30.5.2018

B54, C76 ja C84 seinustalla tehdään koekaivauksia tuleviin kunnostushankkeisiin liittyen

Rakennuksien B54:n, C76:n ja C84:n kuntoa kartoitetaan osana hoitokunnan vuosiohjelmaa ja pitkän tähtäimen kunnossapitosuunnitelmaa. Tarkoituksena on selvittää etukäteen peruskorjauksia varten lähtötietoja rakennusten kunnosta. Kartoitusten tulokset valmistuvat syksyllä 2018.

Näihin kartoituksiin liittyen tehdään otsikon mukaisten talojen seinustoilla arkeologiset kaivaukset kesä- heinäkuun aikana. Kaivetuista kuopista selvitetään historiallisten kerrostumien sijaintia. Lisäksi kuoppien avulla selvitetään aikaisempien perusparannusten aikaisten rakenteiden ja kuivatusjärjestelmien, esim. salaojien, salaojakaivojen sekä putkitusten kuntoa ja talotekniikan reitityksiä ja kuntoa.

Kaivannoista otetaan myös näytteitä, jotta voidaan selvittää maaperän mahdolliset haitta-ainepitoisuudet. Näytteenoton tulosten perusteella määritellään maa-ainesten käsittelytarve tulevan peruskorjauksen yhteydessä. Mikäli maaperästä löytyisikin haitta-aineita, ne eivät aiheuta vaaraa asumiselle. Kasoja ei kuitenkaan saa levittää eikä niihin saa koskea. Kaivannot palautetaan alkuperäiseen asuun heti, kun em. suunnitellut tutkimukset on tehty. Koekuoppien kaivaukset aloitetaan rakennuksesta B54 kesäkuun puolivälissä. Tämän jälkeen siirrytään Iso-Mustasaaren rakennuksiin.

Lisätietoja:

Koko kuntokartoituksesta Suomenlinnan hoitokunnan rakennuttajalta Pekka Vuorelalta, puh. 0295 338 345 tai pekka.vuorela@suomenlinna.fi

Arkeologisista kaivauksista ja maaperän haitta-ainetutkimuksista Suomenlinnan hoitokunnan maisema-asiantuntijalta Iina Johanssonilta, puh. 0295 338 322 tai iina.johansson@suomenlinna.fi

Kaikki uutiset