Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

HAA Galleria esittelee nykytaidetta

Suomenlinnan päälaiturissa lautasta purkautuu matkustajia, joista moni suuntaa kohti vaaleanpunaista Rantakasarmin rakennusta ja sen läpi vievää holvikaarta. Holvikaaren oikealla puolella on ovi, jonka takaa avautuvat HAA Gallerian valoisat tilat.

Rantakasarmi rakennettiin venäläisellä ajalla pääsisäänkäynniksi Viaporiin. Se koostuu neljästätoista holvimaisesta tilasta. HAA Gallerian tiloihin kuuluu kaksi holvia. Naapurissa sijaitsee Suomenlinnan matkailuneuvonta, jonka kautta pääsee sisään myös galleriaan sen aukioloaikoina. Galleria on toiminut nykyisissä tiloissaan vuodesta 2004 lähtien. Aiemmin galleria on ollut nimeltään Galleria Rantakasarmi.

Nykytaidetta läheltä ja kaukaa

HAA Galleriassa on esillä vaihtuvia nykytaidenäyttelyitä ympäri vuoden. Gallerian näyttelyvastaavana toimii Eeva Muona.

– On mielenkiintoista, että nykytaidetta esitetään historiallisessa tilassa, joka on hieno jo sellaisenaan, Muona sanoo.

HAA Gallerian näyttelyt vaihtuvat noin kuukauden välein. Näyttelyissä on ollut esillä monia taiteenmuotoja maalaustaiteesta ja grafiikasta installaatioihin ja keramiikkaan.

– Näyttelyt ovat hyvin taiteilijalähtöisiä. Galleria ei ole  museo, vaan näyttelyt esittelevät elävien taiteilijoiden taidetta, Muona kertoo.

Osa näyttelyistä on isoja ryhmänäyttelyitä, joiden teokset tulevat eri puolilta Suomea. Mukana on ollut myös kansainvälisiä taiteilijoita. Noin puolet näyttelyistä on paikallisten taiteilijoiden ja puolet muualta Suomesta ja ulkomailta tulevien taiteilijoiden näyttelyitä.

Nykytaidetta matalalla kynnyksellä

Helsingin Taiteilijaseura (HTS) on paikallisten ammattitaiteilijoiden yhdistys, jonka näyttelytoimikunta valitsee gallerioihin esille tulevat näyttelyt.

Muonan mukaan Suomenlinnassa sijaitseva näyttelytila on suosittu ja hakemuksia saadaan paljon. Näyttelyhaku on avoin kaikille taiteilijoille, eikä vaadi HTS:n jäsenyyttä.

Tulevaisuudessa HTS haluaa kehittää galleriatoimintaa entistä enemmän kestävän kehityksen ehdoilla ja erilaiset Suomenlinnan kävijät huomioiden.

Galleriaan on helppo tutustua linnoitusvierailun ohessa. Sisäänpääsy on ilmainen ja paikalla oleva työntekijä kertoo mielellään esillä olevasta taiteesta. Eeva Muonan mukaan HAA Galleriaan ovat tervetulleita tutustumaan kaikki taiteenystävät ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Siirry Helsingin taiteilijaseuran sivuille.

Kaikki uutiset