Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Venepoliisi perusti tukiaseman Suomenlinna C 25:een

Venepoliisi on perustanut tukiaseman Suomenlinnaan. Samalla päättyi venepoliisin 30-vuotinen historia Katajanokalla. Venepoliisi toimii nyt Suomenlahden merivartioston kanssa samoissa tiloissa Suomenlinna C 25:ssa. Tukikohta on auki toukokuusta loka-marraskuun vaihteeseen. Talvitoiminnan ajalla tehtäviä hoidetaan autopartiosta käsin mantereella.

Poliisin vahvuus Suomenlinnan tukikohdassa on kahdeksan vakituista poliisia sekä neljä kesätuuraajaa. Töitä tehdään neljällä partiolla. Veneryhmän johtajana toimii ylikonstaapeli Jarmo Niininen.

Venepoliisin muuton myötä merellinen viranomaisyhteistyö tehostuu tullin ja rajavartioston kanssa, kun venetoiminta on keskitetty samalle alueelle. Venepoliisi hoitaa hälytystehtäviä ja partiointia Porkkalan ja Porvoon välillä. Jarmo Niinisen mukaan poliisin näkyvyys Suomenlinnassa lisääntyy, kun poliisi partioi saarilla jalkaisin ja polkupyörällä.

Venepoliisi haluaa muistuttaa Suomenlinnan asukkaita, toimijoita ja kävijöitä siitä, että venepoliisin tukikohta on nimensä mukaisesti tukikohta, ei poliisiasema. Hätätilanteessa tulee soittaa hätäkeskuksen numeroon 112, josta poliisit hälytetään paikalle. Vähemmän kiireelliset asiat kannattaa hoitaa poliisiasemalla. Suomenlinnan tukikohdassa ei ole päivystystä.

Suomenlinna on poliisin näkökulmasta kohtalaisen rauhallinen alue. Hälytystehtäviä alueelle on vähemmän kuin manner-Helsingissä. Poliisi huomioi työssään kuitenkin Suomenlinnan erityispiirteet: suuret kävijämäärät, haastavat kulkuyhteydet ja muuttuneen maailmantilanteen.

Venepoliisit Suomenlinnassa

Helsingin venepoliisit, vanhempi konstaapeli Tiina Lindqvist ja ylikonstaapeli Jarmo Niininen, valmiina työtehtäviin välillä Porkkala-Suomenlinna-Porvoo. Valokuva: Suomenlinnan hoitokunta/ Jaakko Koljonen

Kaikki uutiset