Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Suomenlinnan taidekäsityöläisten kesäkauppa on uniikkien tuotteiden koti

Annika Fuhrmann avaa korkeat puiset ikkunaluukut ja päästää auringon valaisemaan Viaporin taidekäsityöläisten kesäkaupan tuotteita.

Kesäkaupan hyllyillä on keramiikkaa, lasitaidetta, koruja ja tekstiilejä. Yhdellä hyllyllä roikkuu laukkuja. Ne ovat Fuhrmannin tekemiä.

Fuhrmann on Viaporin taidekäsityöläiset ry:n puheenjohtaja. Toiselta ammatiltaan hän on muusikko. Fuhrmann päätti lähteä opiskelemaan vaatetusompelua muusikon työn vastapainoksi. Nykyisin hän ompelee päivätyönään.

–Tein itselleni repun, koska en löytänyt sopivaa. Sain repusta paljon palautetta ja siitä se sitten lähti, Fuhrmann kertoo.

Ensimmäisen repun malli on nimeltään ”Ahti” ja se on edelleen yksi Fuhrmannin suosituimmista reppumalleista.

MUUTE niin kuin Erdmuthe

Fuhrmannin oma yritys on nimeltään MUUTE. Yrityksen nimi tulee sanoista ”muutos” ja ”aate” sekä Fuhrmannin toisesta nimestä Erdmuthe. Erdmuthe on hänen saksalaisen isoäitinsä nimi ja tarkoittaa maaäitiä.

MUUTEn tuotteet ovat pääasiassa reppuja ja laukkuja. Fuhrmann tekee kaikki tuotteet itse työhuoneellaan Suomenlinnan muurien suojissa. Työhuone on jaettu toisen suomenlinnalaisen tekstiilitaiteilijan Lilli Unkarin kanssa. Myös Unkarin tuotteita on myynnissä kesäkaupassa.

Päämateriaalina Fuhrmann hyödyntää Puolustusvoimien ylijäämäkankaita.

–Puolustusvoimien kankaat ovat hyvälaatuisia ja kestäviä. Ne soveltuvat siksi hyvin reppukankaiksi, Fuhrmann sanoo.

Myös nahkaosissa on hyödynnetty ylijäämänahkaa. Jokainen MUUTEn tuote on ainutlaatuinen ja tehty kestämään käyttöä. Fuhrmann kertoo myös mielellään korjaavansa tekemiään tuotteita tarvittaessa.

Taidekäsityöläiset luovat uniikkeja käyttöesineitä

Suomenlinnan taidekäsityöläiset ovat myyneet tuotteitaan kesäkaupassa kesästä 1998 lähtien. Jokainen taidekäsityöläinen valitsee omat tuotteensa kesäkaupan valikoimaan. Yhteistä niille on paikallisuus ja käsillä tekeminen.

-Kaikki kesäkaupan tuotteet on valmistettu käsin Suomessa, Fuhrmann kertoo.

Kaupan tuotteissa on vaihtelua vuosittain mukana olevien taidekäsityöläisten mukaan. Joitakin suosikkituotteita Suomenlinnan asukkaat ja muut helsinkiläiset hankkivat vuosittain yhden tai kaksi lisää sarjaansa.

Suomenlinna on koti ja työyhteisö

Fuhrmannin mukaan Suomenlinnassa tapahtuu taidekäsityön saralla paljon. Viaporin taidekäsityöläiset ry on mukana oleville taidekäsityöläisille tärkeä kokemusten ja tiedonvaihdon foorumi.

Kesäkauppa on avoinna vain kesäkuukausina, mutta taidekäsityötä voi ostaa ympäri vuoden esimerkiksi Art Walk -tapahtumissa. Talvikaudella aina perjantaisin järjestettävän tapahtuman aikana useat taidekäsityöläiset avaavat työhuoneidensa ovet vierailijoille.

Fuhrmannin mielestä Suomenlinnan ainutlaatuisuus syntyy yhteisöllisyydestä. Hänelle yhteisöllisyys merkitsee niin taidekäsityöläisten ammatillista yhteisöä kuin asukkaiden yhteisöä. Fuhrmann on asunut perheineen Suomenlinnassa kuusi vuotta. Sinä aikana monet asukkaat ja heidän tarinansa ovat tulleet tutuiksi. Kaikkia linnoituksen tarinoita ei ole kuitenkaan vielä kuultu.

Siirry käsityöläisten Facebook-sivuille.

Kaikki uutiset