Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Siivouspäivä lauantaina 30.8.2014

Siivouspäivä on kierrätys- ja kirpputoripäivä, jolloin ihmiset voivat tulla ostamaan, myymään ja vaihtamaan vanhoja tavaroita.

Suomenlinna on muusta Helsingistä poiketen yhden maanomistajan, Suomen valtion, aluetta ja myös UNESCON maailmanperintökohde. Linnoituksessa Siivouspäivä noudattaa pääosin samoja sääntöjä kuin Helsingissä, mutta myyntipaikkojen suhteen kohteen isännällä on hieman toivomuksia ja rajoituksia.

MYYNTIPAIKAT

Myyntipaikan saa valita itse, mutta linnoitukseen samaan aikaan tutustuvien vierailijoiden vuoksi ikonipaikat rauhoitetaan kirpputori- ja kierrätystoiminnalta. Päänähtävyysreitin, Sinisen reitin, varrelle myyntipaikkoja ei saa pystyttää (lauttaranta ja Kuninkaanportti mukaan lukien). Poikkeuksena on Ison Mustasaaren leikkipuiston kulma ja B 34 kesäkauppojen edusta. Myös vuokrattavien kokous- ja juhlatilojen sekä kirkon läheiset alueet tulee rauhoittaa. Yhteisillä piha-alueilla asuvien asuinrauhaa tulee kunnioittaa.

JÄTEKERÄYSPISTEET

Hoitokunta toimittaa sekajätelavat, sekajäteastiat ja kodin elektroniikka-astiat, joihin voi laittaa myös rikkinäiset elektroniikkalaitteet, lauantaina noin kello 10 kolmeen paikkaan: Ison Mustasaaren Paraatikentälle, Länsi-Mustasaaren pihalle ja Susisaaren Poliisikoulun pihalle. Lauantain aikana voi tavaraa tuoda näihin pisteisiin. Vaarallista jätettä ei lavoille voi tuoda. Astiat ja lavat poistetaan lauantai-illan tai sunnuntain aikana.

Kierrätysastioita ei näille paikoille enää tuoda, sillä edellisinä siivouspäivinä kierrätysastioihin oli laitettu erittäin paljon rikkinäisiä tavaroita ja vaatteita sekä roskatavaraa. Tämän vuoksi kierrätyskeskus ei ottanut tavaroita vastaan, vaan ne jouduttiin tuomaan takaisin ja laittamaan sekajätteeseen.

Kierrätystä voi harrastaa laittamalla kierrätettävät tavarat oman myyntipöydän yhteyteen. Hoitokunnan astioihin päivän päätteeksi tuotu tavara käsitellään sekajätteenä.

Kirpputorien järjestäminen ulkotiloissa muina aikoina Suomenlinnassa on kielletty.

SIIVOUSPÄIVÄ.COM

Tapahtuman organisoitumista palvelee Siivouspaiva.com-nettisivusto, jossa on tarkat ohjeet osallistujille. Siivouspäivän tiimi on sopinut Helsingin rakennusviraston kanssa, että Siivouspäivänä ihmisten ei tarvitse hakea lupaa kaupungin hallitseman ulkotilan käyttöön rakennusvirastolta, jos he merkitsevät myyntipisteensä Siivouspaiva.com-kartalle ja noudattavat sivustolla mainittuja ohjeita.

1. Myyjien tulee rekisteröityä ja ilmoittaa myyntipaikasta Siivouspaiva.com sivustolla.

2. Myyntipaikkojen tulee sijaita nk. kovilla pinnoilla, kuten kiveyksillä, asfaltilla tai hiekkakäytävillä. Nurmikoita ei saa vahingoittaa.

3. Yleistä jalankulkua, liikennettä tai muuta alueen käyttöä ei saa haitata.

4. Myyjä vastaa kaupungille ja kolmannelle osapuolelle myyntipaikasta mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta ja haitasta.

5. Myymättä tai kierrättämättä jääneet tavarat on kunkin myyjän vietävä pois yleiseltä alueelta omalla kustannuksellaan välittömästi tapahtuman jälkeen.

Lisätietoja ja neuvoja Siivouspäivästä Suomenlinnassa antaa hoitokunnan myynti- ja tapahtumaneuvoja Tiina Virolainen, 0295 338 370 tai tiina.virolainen@suomenlinna.fi.

Kaikki uutiset