Työnjohtaja Raimo Autio

raimoRaimo Autio työskentelee Suomenlinnan hoitokunnan Restaurointipalveluiden rakennusmestarina. Pestiin kuuluu niin työmaista vastaamista, rakennuttamista ja urakoitsijavalvontaa.

– Rakennusluvan alaisissa töissä vastaan siitä, että lakivelvoitteet täytetään ja yhteistyö muiden viranomaisten kanssa toimii.

Vanha kohde vaatii erityistä osaamista.

– Suomenlinnassa edellytetään restaurointialan ja korjausrakentamisen osaamista; uudisrakentaminen on sitten taas erilaista. Yhdistelemme näitä kahta tekemällä vanhojen rakennusten sisällä uudisrakentamista, esimerkiksi nykyaikaisia kylpyhuoneita ja ilmanvaihtoa. Työssä tulee myös ristiriitatilanteita. Monia rakennuksia ei suunniteltu asunnoiksi, mutta silti niissä asutaan ja ne on sovitettava nykyajan vaatimuksiin. Etsimme kompromisseja ja sitä kultaista keskitietä. Emme halua tai voikaan purkaa hirveästi, vaan tähtäämme vanhan säilyttämiseen. Toisaalta haluamme pitää saaret elinvoimaisina eli haluamme asunnot ja liiketilat käyttöön.

– Työskentelemme maailmanperintökohteessa, ja tämä ymmärrys on koko ajan työn taustalla, sillä kohteen arvo on ymmärrettävä.

Raimon vaihtelevat työpäivät kuluvat niin työhuoneessa kuin työmailla.

– Teen hommia tietokoneen ja puhelimen ääressä ja toisaalta vierailen työmailla, joilla työnjohtajan tulisi käydä mielellään päivittäin ja ratkoa siellä asioita yhdessä työntekijöiden kanssa.

– Suomen mittapuussa tämä on iso, jatkuva restaurointityömaa, jossa saa toteuttaa omaa ammattitaitoa jatkuvasti. Suomenlinna on ainutlaatuinen paikka olla töissä.