Lähikuva linnanpihalla sijaitsevasta tykistä.

Aukiolot ja tapahtumat

26.6.-31.8.2019

Tykkisluuppi Dianan yleisöpurjehdukset kesällä 2019

Koe 1700-luvun meriseikkalu tykkisluuppi Dianalla, joka on rakennettu 1700-luvun piirustusten mukaan.

Luvassa on amiraali Chapmain tahdittama mielenkiintoinen laivamatka valistusajan Viaporiin. Dianan purjehduksien aikana nähdään Suomenlinnaa mereltä käsin ja kuullaan saaristolaivaston kiehtovasta historiasta. Osallistujat pääsevät halutessaan avustamaan 1700-luvun univormuihin sonnutautunutta miehistöä purjeiden nostossa ja laskussa, lisäksi muutama reipas pääsee mukaan soutuharjoitukseen. Tarkemmin tykkisluuppi Dianasta voi lukea täällä.

Yleisöpurjehdusten ajankohdat 

Ajalla 26.6.–3.8.2019 keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin kello 15.30. Lisäksi elokuun lauantaisin 10.8., 17.8., 24.8. ja 31.8. kello 15.30.

Purjehduksen kesto ja lähtöpaikka

Purjehduksen kesto on noin 1 h 45 minuuttia. Purjehdukset lähtevät Suomenlinnan Tykistölahden laiturista.
Suomenlinnaan pääsee JT-Linen vesibussilla tai HSL:n lautalla Kauppatorilta (venematka ei kuulu lipun hintaan).

Huomioitavaa

Diana on avovene, joten säänmukainen varustus on tärkeä. Merellä voi olla tuulen vuoksi viileää lämpimänäkin päivänä. Mukaan on hyvä varata lämmin ja rento vapaa-ajan asu sekä matalat kengät. Sateen sattuessa on hyvä ottaa mukaan sadetakki. Mukaan kannattaa ottaa myös vesipullo. Lapset saavat osallistua purjehdukselle vain aikuisen seurassa.

Vastuu ohjelman järjestämisestä on rajoitettu merilain mukaisesti. Ehrensvärd-seura pidättää oikeuden tehdä muutoksia annettuihin tietoihin.

Sijainti

Purjehdukset lähtevät Suomenlinnan Tykistölahden laiturista (numero 19 matkailijan kartalla)

Matkailijan kartta (pdf)

Hinta

Aikuinen 25 € (sis. 10 % alv.), Lapsi (3-15 vuotta) 12,50 € (sis. 10 % alv.) Lapsi (0-2 vuotta) 7 € (sis. 10 % alv.)

Ennakkoon verkkokaupasta ja purjehduspäivän lippuja voi kysyä numerosta 09 684 1850

Osta lippuja

Lisätietoja

Kulkuyhteydet Suomenlinnaan

Sijainti

Purjehdukset lähtevät Suomenlinnan Tykistölahden laiturista (numero 19 matkailijan kartalla)

Matkailijan kartta (pdf)

Hinta

Aikuinen 25 € (sis. 10 % alv.), Lapsi (3-15 vuotta) 12,50 € (sis. 10 % alv.) Lapsi (0-2 vuotta) 7 € (sis. 10 % alv.)

Ennakkoon verkkokaupasta ja purjehduspäivän lippuja voi kysyä numerosta 09 684 1850

Osta lippuja

Lisätietoja

Kulkuyhteydet Suomenlinnaan