Kuvassa näkyy valkoinen kukkaketo, jonka taustalla Suomenlinnan muuria

Ajankohtaista

Vapaaehtoisleiriläiset säilyttämässä maailmanperintöä Suomenlinnassa

Suomenlinnassa on parhaillaan käynnissä kaksi viikkoa kestävä Unescon kansainvälinen vapaaehtoistyöleiri. Kolmatta kertaa Suomenlinnassa järjestettävälle World Heritage Volunteers -leirille 6.-19.8.2017 osallistuu 13 vapaaehtoista seitsemästä eri maasta mm. Turkista, Japanista ja Espanjasta. Leirin osallistujat ovat iältään 18–32 -vuotiaita kulttuuriperinnöstä kiinnostuneita nuoria.

Vastaavia Unescon vapaaehtoisohjelmaan kuuluvia leirejä järjestetään tänä vuonna 30 maassa ympäri maailmaa. Leirien tarkoituksena on jakaa tietoa maailmanperinnöstä, tarjota nuorille konkreettisia mahdollisuuksia osallistua maailmanperinnön suojeluun ja säilyttämiseen sekä mahdollisuuden kansainväliseen verkostoitumiseen muiden vapaaehtoisten kanssa. Suomenlinnan leiri on ainoa Pohjoismaissa järjestettävä Unescon vapaaehtoisleiri vuonna 2017.

Leiriläiset keskittyvät ensimmäisellä viikolla linnoituksen kunnossapitoon ja maisemanhoitoon. Toisella viikolla ohjelmassa on matkailuneuvontaa. Leiriläiset pääsevät myös tutustumaan Suomenlinnassa työskentelevien arkeen sekä asukkaiden ja yrittäjien elämään linnoituksessa. Vapaaehtoisilla on hyvin monipuolisia odotuksia leiriviikoille. ”Odotan, että pääsen tekemään töitä maailmanperintökohteen hyväksi ja tutustumaan Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin. Haluan päästä ulos mukavuusalueeltani ja palata kotimaahani paljon uusia asioita oppineena” – sanoo ranskalainen vapaaehtoinen Laetitia.

Open Camp Day 16.8.2017

Leirin toisella viikolla, keskiviikkona 16.8. järjestetään Open Camp Day -talkoopäivä, jolloin leiriläisten kanssa maisemanhoitotyöhön osallistuu ryhmä Helsingin kaupungin puistokummeja sekä Suomenlinnan asukkaiden edustajia. Päivän aikana vapaaehtoiset pääsevät vaihtamaan kuulumisia vapaaehtoistyöstä ja oppivat monipuolisista vapaaehtoistyön mahdollisuuksista maailmanperintökohteessa. Toimittajat kutsutaan osallistumaan Open Camp Day -päivään. Toimittajien ilmoittautumisia pyydetään etukäteen paula.lappalainen@suomenlinna.fi.

Leirin suojelija on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki. Leirin järjestävät Suomenlinnan hoitokunta ja Allianssin nuorisovaihto yhteistyökumppaneidensa kanssa.

Lisätietoja 2017 leiristä ja leiriläisten haastattelupyynnöt:
Paula Lappalainen, tapahtumakoordinaattori, Suomenlinnan hoitokunta
paula.lappalainen@suomenlinna.fi tai p 0295 338 335.

Lisätietoja vapaaehtoistyöstä Suomenlinnassa:
www.suomenlinna.fi/maailmanperinto/vapaaehtoistyo-suomenlinnassa

Lisätietoa muista vapaaehtoistyöleireistä Unescon maailmanperintökohteissa:
whc.unesco.org/en/whvolunteers

Kaikki uutiset