Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Suomenlinnan Upseerikerho jatkaa pitkää perinnettä

Jykevän kivirakennuksen oven yläpuolella on iso laatta, jossa lukee ”Suomenlinnan Upseerikerho.” Upseerikerho on sijainnut samalla paikalla Iso-Mustasaarella linnoituksen alkuajoista lähtien.

Rakennus on Suomen vanhin upseerikerhoksi tehty tila ja se valmistui vuonna 1876. Ennen nykyistä rakennusta tilalla oli puinen upseerikerhon rakennus. Venäläisellä ajalla rakennuksessa toimi venäläisupseeriston kerho. Suomen itsenäistyttyä suomalaiset upseerit jatkoivat rakennuksen alkuperäistä käyttötarkoitusta upseerikerhona.

Kaarle Wikströmin puolikuvaUpseerikerhot ovat perinteisesti olleet tiivis osa sotilasyhteisöä ja sotilaallista kulttuurihistoriaa. Suomenlinnan Upseerikerhon puheenjohtajuudesta kesällä ulkomaan tehtävän vuoksi luopuneen Kaarle Wikströmin mukaan Suomenlinnassa näin on edelleen.

– Upseerikerho on meille ennen kaikkea Suomenlinnan ja Viaporin sotilaallisen perinteen ylläpitoa ja historiallisen tradition jatkamista. Upseerikerhotoiminta on ollut oleellinen osa linnoitusta ja laivastotukikohtaa, jossa aikojen kuluessa on liehunut kolmen eri valtakunnan lippu. Tällä samalla paikalla on ollut upseerikerhotoimintaa keskeytyksettä alun kolmatta sataa vuotta, Wikström kertoo.

Suomenlinnan Upseerikerholla on noin 1000 jäsentä.

Upseerikerholla järjestetään monenlaista toimintaa

Vuonna 2020 Upseerikerhoa on remontoitu kattavasti. Remontin jäljiltä tyhjillään oleva juhlasali muistuttaa juhlallisuudessaan menneestä ajasta, jolloin sen puukuvioitua lattiaa ovat pyyhkineet juhlahameiden helmat.

Juhlasaliin mahtuu 100 henkeä ja se onkin suosittu juhlien pitopaikka. Jäsenistön tärkein vuosittain tapahtuma on itsenäisyyspäivän juhla.

Kaikkien on mahdollista tutustua Upseerikerhoon avoimissa tapahtumissa tai tilausravintolana. Juhlasali voi toimia tällöin illallistilana tai muuntua esimerkiksi konserttisaliksi.

Juhlasalin lisäksi Upseerikerhon tiloihin kuuluu baari, kabinetti ja sauna. Sauna on avoimesti varattavissa yksityistilaisuuksiin aina keskiviikkoisin ja torstaisin.

Upseerikerholla arvostetaan yhteistyötä

Tulevaisuudessa Upseerikerhon tavoitteena on lisätä yhteistyötä ja kumppanuuksia. Upseerikerho haluaa tiivistää yhteistyötään muiden Suomenlinnan historiaa ja kulttuuriperintöä ylläpitävien ja kehittävien toimijoiden kanssa. Tämä on myös toiminnan jatkumisen edellytys.

– Upseerikerhotoiminta on linnoituksen alkuperäistä sotilaallista toimintaa. Siksi se on mielestämme oleellinen osa linnoitusta ja edelleen kantava voima. Toivomme, että Upseerikerhon pitkä perinne jatkuu myös tulevaisuudessa, Wikström sanoo.

Upseerikerhon jäsenistö koostuu varsinaisista jäsenistä, kadettiupseereista, reserviupseereista sekä kannattavista jäsenistä. Jäseneksi haluavan tulee täyttää jäsenhakemus, jonka johtokunta käsittelee kokouksessaan. Lisäksi hakijalla on oltava kaksi suosittelijaa jäsenistöstä.

Juhlien tai saunaillan viettäminen historiallisissa puitteissa ei kuitenkaan jäsenyyttä vaadi, vaan se on kaikille mahdollista.

– Tervetuloa tutustumaan Suomen vanhimpaan, juuri ehostettuun Upseerikerhoon, sanoo Wikström.

Siirry tästä Upseerikerhon sivuille.

Kaikki uutiset