Kuvassa lastenkierros linnanpihalla. Kuvassa paljon lapsia ja kuninkaaksi pukeutunut opas

Opaskierrokset ja ryhmät

Koululais­ryhmille ja lapsille

Suomenlinna on suosittu opinto- ja luokka­retkikohde. Linnoituksessa voi liikkua itsekseen, mutta vielä antoisamman retkestä saa käyttämällä paikallisten asiantuntijoiden laatimia valmiita ohjelmia ja opastuksia.

Retkiohjelma kannattaa valmistella etukäteen ja kulkea ryhmässä. Linnoituksessa on paljon vaarallisia ja aitaamattomia linnoituslaitteita ja jyrkänteitä, joten oppilaita ei pidä päästää kuljeskelemaan ympäri aluetta ilman valvontaa. Aikaa kannattaa varata vähintään puoli päivää, koska alue on laaja ja nähtävää on paljon.

Suomenlinnan retkelle kannattaa aina pukeutua lämpimästi ja varustautua mukavilla jalkineilla. Mereltä puhaltava tuuli tekee ilman usein huomattavan viileäksi varsinkin toukokuussa, kun ympäröivä meri on vielä kylmä. Taskulamput kannattaa ottaa mukaan, sillä muurien suojissa kiemurtelevat tunnelit ovat hauskoja, mutta pimeitä paikkoja.

Retken suunnittelussa auttaa mielellään Suomenlinnan vierailijakeskus.

Aikamatka Suomenlinnassa on uusi lisättyä todellisuutta (Augmented Reality/AR) hyödyntävä peli. Interaktiivinen peli on suunniteltu peruskoulun viides- ja kuudesluokkalaisille, mutta sitä voi pelata kaikki Suomenlinnasta, historiasta ja pelaamisesta kiinnostuneet.

Pelissä aikamatkaaja on kadottanut aikakoneensa osia pitkin Suomenlinnaa. Pelaaja liikkuu Suomenlinnassa ja tavoitteena on löytää reitin varrelta kolme aikakoneen osaa ja ohessa ratkoa oppimispisteiden haasteita: visaisia kysymyksiä, 1700-luvun tykillä ampumista ja linnoituksen puolustamista. Peli ratkeaa, kun aikakone on saatu koottua. Peliä voi pelata omalla mobiililaitteella, yksin tai muutaman hengen ryhmissä.

Aikamatka Suomenlinnaan testaa pelaajan strategisia taitoja ja nokkeluutta, lisää oppeja Suomenlinnasta ja herättää linnoituksen historian eloon!

Lataa peli ja lähde aikamatkalle

Pääset aikamatkailemaan lataamalla maksuttoman pelin käyttöösi omasta sovelluskaupastasi. Siirry sovelluskauppaan ja hae peliä nimellä Aikamatka Suomenlinnaan.


Kuva: Kari Ylitalo

Ohjeet opettajille

Jos olet tulossa pelaamaan Aikamatka Suomenlinnaan -peliä koululaisryhmän kanssa, voit ennakkoon tutustua laatimiimme opettajan ohjeisiin. Lataa opettajan ohjeet tästä (pdf).

Ehrensvärd-seuran valikoimissa on monenlaisia opastettuja ja ohjelmallisia kierroksia sekä suunnistusvisa ja yhdistelmä­paketteja kaikesta Suomenlinnan tarjonnasta. Koululuokat voivat myös tilata Ehrensvärd-seuralta koko retkikokonaisuuden sisältäen esim. museokäynnit, opastukset, ruokailun ja vesibussimatkan.

Erityisen suosittuja koululaisryhmien keskuudessa ovat Ehrensvärd-seuran opastettujen kävely­kierrosten lisäksi 6-13-vuotiaille suunnatut lasten seikkailukierrokset. Lue lisää Ehrensvärd-seuran verkkosivuilta.

Suomen Nuorisokeskukset ry:n ylläpitämän Hostel Suomenlinnan ohjelma­tarjonnassa on rannikon luontoa, saaristoretkeilyä ja seikkailua historiallisessa ympäristössä. Lisäksi ryhmät voivat liittää leirikouluunsa käynnin jossain Helsingin seudun suosituista luokkaretkikohteista. Pääkaupunkiseudun kouluille Hostel Suomenlinna tarjoaa lyhyempiä, esimerkiksi vuorokauden mittaisia leirikouluja (yökouluja) tai koulupäivän mittaisia luontokouluja, jolloin ohjelma painottuu Suomenlinnan luontoon ja/tai historiaan. Hostelli tarjoaa paketteja, joihin sisältyy ohjelman lisäksi majoitus ja ruokailut. Siirry Hostel Suomenlinnan verkkosivuille.

Suomenlinnassa on mahdollisuus perehtyä kuuden museon näyttelyihin.

  • Avoinna ympäri vuoden: Suomenlinna-museo ja Sotamuseon maneesi
  • Avoinna tilauksesta ympäri vuoden: Ehrensvärd-museo ja Lelumuseo
  • Avoinna kesäkaudella: Sukellusvene Vesikko, Tullimuseo, Ehrensvärd-museo ja Lelumuseo

Hinnat koululaisryhmille

  • Koululaisryhmät pääsevät opettajan johdolla ilmaiseksi Suomenlinna-museoon, Ehrensvärd-museoon ja Sotamuseon maneesiin. Suomenlinna-museon lyhytelokuvan varausmaksu on 25 euroa. Ilmoita museoille ennakkoon ryhmän saapumisesta.
  • Lelumuseon sisäänpääsy on 7-18 vuotiaille 3 euroa. Ryhmien ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon.
  • Tullimuseoon on ilmainen sisäänpääsy kaikille vierailijoille. Maksuttomat opastukset ovat mahdollisia ennakkotilauksesta.

Lue lisää kaikista museoista täältä. Museoiden sivuston kautta löydät myös museoiden yhteystiedot.

Museot ovat koonneet koululaisvierailujen etukäteisvalmistelua varten 10 kysymyksen listan, jota ryhmät voivat hyödyntää vierailullaan.

Siirry tästä museoiden sivuille ja tulosta museokohtaiset 10 kysymystä mukaasi ennen vierailua.

Opi maailmanperinnöstä! -sivustolle on koottu materiaalia maailmanperintökasvatuksen ja perusopetuksen tueksi. Sivusto on tarkoitettu opettajien materiaalipankiksi tai itse maailmanperintöön, kestävään kehitykseen ja aineettomaan kulttuuriperintöön perehtymiseen. Siirry sivustolle.

Maailmanperintökohteissa kiertänyt Yhteinen maailmanperintömme -näyttely löytyy verkosta.  Näyttely toimii hyvin esimerkiksi ennakko­perehtymisenä ennen vierailua kohteessa niin yksittäiselle matkailijalle kuin koululaisryhmälle tai perheelle. Sivustolta löytyy tehtäväpaketti ja mallivastaukset. Siirry näyttelyyn.

Tulosta ja väritä hauskoja Suomenlinna-aiheisia värityskuvia. Avaa värityskuvat tästä (pdf).

Tutustu linnoitukseen hauskan Suomenlinna-bingon avulla. Avaa bingo tästä (pdf).

Värityskuvat ja bingo löytyvät myös Suomenlinnan vierailijakeskus.

Suomenlinnassa koululaisryhmät voivat ruokailla saarten ravintoloissa. Ruokailut ryhmille tulee tilata etukäteen. Ruokailupaketteja voi tiedustella kahviloista ja ravintoloista.

Omia eväitä voi nauttia Kustaanmiekan eväsruokailutilassa, joka on avoinna toukokuun alusta lokakuun puoliväliin. Lue lisää eväsruokailutilasta.

Majoittuminen on mahdollista Hostel Suomenlinnassa lähellä lauttarantaa. Siirry hostellin sivuille tästä.

Helsingin Seudun Liikenteen lautat kuljettavat matkustajia Suomenlinnaan ympäri vuoden. Lautat lähtevät Kauppatorilta Presidentinlinnan edestä. Suomenlinnaan kulkee kesäkaudella HSL:n lautan lisäksi myös vesibussi, joka lähtee Kauppatorin kolera-altaalta. Lue lisää kulkuyhteyksistä.

HSL:n matkailijaliput voi ostaa ryhmälle jo ennakkoon. Neuvoja ryhmälippujen ostamiseen löydät täältä.

Vesibussin lippuvaraukset tehdään suoraan liikennöitsijän kautta. Siirry lukemaan lisää ryhmälipuista ja niiden varaamisesta kulkuyhteydet-sivulle. Toinen vaihtoehto on hankkia vesibussiliput Ehrensvärd-seuran kautta osana muuta Suomenlinna-ohjelmaa. Siirry Ehrensvärd-seuran verkkosivuille.

Alla suunnittelun avuksi ehdotuksia ajankäytöstä Suomenlinnassa:

  • merimatka Suomenlinnaan n. 15 min
  • lyhytelokuva Suomenlinna-museossa 25 min
  • opastettu kierros ulkoalueilla 1 h
  • lasten seikkailukierros 1 h 30 min
  • museokäynti 30 min/museo
  • ruokatauko 45 min

Suomenlinnan vierailijakeskus palvelee päivittäin pois lukien muutamat pyhäpäivät. Päiväkohtaiset aukiolot voi tarkistaa kalenterista. Siirry kalenteriin.

Vierailijakeskuksen henkilökunnan tavoittaa numerosta 029 533 8410 ja sähköpostitse osoitteesta info@suomenlinna.fi.