27.4.-25.5.2019

Rakkaudella Viaporista -kierros 27.4-25.5.

Rakkaudella Viaporista -kierros kertoo tarinoita rakkaudesta ja kaikesta, mitä siihen liittyi 1700-luvulla.

Kierroksella tutustaan joukkoon linnoituksessa menneinä aikoina vaikuttaneita henkilöitä. He olivat kapteeneja, laivanrakennusmestareita, aviopuolisoita, leskirouvia, taloudenhoitajattaria – mutta myös sinnikkäitä kosijoita, eroottisten kuvien raapustelijoita, avovaimoja, aviottomia lapsia sekä näiden isiä ja äitejä. Heidän tarinoidensa kautta avautuvat 1700-luvun rakkaus ja sen intiimi sfääri, ihmisten väliset suhteet ja yhteiskunnan normit.

Kierros on kesän 2019 uutuus.

Kierroksia järjestetään ajalla 27.4.-25.5. lauantaisin. Tämän jälkeen pienen tauon jälkeen kierroksia järjestetään taas 24.6.-10.8. välisenä aikana keskiviikkoisin ja torstaisin. Siirry kesä-elokuun kierroksiin tästä linkistä.

Muut kierrokset Suomenlinnassa

Lippuja opastuksille voi ostaa etukäteen Ehrensvärd-seuran lippukaupasta tai paikan päältä Suomenlinna-museosta.

Kierrokset järjestää Ehrensvärd-seura ry, jonka oppaat ovat ainoita auktorisoituja Suomenlinna-oppaita.

Sijainti

Lähtö: Suomenlinna-museo, Susisaari (matkailijan kartalla numero 18)

Matkailijan kartta (pdf)

Hinta

Aikuiset: 11,00 €/hlö, lapset: 4,00 €/hlö

Osta lippuja

Ajankohta

27.4.-25.5.2019 klo 15:00 - 16:30

  • Lauantai

Lisätietoja

Kulkuyhteydet Suomenlinnaan

Sijainti

Lähtö: Suomenlinna-museo, Susisaari (matkailijan kartalla numero 18)

Matkailijan kartta (pdf)

Hinta

Aikuiset: 11,00 €/hlö, lapset: 4,00 €/hlö

Osta lippuja

Ajankohta

27.4.-25.5.2019 klo 15:00 - 16:30

  • Lauantai

Lisätietoja

Kulkuyhteydet Suomenlinnaan

Lisää tapahtumia

Kaikki tapahtumat