4.1.2018

Suomenlinnan pelastusasema kiinni talvikaudeksi

Suomenlinnan pelastusasema palaa normaaliin talvikauden mukaiseen järjestelyyn, kun se suljetaan 5.1. alkaen. Pelastusasema on ollut poikkeuksellisesti avoinna kuluvan talven aikana, kun saarta palveleva huoltotunneli ei ole ollut täysin käytettävissä peruskorjauksen vuoksi. Korjaustyöt ovat nyt edenneet vaiheeseen, jossa pelastus- ja ensihoitoajoneuvot pystyvät jälleen käyttämään sitä täysimittaisesti. Tunneli otetaan hallitusti käyttöön alkuvuoden aikana, joka tarkoittaa käyttäjäryhmien asteittaista lisäämistä.

Pelastuslaitoksen laatimaan riskianalyysiin perustaen pelastus- ja ensihoitohenkilöstö päivystää Suomenlinnan pelastusasemalla normaalisti toukokuun alusta lokakuun loppuun saakka, jolloin alueen kävijämäärät moninkertaistuvat ja toiminnan luonne muuttuu. Sesonkikauden ulkopuolella alueella on väestöä ja toimintaa huomattavasti vähemmän, eikä pelastusaseman miehittämiselle ole riskiperusteista tarvetta. Pelastusaseman ollessa kiinni pelastustoiminnan ja ensihoidon palvelut tuotetaan mantereelta, pääosin huoltotunnelin kautta sekä tarvittaessa vesi- ja ilmateitse.

Lisätietoja tarvittaessa antavat pelastustoiminnan osalta aluepäällikkö Yrjö Niiranen p. 050 3858294 ja ensihoitopalveluiden osalta ensihoitomestari Jorma Riihelä p. 0500 606759.

Lähde: Helsingin pelastuslaitoksen tiedote

Kaikki uutiset