7.8.2015

Puuvenekaunottaret kokoontuvat Suomenlinnaan

Viaporin Tuoppi on ollut jo 30 vuotta suomalaisen puuvenekulttuurin elävä näyttely. Suomenlinnan Pursiseuran järjestämä tapahtuma kokoaa yhteen niin puuvenekaunottaret miehistöineen kuin kaikki puuveneiden ystävät. Tapahtuman aikana Suomenlinnan Varvilahdella onkin esillä koko Itämeren puuvenekulttuurin kirjo, pitkälti toista sataa purtta.

Perinteikkäin osa tapahtumaa on lauantaina 15.8. järjestettävä puisten purjeveneiden kilpailu, joka purjehditaan Helsingin niemeä kiertävällä radalla. Kilpailu alkaa Vasikkasaaren edustalta klo 9.30 ja päättyy tuulista riippuen noin klo 14-15. Parhaat katselupaikat ovat Suomenlinnan Länsi-Mustasaarella, Särkällä ja Pihlajasaaressa. Mantereella klassikkoveneiden kulkua voi seurata esimerkiksi Kaivopuiston rannassa.

Kilpailun jälkeen veneet miehistöineen kokoontuvat Suomenlinnan Varvilahteen, jossa ne ovat ihailtavissa ja kaiken kansan nähtävillä. Veneiden ihailun lomassa rannassa voi nauttia ruoasta ja juomasta ja illan myötä vaikka tanssahdella vaihtuvien bändien tahdittamana. Tarjoilua on klo 14-24.

Tapahtuma on avoin kaikille ja sinne on vapaa pääsy. Seuraa Suomenlinnassa opasteita tapahtumapaikalle.

Lisätietoja:

www.viaporintuoppi.fi
www.facebook.com/viaporintuoppi

Kaikki uutiset