Suomenlinnan kävelykalenteri

Ajankohtaista

Suomenlinnan kävelykalenteri kannustaa ulkoilemaan ja liikkumaan historiallisessa linnoituksessa

Aloita vuosi 2023 Helsingin merellisimmän kaupunginosan nähtävyyksiin ja palveluihin tutustuen.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävästä Suomenlinnan kävelykalenterista löytyy valmis idea tammikuun päiville; hyödynnä vinkki kuluvalta päivältä tai sovella kalenteria mielesi mukaan!
Suomenlinnan digiopas auttaa sinua löytämään reitin ja palvelut aukioloaikoineen sen varrella.

Monta syytä tulla Suomenlinnaan

Vuodenajat korostuvat saaristossa ja kulttuurimaisemassa, sillä Suomenlinnassa vältetään valosaastetta ja autoilla ajoa. Suomenlinna onkin se kaupunginosa Helsingissä, jossa näkee tähtitaivaan ja lumi säilyy puhtaan valkoisena pitkään. Lisäksi se on harvoja paikkoja Helsingissä, jonka rakennuksissa näkyy aikakerrostumia neljältä vuosisadalta!

Pääset kävelykalenterin kohteiden äärelle julkisilla. HSL:n lautta liikennöi Kauppatorilta Suomenlinnaan ympäri vuoden. Lähtöjä on talvisinkin vähintään kerran tunnissa aamuvarhaisesta pikkutunneille saakka, ja lautalle käyvät kaikki voimassa olevat HSL:n liput. Noin vartin kestävän lauttamatkan aikana voi ihailla Helsinkiä mereltä ja nauttia maisemista. Lauttaa voi odotella lämpimässä: Kauppatorilla Helsingin olympialaisia varten vuonna 1952 rakennetussa, vastikään restauroidussa Matkustajapaviljongissa ja Suomenlinnassa vaaleanpunaisessa Rantakasarmissa päälaiturin vieressä, jossa on myös yleisö-wc. Molemmat tilat ovat avoinna lautan liikennöintiaikoina. Rantakasarmissa palvelee myös Suomenlinnan matkailuneuvonta klo 10 – 16, jonka aukioloaikoina voi tutustua myös Suomenlinnan johdantonäyttelyyn.

Varaudu sään mukaan

Talvinen Suomenlinna on kaunis! Talvikunnossapito kattaa Sinisen reitin, mutta sen ja kävelykalenterin tutustumiskohteiden ulkopuolella olevilla reiteillä on alueita, joilla ei ole talvikunnossapitoa. Olethan siis varovainen, ja varaudut vierailuun pukemalla lämmintä ylle ja tukevat kengät jalkaan. Suosithan Sinistä reittiä ja kävelykalenterin ehdotuksia, sillä lumipeitteen alla linnoitusrakenteet, muurit ja vallit voivat olla kilometrien pituisia ja ovat pääosin aitaamattomia. Sinisen reitin ulkopuolella on alueita, joissa on putoamisvaara ja lumi voi peittää jyrkänteen reunan.

Kävelykalenterin kohteet löydät tapahtumakalenterista.
Päiväkohtaisiin kohteisiin pääset tutustumaan tarkemmin klikkaamalla alla olevista linkeistä:

1.1. Suomenlinnan lelumuseo
2.1. Sininen reitti
3.1. Telakan näköalatasanne
4.1. Sotamuseon tonttubingo
5.1. Suuri linnanpiha
6.1. Majakanvartijan reitti
7.1. Cafe Samovarbar
8.1. Suomenlinnakeskuksen kahvila
9.1. Viaporin Deli & Cafe
10.1. Venäläinen kauppiaskortteli
11.1. Rantakasarmi
12.1. HAA Galleria
13.1. Bastion Bistro
14.1. Opastettu kävelykierros englanniksi
15.1. Adlerfelt
16.1. Suomenlinnan matkailuneuvonta
17.1. Suomenlinna-museo
18.1. Kuninkaanportti
19.1. Suomenlinnan kirkko
20.1. Art Walk
21.1. Linna Bar
22.1. Cafe Vanille
23.1. Valokuvanäyttely
24.1. Suomenlinnakeskuksen kauppa
25.1. Kirjasto
26.1. Cafe Silo
27.1. Art Walk
28.1. Ravintola Suomenlinnan Panimo
29.1. Sotamuseo

Tarkemmat aukioloajat löydät aukiolokalenterista.

Kaikki uutiset