Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Tiedote koskien rakennuksia B42, C76, C83 ja C84

Suomenlinnan hoitokunnan yksi keskeisin tavoite tuleville vuosille on asuinrakennusten ja -huoneistojen kunnon ja korjausten kiireellisyyden kartoittaminen sekä tarvittavien toimenpiteiden suunnittelu ja toteuttaminen. Vikailmoituksiin ja sisäilmastoon liittyviin huoliin reagoidaan edelleenkin välittömästi.

C83:n kuntotutkimus valmistui 22.12.2016. Rakennus on sen mukaan tyydyttävässä kunnossa. Valmistaudumme rakennusten C76, C83 ja C84 talotekniseen peruskorjaukseen todennäköisesti vuosina 2020–2024. Korjausten organisointi ja suunnittelu käynnistyvät vuoden 2018 aikana.

B42:n osalta sisäilmastotutkimus teetettiin vuonna 2016 kahteen asuntoon. Siinä tutkittiin pinnoille laskeutunutta pölyä. Näytteissä ei esiintynyt homeitiöitä/rihmastoja eikä asbestia. Lisätutkimuksissakaan ei löytynyt merkkejä rakenteiden kostumisesta. B42:n kellaritilat alipaineistetaan syksyllä 2017, jolloin ilmavuodoista ja ilmanpaine-eroista johtuvat haitat asuntojen sisäilmastossa vähenevät.

Ensisijaisia toimenpiteitä sisäilmaston parantamiseksi ovat tiivistykset, riittävän korvausilman varmistaminen ja ilmanvaihtojärjestelmän puhtauden tarkistaminen (mm. venttiilien puhdistaminen). Jatkamme myös kattokorjauksia ja hulevesien ohjaamista pois rakennuksista. Teetämme myös tarvittaessa lisätutkimuksia.

On muistettava, että omilla elintavoilla ja sisustuksella on merkittävä vaikutus sisäilmastoon.

Suomenlinnan hoitokunnan kunnossapitopäällikkö Petri Lyytikäinen, puh. 0295 338 435
Suomenlinnan hoitokunnan restaurointipäällikkö Miia Perkkiö, puh 0295 338 302

Kaikki uutiset