Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Päätietä päällystetään Iso Mustasaarella

Pätkä päätietä päällystetään uudelleen huhtikuussa. Uuden päällysteen saa osio, joka ulottuu Iso Mustasaarella C40:ltä Rantakasarmin mäen kiveyksen alkuun.

Tien makadamipäällyste katetaan kivituhkalla, jota käytetään väylillä koko Suomenlinnassa. Kivituhka koostuu 0-6 millimetrin rakeista eli aines on erittäin hienoa. Uusi päällyste tarvitaan, koska pohja on epätasainen ja siitä irtoilee kiviä. Uusi päällyste levitetään tielle kauhalla. Mikäli reunat jäävät epätasaisiksi, ne harjataan jälkikäteen siisteiksi.

Väylä on auki kävelijöille ja autoilijoille, ja työtä tehdään kulkijoiden määrä huomioiden.

Työ alkaa 12. huhtikuuta ja kestää noin viikon. Työtä tehdään aamuisin noin kello 7-9. Aivan tarkkaa aikataulua ja kestoa ei voida antaa, sillä etenemiseen vaikuttaa muun muassa sää ja kulkijoiden määrä. Hankkeen tekee hoitokunta.

Kaupunki vastaa päätieverkoston kunnossapidosta. Nyt laitettava päällyste on väliaikainen. Kaupungin on määrä uusia nyt päällystettävä pätkä lähivuosina.

Lisätietoja saa ympäristötyönohjaaja Kirsti Masalinilta, puh. 0295 338 341.

Kaikki uutiset