Kustaanmiekan eteläkärki kesällä lintuperspektiivistä

Ajankohtaista

Kuljethan linnoituksessa varoen

Suomenlinnassa sattui 23.7.2018 erittäin ikävä tapaus, kun lapsi putosi bastioni Kunnian muurin päältä ja loukkaantui. Haluamme muistuttaa myös asukkaita ja muita paikallisia siitä, että linnoituksessa tulee liikkua varoen.

Linnoituksessa on esimerkiksi useita vaarallisia, pääosin aitaamattomia jyrkänteitä, rannoille voi tulla korkeita aaltoja, ja rakennustyömaille ja suljetuille alueille on pääsy kielletty. Paikallistenkaan ei kannata tuudittautua ajatukseen, että tutuilla paikoilla ei voi sattua mitään. Lisäksi tulee muistaa, että eri vuodenaikoina olosuhteet ovat erilaiset, ja esimerkiksi talvella kasaantuva lumi saattaa muuttaa olosuhteita kesällä turvalliseksi koetuilla reiteillä. Näistä asioista kannattaa muistuttaa myös lapsia.

Suomenlinnaa hallinnoiva Suomenlinnan hoitokunta tekee kävijäturvallisuusauditointeja kahdesti vuodessa, ja auditoinneissa huomatut epäkohdat korjataan. Työntekijät havainnoivat turvallisuuteen liittyviä poikkeamia työnsä lomassa, jotta turvallisuuteen liittyviin asioihin voidaan puuttua hyvissä ajoin. Tämän lisäksi hoitokunta tekee korjaavia toimenpiteitä yksittäisten tapausten perusteella, esimerkiksi 23.7. tapahtuneen putoamisen paikkaan liittyen ollaan jo aloitettu toimenpiteet sekä laajempi jatkosuunnittelu siitä, tuleeko paikalla tehdä jotain toisin.

Paikalliset ovat vuosien varrella toimittaneet hoitokunnalle tärkeitä huomioita turvallisuuteen liittyen. Haluamme kiittää tästä, ja toivomme vastaavia ilmoituksia myös jatkossa, jos jotain epäkohtia huomataan tai aiheeseen liittyen tulee muita huomioita.

Varovaisuudesta muistutetaan esittelymateriaaleissa, esimerkiksi internetsivuilla, esitteissä ja sosiaalisessa mediassa. Paikan päällä varovaisuuteen kehotetaan kartoissa, julisteissa ja varoituskyltein.

Lisätietoja:

Turvallisuuteen liittyvät huomiot:

  • kiireettömät sähköpostilla kirjaamo@suomenlinna.fi
  • kiireelliset puhelimitse arkisin 8-12 vuokralaisten asiakaspalveluun, puh. 0295 338 430
  • kiireelliset puhelimitse muina aikoina kiinteistöhuollon päivystykseen, puh. 0295 338 400
Kaikki uutiset