Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Café Vanillessa vaalitaan vanhaa

On vuosi 2004. Suomenlinnan venäläisessä kauppiaskorttelissa muutamia vuosia toiminut Viaporin kahvihuone päättää lopettaa toimintansa. Samaan aikaan kansainvälisen kaupan parissa työskennellyt suomenlinnalainen Päivi Siekkinen on hoitovapaalla 2- ja 4-vuotiaiden lastensa kanssa ja pohtii työuransa jatkoa. Päivi Siekkinen näkee viestin, jossa Viaporin kahvihuone etsii jatkajaa kahvilatoiminnalle.

Näin saa alkunsa kakuistaan ja kotoisasta tunnelmastaan tunnettu Café Vanille.

Kahvilayrittäjänä jo 15 vuotta

Café Vanillen omistaja Päivi Siekkinen ilmestyy kahvilan vaaleanpunaisesta oviaukosta terassille. Terassin pienet pöydät ovat vielä tyhjiä, sillä kahvila on juuri auennut.

Café Vanille sijaitsee Suomenlinnan pääraitilla lähellä lauttarantaa 1860-luvulla rakennetussa vanhassa kaupparakennuksessa.

Siekkinen on pitänyt kahvilaa jo yli 15 vuotta. Aloittaessaan hänellä ei ollut kokemusta yrittäjyydestä eikä kondiittorin koulutusta. Molemmat hän on hankkinut vähitellen työn ohessa. Toiminta on sittemmin laajentunut myös catering-palveluun.

Kanta-asiakkaita pidetään Café Vanillessa arvossa

Vuosien saatossa Café Vanille on saanut niin paikallisia kuin kansainvälisiä kanta-asiakkaita. Kahvilan suosituinta tuotetta ei tarvitse miettiä. Se on porkkanakakku, jota osataan usein kysyä. Myös lohikeitto on säilyttänyt suosionsa.

– Kerran yksi maltalainen perhe kertoi kavereidensa syöneen lohikeittoa Café Vanillessa muutamaa viikkoa aiemmin. He pyysivät keiton reseptinkin mukaan, Siekkinen kertoo.

Siekkinen muistaa myös erään perheen Isosta Britanniasta. Perheestä on käynyt kahvilassa kolme sukupolvea ja heiltä saapuu joka vuosi joulukortti.

Kahviloitsija arvostaa erityisesti paikallisia asiakkaita. Monet asukkaat ovat pysyneet kanta-asiakkaina useita vuosia. Samalla Siekkinen haluaa muistuttaa, että Suomenlinnassa ollaan avoinna myös muulloin kuin kesällä.

Siirry Café Vanillen sivuille.

Kaikki uutiset