Lonna on entinen puolustusvoimien saari, joka siirtyi Suomenlinnan hoitokunnan hallintaan 2000-luvun vaihteessa. Suomenlinnan hoitokunta on rakentanut Lonnan saarelle kunnallistekniikan ja kunnostanut viisi vanhaa rakennusta.

Ensimmäisenä valmistuivat H7 Miinalaboratorion peruskorjaus asuin- ja toimistotiloiksi ja H2 Miinapajan muutostyöt saaren teknisiksi tiloiksi ja ravintolan käyttöön. H1 Demagnetointilaitos korjattiin kokous- ja monitoimitilaksi ja konservoitiin demagnetointilaitteet esittelykuntoon. Vuonna 2015 valmistuivat Miinavarastojen H3 ja H5 korjaus- ja muutostyö juhlatiloiksi. Niiden välinen tapahtumaterassi valmistui edellisenä vuonna. Ympäristötöitä ja kulkuväylien kunnostusta on tehty yhtä aikaa rakennushankkeiden kanssa.

Lonnan sauna

Vuosina 2016 – 2017 Suomenlinnan hoitokunta on rakennuttanut Lonnan itärannalle saunan uudisrakennuksen. Keväällä 2018 valmistuu vielä entisen vartiotuvan korjaustyö saunan aputiloiksi.

Kuva Lonnan saunastaArkkitehti Anssi Lassilan suunnittelema uusi sauna toteutettiin käsin veistettynä hirsirakenteena massiivisesta keskisuomalaisesta männystä. Verhouspuuna ja kalusteissa käytettiin perinteiseen tapaan kuusta. Moderni eleetön arkkitehtuuri korostaa perinteisten materiaalien voimaa. Sauna on saanut innoituksensa suomalaisesta saunaperinteestä: löylyparvelta avautuu merimaisema joka tuo rantasaunan tunnelman kaupungin keskelle. Käyttöveden lämmityksessä hyödynnetään maalämpöä.

Saat lisätietoa Lonnan saaren historiasta ja nykypäivästä klikkaamalla alla olevia linkkejä.