Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Yleinen

Suomenlinna juhlistaa museoitaan Kustaan päivänä 6.6.

3.6.2015

Suomenlinna on suosittu päiväretkikohde sekä suomalaisille että ulkomaalaisille vierailijoille. Historiallisessa Unescon maailmanperintökohteessa voi linnoitusmuurien, merellisten maisemien ja monipuolisen ravintola- ja kahvilatarjonnan lisäksi nauttia myös kuuden museon näyttelyistä. Kattavaa museotarjontaa juhlistetaan Kustaan päivänä 6.6., jolloin linnoituksessa vietetään museopäivää. Kaikkiin kuuteen museoon on tuolloin ilmainen sisäänpääsy. Samalla voi osallistua myös museosuunnistukseen. Museot kiinnostavat kävijöitä -Vuosi vuodelta yhä […] Lue lisää

Siivouspäivä Suomenlinnassa lauantaina 23.5.2015

19.5.2015

Siivouspäivä on valtakunnallinen kierrätys- ja kirpputoripäivä, jolloin ihmiset voivat myydä, ostaa ja vaihtaa tavaroita kaduilla, pihoissa ja kodeissa. Siivouspäivää vietetään kaksi kertaa vuodessa, toukokuussa viikkoa ennen koulujen päättymistä sekä elokuun viimeisenä lauantaina. Suomenlinna on muusta Helsingistä poiketen yhden maanomistajan, Suomen valtion, aluetta ja myös UNESCON maailmanperintökohde. Linnoituksessa Siivouspäivä noudattaa pääosin samoja sääntöjä kuin Manner-Helsingissä, mutta […] Lue lisää

Palsta-alueiden neuvontapäivät 2015

5.5.2015

Länsi-Mustasaarella maanantaina 25.5. klo 17 – 18 Komendantin puutarhassa tiistaina 26.5. klo 17 – 18 Tallinmäen palsta-alueella tiistaina 26.5. klo 18 – 19 Yläkerhon (Klubi 20) palsta-alueella keskiviikkona 27.5. klo 17 – 17.30 Bielken puistossa keskiviikkona 27.5. klo 17.30 – 18.15 Soittokunnantalon palsta-alueella keskiviikkona 27.5. klo 18.15 – 19 Tilaisuuksissa käydään läpi käytännön asioita palstaviljelyyn […] Lue lisää

Tervetuloa jäteiltaan 20.5.2015

5.5.2015

Suomenlinnan hoitokunta järjestää yhteistyössä Helsingin seudun ympäristöpalveluiden (HSY) ja Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n kanssa jätehuollon neuvontatilaisuuden Suomenlinnan asukkaille. Tule kuuntelemaan ajankohtaista asiaa Suomenlinnan jätehuollon järjestelyistä, kodin jätehuollosta ja lajittelusta Paarlastihuoneelle keskiviikkona 20.5. kello 18 – 20. Tilaisuus on tarkoitettu ensisijaisesti aikuisille, mutta soveltuu myös yläkoulu- ja lukioikäisille nuorille. Lisätietoja: kulttuuriympäristökoordinaattori Iina Johansson puh. 0295 338 322 iina.johansson@suomenlinna.fi Lue lisää

Tiedote vuokralaisille

29.4.2015

Toimistomme aukioloajat osoitteessa Suomenlinna C 40 muuttuvat 1.6.2015. Palvelemme vuokralaisia kasvokkain tiistaisin ja torstaisin klo 9.30 – 11.00 sekä 13.00 – 15.00. Asiakaspalveluajan näiden aikojen ulkopuolella voi tilata ajanvarauksella puhelimitse numerosta 0295 338 400 tai sähköpostilla vuokralaiset@suomenlinna.fi. Paperisten tiivistenauhojen poisto Syksyllä ikkunoihin mahdollisesti asennetut paperiset tiivistenauhat tulee poistaa keväällä, jotta korvausilma saadaan riittämään asunnoissa ja työ/liiketiloissa. […] Lue lisää

Tervetuloa asukasiltaan 21.4.2015

10.4.2015

Suomenlinnan hoitokunta toivottaa kaikki Suomenlinnan asukkaat lämpimästi tervetulleiksi yhteiseen asukasiltaan ti 21.4.2015 klo 18.00–20.00 Tenalji von Ferseniin, rakennus B 17 C. Tule tapaamaan hoitokuntalaisia, keskustelemaan ja kysymään ajankohtaisista asioista. Kerromme asiakaspalvelun kehittämisestä, ajankohtaisista hankkeista ja suunnitelmista sekä hoitokunnan taloudesta. Tapaat illassa myös Suomenlinnaseuran hallituksen jäseniä, asukasedustajia ja Suomenlinnan Sanomien toimitusta. Lue lisää

Viljelypalstalaisille omat sähköpostiryhmät

1.4.2015

Suomenlinnan hoitokunta on perustanut viljelypalsta-aluekohtaiset sähköpostiryhmät. Hoitokunta informoi ryhmään kuuluvia sähköpostitse palsta-aluetta koskevista ajankohtaisista asioista, kuten kevään infotilaisuuksien ajankohdista, lavojen toimitusajoista sekä palsta-alueilla toteutettavista ylläpito- ja kunnostustöistä. Viljelijät voivat viestiä ryhmän avulla sekä keskenään että hoitokunnan suuntaan. Tarkoitus on, että tiedonkulku lisääntyy ja nopeutuu. Halutessasi voit liittyä oman palsta-alueesi sähköpostiryhmään lähettämällä sähköpostia Kirsti Masalinille osoitteeseen […] Lue lisää

Suomenlinnan Lelumuseo täyttää 30 vuotta

25.3.2015

Vuonna 1985 perustetulla Suomenlinnan Lelumuseolla on juhlavuosi. ”Vietämme synttäreitä meille ominaiseen tapaan: tekemällä työtä ahkerasti ja suurella sydämellä”, sanoo museonjohtaja Petra Tandefelt. Lelumuseon kokoelma käsittää Suomesta kerättyjä leikkikaluja aina 1830-luvulta 1970-luvun alkuun saakka. Museo sijaitsee Suomenlinnan itärannalla, vuonna 1911 rakennetun Vasiljevin huvilan pohjakerroksessa. Lelumuseon yhteydessä on myös kahvila Samovarbar ja museokauppa. Museo on yhden naisen […] Lue lisää

Suomenlinna kiehtoo matkailijoita ja kaupunkilaisia kaikkina vuodenaikoina

22.1.2015

Tiedote Suomenlinna houkutteli vuonna 2014 jälleen ennätysmäärän kävijöitä. Linnoituksessa vieraili vuoden aikana yhteensä 858 000 kävijää. Kokonaiskävijämäärä kasvoi 30 000:lla edellisestä ennätysvuodesta 2013. Noin puolet vierailijoista on ulkomaalaisia. Kävijöistä yhä useampi tulee Suomenlinnaan myös talvikaudella. Etenkin ulkomaalaiset haluavat sisällyttää Helsingin-vierailuunsa käynnin Unescon maailmanperintökohteessa vuodenajasta riippumatta. Ulkomaalaisten ohella ovat pääkaupunkiseutulaisetkin alkaneet löytää Suomenlinnan myös kesäsesongin ulkopuolella. […] Lue lisää

Vuokra-asuntoja haettavana

10.12.2014

Tällä hetkellä on haettavana kahdeksan Suomenlinnan hoitokunnan vuokra-asuntoa. Hakuaika päättyy 7.1.2015 klo 14. Katso asuntojen tiedot ja hakuohjeet täältä. Lue lisää