Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Hostel Suomenlinnassa voi viettää lähiloman historiallisessa ympäristössä

Heti Rantakasarmin takana lähellä Suomenlinnan päälaituria kohoaa punatiilinen rakennus. Talo rakennettiin vuosina 1908-1909 venäläisen varuskunnan vähävaraisten lasten kansakouluksi. Lapsia rakennuksessa käy usein nykyäänkin, sillä siinä toimii vuonna 2002 perustettu Hostel Suomenlinna.

Hostel Suomenlinnaa on vuodesta 2016 lähtien ylläpitänyt Suomen leirikouluyhdistys. Hostellissa järjestetään paljon leirikouluja, rippileirejä ja luokkaretkiä. Vieraisiin lukeutuu myös matkailijoita, hääseurueita ja ajoittain kokousvieraita.

Leirikoulussa lapset pääsevät tutustumaan Suomenlinnaan

Elina Kokko seisomassa Suomenlinnan hostellin pyörän vieressä syreenien keskellä.Leirikouluyhdistyksen nuorisotyöstä hostellissa vastaa nuorisotyönjohtaja Elina Kokko. Hän päätyi Suomenlinnaan vuonna 2014 suorittaessaan harjoittelua yhteisöpedagogin tutkintoa varten ja jäi sille tielleen. Nuorisotyönjohtajan tehtävään kuuluu leirikoulujen, niiden ohjelmien ja nuoristyön ohjaaminen ja kehittäminen.

– Suomenlinna on uniikki paikka monille koululaisille tulla viettämään leirikoulua. Samalla kaupunki on kuitenkin lähellä, Kokko sanoo.

Leirikouluyhdistyksen tavoitteena on mahdollistaa leirikouluun osallistuminen kaikille varallisuudesta ja asuinpaikasta riippumatta. Suomenlinnaan pääsee ympäri vuoden HSL:n lautalla, joka on osa julkista liikennettä.


Suomenlinnassa yöpyminen on monille uusi kokemus

Hostellissa on 8 huonetta ja yöpymään mahtuu 39 vierasta kerrallaan. Huonevalikoimassa on kahden hengen huoneita ja isompia ryhmämajoitushuoneita.

Koululaisia vierailee hostellissa etenkin keväisin ja syksyisin. Matkailijoita käy ympäri maailmaa ja kaikkina vuoden aikoina. Hostelli on avoinna ympäri vuoden, mutta kiireisintä aikaa ovat kesäkuukaudet.

Kokon mielestä linnoitukseen kannattaa jäädä yöksi, vaikka Suomenlinna olisikin muuten tuttu.

– Kun Suomenlinnaan jää yöksi, näkee linnoituksesta aivan erilaisen puolen. Linnoituksen hiljetessä kohti iltaa sen kylämäinen tunnelma tulee esiin, Kokko sanoo.

Hän nauttii omassa työssään tehtäväkentän laajuudesta ja Suomenlinnan ainutlaatuisesta, mutta elävästä ympäristöstä. Hostellissa pääsee myös tapaamaan paljon erilaisista taustoista tulevia ihmisiä.

– Suomenlinna on läpileikkaus koko maamme historiaan. Etenkin ulkomaalaisille on kiva antaa vinkkejä vierailulle Suomenlinnassa.

Kokon mukaan Suomenlinnassa yhdistyvät saaristoluonto, kulttuuri ja historia ainutlaatuisella tavalla. Ja siitä pääsee nauttimaan alle 15 minuutin lauttamatkalla.

Siirry hostellin sivuille.

Kaikki uutiset