulkisuuskuvan rakentaminen jatkuu Suomenlinnan hoitokunnan, brändin omistajan,  koordinoimana useissa teemaryhmissa ja jatkoprojekteissa, esimerkkinä museoiden yhteislippu  tai historiallisten kertomusten ja tarinoiden hyödyntäminen opastuksissa ja eri toimijoiden toiminnassa.