Adlerfelt
Ihanan iloinen ja hyväntuulinen Adlerfelt sijaitsee upeassa 250 vuotta vanhassa rakennuksessa maailman kauneimmassa maailmanperintökohteessa, Suomenlinnassa. Naapurisaaren söpöstä Lonnasta tuttu porukka on lähtenyt pitämään huolen, että myös tulevaisuudessa nauru raikaa iloisesti ihastuttavassa Suomenlinnassa.

Adlerfeltissa voi nautiskella lasillisen tai herkutella pitkään. Tärkeintä on just se fiilis, jolloin kaikki tuntuu olevan hyvin ja vaan hymyilyttää. Just sellaisten fiilisten kautta jää mieleen niitä kauniita hetkiä, joihin haluaa palata aina uudestaan ja uudestaan. Adlerfelt on happy place, jonne kaikki ovat sydämellisesti tervetulleita ikään, sukupuoleen tai alkuperään katsomatta.
Adlerfeltin ruokaideologiaa ohjaava periaate on raaka-aineiden vastuulliset valinnat. Koko maailman kulinaarinen skene on pelikenttänä ja herkkuja valmistetaan kauteen, tunnelmaan ja hetkeen sopivina ruoan alkuperä kuitenkin aina tuntien. Hauskinta on se, että joka visiitillä voi olla jotain erilaista ja uutta maukasta syötävää ja näin ollen päivän annokset selviävätkin vasta paikan päällä Adlerfeltissa. Kun ei sidota toimintaa tiettyyn ruokalistaan, minimoidaan ihanasti ruokahävikki.
Virkistävien erilaisen juomien ansiosta ruokailusta saadaan vieläkin kauniimpi ja hauskempi hetki. Se fiilis, kun ruoka ja juoma täydentävät just upeasti toinen toisiaan, on jättänyt monille tietystä paikasta ja ajasta ihanan muistijäljen. Just niitä iloisia happy place-hetkiä!!
Suomenlinnan iloinen Adlerfelt ilahduttaa vieraitaan ympäri vuoden. Nähdään iloisessa Adlerfeltissa! Ravintola on avoinna ympäri vuoden. Tarkista päiväkohtaiset aukiolotiedot kalenterista.
Saavutettavuus: Rakennukseen on esteetön kulku. Tilan yhteydessä on esteetön wc.
Lue lisää: