Lähikuva linnanpihalla sijaitsevasta tykistä.

Aukiolot ja tapahtumat

19.9.2015

REAL MUSIC FOR UNREAL TIMES – konsertti Ruutikellarissa

Real music for unreal times -tapahtuma

REAL MUSIC FOR UNREAL TIMES – konsertti  klo 19 alkaen Ruutikellarissa

Lauri Wuolio, kupola ja vinyylisoitin
Ilkka Heinonen, jouhikko ja violone

Real Music for Unreal Times” on viiden Lauri Wuolion vetämän duokonsertin sarja, joka perustuu kupolan ja vierailevien soittimien vuoropuheluihin.

Kupola (eng. ”handpan”) on 2000-luvun alussa Sveitsissä kehitetty akustinen soitin, joka muistuttaa Trinidadin steelpanien ja Indonesian gamelanin risteytystä. Vaikka soitin muistuttaa olemukseltaan perinnesoitinta, sen ympärille  on kasvanut omaehtoista, genrejä ja maantieteellisiä rajoja rikkovaa uutta kansanmusiikkia, joka ammentaa yhtälailla vanhoista kuin uusista perinteistä. Konserttisarjan ideana on esitellä useille vielä tuntematonta soitinta ja tutkia sen potentiaalia muiden kiehtovien soittimien ja musiikkiperinteiden rinnalla.

Konsertissa kupolan rinnalle astuu vuorollaan muinaissuomalainen jouhikko ja renessanssihovien violone (Ilkka Heinonen), hiphopista ammentava beatboxaaja (Felix Zenger), säröisesti ja ilmavasti kaikuva sähkökitara (Aleksi Ranta) sekä kokeellisia elektronisia rytmejä kutova harppu (Salla Hakkola). Jokainen konserttisarjan konsertti on omanlaisensa kokemus. Akustiikan, historian ja arkkitehtuurin kannalta erityisen kiinnostava on  Suomenlinnassa järjestettävä konserttitila Ruutikellari.

”Real Music for Unreal Times” viittaa Wuolion (Kumea Sound) samannimiseen, maaliskuussa 2015 julkaistuun akustiseen soololevyyn, joka yhdistelee elementtejä laidasta laitaan vanhasta musiikista improvisoituun katumusiikkiin.

Lippuja voi ostaa ennakkoon täältä tai tuntia ennen konsertin alkua ovelta (vain käteinen). 8/6 €.

Lisätietoja konsertin Facebook-sivulta tai www.kumea.net.

Ajankohta

  • 19.9.2015

Kulkuyhteydet Suomenlinnaan

Ajankohta

  • 19.9.2015

Kulkuyhteydet Suomenlinnaan