Asiakasvirrat ja verkostot

Suomenlinnassa vierailee vuosittain noin miljoona kävijää. Heistä kaksi kolmesta tulee ulkomailta. Noin 60 prosenttia kaikista kävijöistä on kulttuurimatkailijoita, jotka tulevat tutustumaan merilinnoituksen historiaan, vierailemaan museoissa, gallerioissa ja teatterissa tai osallistumaan Suomenlinnassa järjestettyihin tapahtumiin.

Suomenlinnan hoitokunta pyrkii aktiivisesti lisäämään loka-huhtikuun välisen ajan – mutta ei kesän – kävijämäärää. Maailmanperintökohteessa liiketoiminta kannattaa perustaa korkealuokkaisten tuotteiden ja palveluiden varaan ja pyrkiä lisäämään asiakkaiden linnoituksen palveluntarjoajille jättämän rahan määrää mieluummin kuin laskea edelleen lisääntyvän asiakasvirran varaan. Suomenlinna on Helsingin merkittävin kulttuurimatkailukohde, jossa käyvät ihmiset jättävät vuodessa pääkaupunkiseudulle 40 miljoonaa euroa.

Aktiivisia asukkaita ja satoja työntekijöitä

Suomenlinnan asukkaat ovat aktiivisia, ja heillä on monenlaisia paikallisia yhdistyksiä. Kylämäisessä Suomenlinnassa on runsaasti lapsiperheitä. Koska Suomenlinnaa kehitetään sekä käyntikohteena että asuinalueena, yrittäjän kannattaa miettiä mitä oma tuote tai palvelu tarjoaa myös paikallisyhteisölle.

Ympäri vuoden Suomenlinnassa työskentelee noin 400 työntekijää ja kesäkaudella määrä nousee sadalla. Linnoituksen muihin toimijoihin tutustuminen kannattaa, sillä yhteistyö on vireätä. Suomenlinnassa työllistävät mm.:

Toimijoiden muodostama kokonaisuus tärkeä

Suomenlinnassa toimii noin 30 matkailuyrittäjää, joiden tuottaman palveluketjun kautta syntyy kävijän Suomenlinna-kokemus. Kokonaisuuden merkitys korostuu matkailukohteessa, jossa on suuri määrä toimijoita. Suomenlinnan hoitokunta koordinoi matkailutoimintaa ja sen kehittämistä pitkäjänteisesti.

Hoitokunta vastaa Suomenlinnan markkinointiviestinnästä kokonaisuutena ja esittelee matkailutoimijoiden palveluita mm. verkkosivuilla, sosiaalisessa mediassa.

Matkailuyrittäjät vastaavat omien palveluidensa kehittämisestä, myynnistä ja markkinoinnista, ja Suomenlinnan hoitokunta tekee heidän kanssaan tiivistä yhteistyötä.

Lisätietoja

Suomenlinnan kävijöitä Susisaarella ylhäältä kuvattuna.