Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Suomenlinnan Sustainable Travel Finland –merkki on uusittu. Tunnustusta annettiin oman mittariston kehittämisestä

22.9.2022

Suomenlinnan Unescon maailmanperintökohdetta hallinnoivalle Suomenlinnan hoitokunnalle myönnettiin vuonna 2020 Sustainable Travel Finland –merkki osoituksena arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Lue lisää

Vapaaehtoistyö sitouttaa säilyttämään kulttuuriperintöä, Unescon vapaaehtoisleiri käynnissä Suomenlinnassa

8.8.2022

Suomenlinnan maailmanperintökohteessa on käynnissä World Heritage Volunteers -vapaaehtoistyöleiri 7.-19.8.2022. Unescon alainen leiri järjestetään merilinnoituksessa kahden koronavuoden tauon jälkeen. Leirille osallistuu 15 maailmanperinnöstä kiinnostunutta nuorta aikuista maailmalta. Leirin aikana vapaaehtoiset työskentelevät maisemanhoitotehtävissä Kustaanmiekan saarella, keräävät kävijäpalautetta Suomenlinnan matkailuneuvonnassa ja pääsevät valmistelemaan puisten purjeveneiden purjehduskilpailua Viaporin Tuoppia. Leirin järjestää Suomenlinnan hoitokunta yhteistyökumppaneidensa kanssa. Tänä vuonna leirin teemana […] Lue lisää

Suomenlinna on merellinen karkki kesäisessä Helsingissä

20.6.2022

Oletko jo tehnyt kesäretkisuunnitelmasi vai onko lomakalenterissasi vielä tilaa? Asut sitten Helsingissä tai matkakohteenasi on Helsinki, astu lauttaan tai vesibussiin ja matkusta merelliseen Suomenlinnaan! Unescon maailmanperintökohde Suomenlinna on kaikkien yhteinen aarre ja avoinna elämyksien etsijöille ympäri vuoden. Kokosimme yhteen kesäisimpiä vinkkejä ja ajankohtaisimpia elämyksiä ja kutsumme sinut kesän viettoon Helsingin saaristoon. Tule suunnitellusti tai suunnittelematta, […] Lue lisää

Suomenlinnan herkullisin tapahtuma tulee taas

23.4.2022

Suomenlinna näyttää kulinaristisen puolensa uudessa ruokatapahtumassa, Suomenlinnan Suupaloissa 28. huhtikuuta. Tapahtumassa pääsee maistelemaan kesäisiä maisteluannoksia edulliseen hintaan linnoituksen lukuisissa ravintoloissa ja kahviloissa. Lue lisää

Tervetuloa talvilomalla Suomenlinnaan

14.2.2022

Talvinen merilinnoitus kutsuu ulkoilemaan, nauttimaan ravintoloiden ja kahviloiden herkuista ja maailmanperintökohteen elämyksistä. Vierailuun kannattaa varustautua lämpimällä ja tuulenpitävällä vaatetuksella, mukavilla jalkineilla ja kameran akut ladattuina - talviset maisemat kutsuvat valokuvaamaan! Lue lisää

Koronaturvallisuus

14.2.2022

Tervetuloa Suomenlinnaan! Kauniissa merilinnoituksessa voi nauttia palveluista, kulttuurista, historiasta ja ulkoilusta merellisissä maisemissa. Tältä sivulta löydät ajantasaiset kuulumiset koronavirustilanteen vaikutuksista Suomenlinnassa. Lue lisää

Syyslomaretki Suomenlinnaan

5.10.2021

Tervetuloa syksyiseen Suomenlinnaan ulkoilemaan, syömään hyvin ja nauttimaan kulttuurista. Upea Unescon maailmanperintökohde tarjoaa jokaiselle jotakin. Hyppää lauttaan ja olet vartissa perillä! Lue lisää

Turvallisuus korona-aikana

4.10.2021

Tervetuloa Suomenlinnaan! Kauniissa merilinnoituksessa voi nauttia palveluista, kulttuurista, historiasta ja ulkoilusta merellisissä maisemissa. Tältä sivulta löydät ajantasaiset kuulumiset koronavirustilanteen vaikutuksista Suomenlinnassa. Lue lisää

Vesikatko Iso Mustasaarella to 1.7.

30.6.2021

Suomenlinnan Iso Mustasaaren pohjoisosissa on vesikatko torstaina 1.7. Iso Mustasaaren eteläosan vessat sekä muiden saarien vessat toimivat normaalisti. Lue lisää

Suomenlinnan verkkokauppa avattu

1.6.2021

Suomenlinnan uusi verkkokauppa on avoinna. SuomenlinnaShopista voi ostaa muun muassa museoiden pääsylippuja, opastettuja kierroksia, paikallista taidekäsityötä ja museokauppojen tuotteita. Lue lisää

Turvallisuus Suomenlinnassa korona-aikana – osa palveluista avoinna

29.4.2021

Suomenlinnassa on avattu palveluita vähitellen maan hallituksen linjausten mukaisesti. Moni ravintola, kahvila, museo ja galleria on avoinna, ja kauniissa merilinnoituksessa voi nauttia myös ulkoilusta lämpenevässä kevätsäässä. Lue lisää

Auta uudistamaan Suomenlinnan verkkosivuja

26.4.2021

Suomenlinnan verkkosivuja uudistetaan. Auta sivuston uudistamisessa vastaamalla lyhyeen palautekyselyyn! Vastanneiden kesken arvotaan lahjakortteja Suomenlinnassa toimivaan Cafe Siloon. Lue lisää

Turvallisuus Suomenlinnassa korona-aikana – palveluita aukeaa huhtikuussa

19.4.2021

Hallituksen linjausten mukaisesti 19. huhtikuuta ravintolat ja kahvilat saivat avata ovensa, joten Suomenlinnassakin pääsee taas nauttimaan hyvistä ruoista ja juomista. Kauniissa merilinnoituksessa voi nauttia ulkoilusta, ja ulkona sekä sisällä on tarjolla myös nähtävyyksiä ja kulttuuria. Lue lisää

Turvallisuus Suomenlinnassa korona-aikana

29.3.2021

Helsingin kaupunginosana Suomenlinnaa koskevat samat korona-ajan säännöt kuin koko pääkaupunkiseutua. Lue uutisesta tarkemmin turvallisuudesta Suomenlinnassa. Tätä uutista päivitetään, kun ohjeistus tarkentuu tautitilanteen ja viranomaisohjeistuksen myötä. Lue lisää

Talvilomalla Suomenlinnaan

9.2.2021

Suomenlinna on oivallinen retkikohde myös talvilomalla. Linnoituksessa voi ulkoilla raikkaassa meri-ilmassa, osallistua tähtikierrokselle sekä nauttia Suomenlinnan ravintoloiden ja kahviloiden antimista. Myös majoitus Suomenlinnassa järjestyy! Lue lisää

Syyslomalla Suomenlinnaan

5.10.2020

Tervetuloa vierailulle syksyiseen linnoitukseen! Suomenlinnassa palveluita on avoinna ympäri vuoden. Linnoitukseen voi lähteä vaikkapa museovierailulle, syömään hyvin ja nauttimaan raikkaasta meri-ilmasta. Lue lisää

Suomenlinnan hoitokunnalle Sustainable Travel Finland -merkki

11.9.2020

Unescon maailmanperintökohdetta hallinnoivalle Suomenlinnan hoitokunnalle on myönnetty Sustainable Travel Finland -merkki osoituksena arvokkaasta ja pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Lue lisää

Ravintola Suomenlinnan Panimo tarjoaa rehtiä ruokaa ja paikan päällä tehtyä olutta

31.7.2020

Ravintola Suomenlinnan Panimossa voi nauttia kausittain vaihtuvia ruokatuotteita ja Suomenlinnan Panimon olutta. Samassa rakennuksessa sijaitsee myös Viaporin Deli & Café, joka puolestaan tarjoilee herkullisia konditoriatuotteita ja päivän lounasta. Lue lisää

Japanilaista teetaidetta harjoitellaan Suomenlinnan muurien suojissa

31.7.2020

Suomenlinnan Susisaarella on jo kuudentoista vuoden ajan sijainnut japanilainen teehuone, jossa opetellaan teetaidetta ja unohdetaan arjen kiire. Lue lisää

Ehrensvärd-seura tekee tunnetuksi Suomenlinnan historiaa

30.7.2020

Ehrensvärd-seura on linnoituksen vanhimpia toimijoita, joka järjestää opastuksia, pitää kahviloita ja vastaa kahdesta museosta. Lue lisää